Aamulla oli sateisen näköistä, ja laitoin goret ajovatteiden alle. Päivällä ei kuitenkaan satanut kertaakaan.
Tänään läksin ajamaan kohti La Plateau des Glièresiä, josta minulle lauantaina oli kerrottu.
Ensimmäinen passo - Col d'Evires (810 m) - oli mitäänsanomaton kumpare. Tien varressa passo oli merkitty, mutta mitään erityistä siellä ei ollut. Olipahan vain tiellä kumpareen korkein kohta.
Thorens-Glièresistä läksi pikkutie nousemaan vuoren rinnettä. Tie oli kapoinen, mutta silti vastaan tuli useita henkilöautoja ja yksi täysperävaunurekkakin. Tie kulki metsässä, eikä maisemia nähnyt puilta. Luulen että maisemat olisivat olleet aika makoisat, jos vain olisi voinut pysäyttää pyörän jonnekin ja kurkkia puiden välistä. Nousussa on kymmenkunta serpentiiniä. Mutta tie oli niin kapoista, ettei pysäköintipaikkaa löytynyt. Tie oli kuitenkin helppo ajaa, ja päällyste oli kohtuullisessa kunnossa.
Rinteen yläpäässä oli passo - Col du Collet (1 390 m). Passo ei ollut mitenkään erityisen merkillepantava paikka. Lisäksi se oli metsän sisässä, eli siltä ei auennut mitään panoraamaa.
Seuraava passo - Col du Glières (1 440 m) - oli vain parin kilometrin päässä,
keskellä samannimistä ylänköä (Plateau des Glières).
Tämä tasanko on ranskalaisten pyhä paikka,
sillä II-maailmansodassa pieni vastarinta-terroristien joukkio piti täällä majaa.
Juuri tuon rosvojoukon tuhoamista keväällä 1944 hyväksikäyttäen liittoutuneiden propaganda loi Ranskan vastarintaliikkeelle sankarimarttyyrin myyttisen maineen.
Aukealle on rakennettu pyhiinvaelluskohde, ja tänään siellä oli ryhmä ranskalaisia koululaisia.
Seuraavina kohteina listallani olivat Thônes'n kaupunki ja Bluffy passo (Col de Bluffy).
Luulin Glièresin ylängölle tuoneen tien päättyvän umpikujaan,
joten läksin etsimään jotain muuta reittiä alas laaksoon.
Myöhemmin selvitin itselleni, että tie olisi jatkunut koilliseen,
ja laskeutunut länsipuolella kulkevaan laaksoon.
Mutta minä valitsin pienen tien, joka näytti oikaisevan kohti Thônesia etelässä.
Huomasin pian, ettei valitsemani tie ollut päällystetty.
Päätin kuitenkin urhoollisesti jatkaa eteenpäin, ja arvelin että kai se pysyy ajettavana koko matkan.
Tyhmästi luultu!
Tie muuttui koko ajan huonommaksi.
Mutta arvelin, että kyllä tätä vielä hetken pystyy ajamaan ja, että kohta se muuttuu paremmaksi.
Ei muuttunut!
Ennen kuin ymmärsinkään, olin ajamassa alaspäin rinnettä, joka oli jo tosi paha. Isoa irtokiviä, liukasta kalliota, irtosoraa, ja purojen kastelemaa mutaa. Jouduin ajamaan kävelyvauhtia, ja silti pyörän pystyssä pitäminen tuotti suuria vaikeuksia. Serpentiinimutkissa ei sisäkurvin puoleinen jalka ylettynyt maahan. Isot irtokivet saivat pelkäämään, että eturengas kääntyy linkkuun ja pyörä kaatuu.
Mäki oli jo niin jyrkkä, että vaikka olisin pyörän jossakin saanut käännettyä,
en olisi voinut enää ajaa takaisin ylös.
Enkä usko että kääntyminen olisi ollut mahdollistakaan,
vaikka serpentiinimutkien kohdilla olikin jonkinlainen tasaisempi kohta johon sain pyörän pysähtymään.
Tien pinta oli sadevesien pilaama, eli oli kuin olisi ajanut jyrkästi alas viettävää puron pohjaa.
Mäki vain jatkui, ja muuttui yhä pahemmaksi. Se oli jo niin jyrkkää, ettei pyörä pysynyt paikallaan jarruttamallakaan. Pyörä liukui vain alaspäin. ABS-jarrut eivät tässä auttaneet ollenkaan. Oikealla kädellä pystyin jarruttamaan aika helposti, mutta se vaikutti lähinnä eturenkaaseen - eli teki ohjaamisen vaikeammaksi. Takajarrun käyttö polkimelta oli vaikeaa, koska tarvitsin molempia jalkoja pystyssä pysymiseen. Pienin vaihde oli aivan liian iso tuohon mäkeen. Eteneminen oli hidastunut lähinnä ryömimisvauhdiksi. Kytkin pohjassa, vasemman käden sormet aivan kipeät kun pidin kytkintä pohjassa melkein tunnin yhtäperin. Vaihdekin piti pitää päällä, sillä hetkittäin tarvitsin vetoa päästäkseni isompien kivien tai kuoppien yli.
Voimat alkoi loppua, ja tilanne oli jo pelottava. Olin kaukana kaikkialta, tiellä jolla edes paikalliset eivät kulje, keskellä synkkää metsää, jyrkässä alamäessä, raskaan maantiepyörän kanssa. Eikä pyörä tässä tapauksessa ollut apu, vaan rasite.
Lopulta pyörä kaatui, vasemmalle kyljelle.
Irtokivi väänsi eturenkaan linkkuun.
Olin jo pidempään odottanut, että pyörä kaatuu millä hetkellä hyvänsä, ja ollut yllättynyt siitä ettei se ollut kaatunut jo aiemmin.
Vaihde ei ollut päällä, ja pelkäsin pyörää nostaessa sen karkaavan käsistä.
Mutta onnistuin jotenkin pitämään jarrukahvan pohjassa, nostamaan pyörän,
nousemaan satulaan ja laittamaan vaihteen päälle.
Kymmenen metriä myöhemmin pyörä kaatui oikealle kyljelle.
Tällä kertaa vaihde oli onneksi päällä, joten pyörän nostaminen oli paljon helpompaa.
Molemmilla kerroilla nopeus oli nollissa ja ainoat naarmut pyörään
tulivat sylinterin suojiin joiden varaan pyörä jäi.
Jostakin syystä pyörä ei sen jälkeen enää kaatunut. Tie oli edelleen todella pahassa kunnossa ja laski äkkijyrkkänä alaspäin. Olisin todella toivonut jotakuta avuksi, pitämään pyörästä kiinni ja hidastamassa vauhtia sen valuessa alamäkeen.
Helpotus oli aikamoinen, kun lopulta näin puiden raosta tien joka tulee talon pihasta.
Ja lopulta ajamani metsätiekin kääntyi tuolle ajotielle.
Täytyy sanoa että se ajotiekin näytti niin pahalta, etten normaalisti olisi ajanut sellaiselle ollenkaan.
Mutta nyt se näytti lähes moottoritieltä, verrattuna syöksyrinteeseen jota juuri olin valunut alaspäin.
Olin laskenut 1 300 metristä 760 metriin.
Aikaa kului 50 minuuttia ja etenemää tuli vajaat kolme kilometriä.
Eli eihän mäen jyrkkyys ollut kuin vajaat 20 % - keskimäärin(!).
Vahingot jäivät vähäisiksi - kolme litraa hikeä, kaksi naarmuuntunutta sylinterin suojaa, ja yksi kolhiintunut itsetunto.
Päätin etten enää koskaan mene päällystämättömälle tielle.
Aluksi ne näyttävät helpoilta, mutta saattavat muuttua todella pahoiksi - tai ajokelvottomiksi, kuten tänään.
Toisaalta, saman päätöksen olen tehnyt aiemminkin, ja silti tulos oli tämä.
Todetaan nyt kuitenkin, että tänään kulkemani reitti oli pahempi kuin Triveron likellä
kesällä 2005 ajamani.
Alhaalla laaksossa - 580 metrissä - löytyi Plateau des Glièresissä majailleen vastarintajoukon muistoksi rakennettu museo. Ei vaikuttanut mielenkiintoiselta, joten en käynyt katsomassa sen tarkemmin.
Seuraava passo oli Col de Bluffy (630 m).
Jälleen mitäänsanomaton passo, tällä kertaa tiellä kohti Annecyjärveä (Lac D'Annecy).
Ei mitään mielenkiintoista, turha pysähtyä.
Passolta lähtee tie ylöspäin, kohti Bluffyn kylää.
Tuolta ylempää avautuu näköaloja järvelle, ja tien toisessa päässä on Talloires.
Talloires on kaunis pieni kaupunki - tai isohko kylä - jossa keskiaikainen keskusta ja moderneja rantahotelleja.
Ajoin vielä Annecyn vanhaan keskustaan syömään lounaan, ennen kuin palasin takaisin Fillingesiin.
Annecy on Heute-Savoien departementin hallituskaupunki.
Sen vanha keskusta on säilynyt keskiajalta, ja on suosittu turistikohde.
Suosittelen käytäväksi.
Illalla pyörää pestessä huomasin, että vasemman puolen sylinterisuojan kiinnike on rikkoutunut - varmaan tänään kaatuillessa.
| Liikuttu aika | 3 h 22:28 min |
| Keskinopeus | 40 km/h |
| Keskikulutus | 5,27 l/100 km
(Pratteln (4.7.) - Bonne, 400 km, 21,10 l) |
| Marquis des Glières |
| Annecy |
| Col d'Evires, 810 m | N46 02 43 E06 15 24 |
| Col du Collet, 1 390 m | N45 57 30 E06 18 20 |
| Col des Glières, 1 440 m | N45 58 01 E06 19 56 |
| Vastarintaliikkeen museo | N45 53 55 E06 17 20 |
| Col de Bluffy, 630 m | N45 52 28 E06 12 50 |
| Pyöräparkki, Annecy, vanha kaupunki | N45 53 55 E06 07 43 |
| Tankkaus, Bonne | N46 10 11 E06 18 50 |
