Tänään suunnittelin ajavani Tanskan Frederikshavniin, ja sieltä lautalla Ruåtsin Götebårgiin. Vaikka lauttoja kulkeekin useita päivässä, olin päättänyt yrittää siihen joka lähtee Frederikshavnista kello 15:15. Siitä seuraava lautta olisi Götebårgissa vasta illalla kymmeneltä. Koskei minulla ollut mitään hotellivarausta, halusin ehtiä perille hyvissä ajoin ennen auringon laskua.
Aamulla moottoritie A1 oli sumuinen. Matkan edetessä sumu tiheni, ja visiiriin alkoi tiivistyä pisaroita. Ei kuitenkaan niin paljoa, että päällysvaatteet olisivat alkaneet tuntua märiltä.
Moottoritie oli todella ruuhkainen. Kaistoja oli kaksi tai kolme per suunta - suurimman osan matkaa vain kaksi suuntaansa. Valtavasti rekkoja, molempiin suuntiin reunimmainen kaista oli käytännössä niitä täynnä. Tietöitä ei ollut montaa, mutta liikennettä vain oli niin valtavasti että tie oli aivan täysi. Onneksi jonot kokoajan liikkuivat sujuvasti. Minun ajonopeus vaihteli välillä 80...140 km/h. Alhaisimmat nopeudet kuvastavat vasemman kaistan liikenopeuksia ruuhkassa, suurempiin nopeuksiin päästiin kun kaistalla oli hetkittäin tyhjempää.
Bremenin kohdilla sähköiset ilmoitustaulut kertoivat nopeusrajoituksen olevan sumun vuoksi 120 km/h. Suurin osa liikenteestä ei olisi siitä voinut vähempää välittää. Mutta muutama kilometri myöhemmin - 3-kaistaisella osuudella, jossain Weser-joen kohdilla - vasen kaista yhtäkkiä hidasti, ja kaikki kolme kaistaa kulkivat tasatahtiin.
Pian syykin selvisi, kun näin poliisiauton köröttelevän keskikaistaa tasaisella 120 km/h nopeudella. Kukaan ei uskaltanut ajaa siitä ohi, vaikka kaikki ilmiselvästi olisivat halunneet ajaa kovempaa.
Yksi kerrallaan vasemman puoleisen jonon etummainen siirtyi keskikaistalle, poliisiauton taakse. Sitä vuoronvaihtoa kesti hetken aikaa, ja minun vuoroni lähestyi. Huomaa siis että vasemman puoleisimmalta kaistalta aina jonon etummainen siirtyi keskikaistalle, mutta jonossa seuraava ei uskaltanut ohittaa keskikaistalla jonon etummaisena ajavaa poliisiautoa.
Kun lopulta tuli minun vuoroni - eli jäin vasemmalla kaistalla ajavan jonon etummaiseksi - en ryhmittynytkään keskikaistalle, vaan jatkoin poliisiauton ohitse. Pidin nopeutena hiukan reilut 120 km/h (GPSr näyttämä), ja köröttelin aika hissukseen keskikaistalla ajavan jonon ohi. Ja tulin keskikaistalle vasta poliisiauton eteen.
Siinä sitten tanssittiin hissukseen seuraavan viisitoista minuuttia, eli noin 30 kilometriä.
Pidin pienoista ylinopeutta, mutta en niin paljoa että poliisiauto olisi lähtenyt minua sakottamaan.
Ja kun olin saanut tarpeeksi etäisyyttä takana ajavaan poliisiautoon, saatoin taas nostaa keskinopeutta.
Pian vastaan tuli taas ruuhka, joten siitä eteenpäin minun nopeuteni vaihteli välillä 80...150 km/h.
Mahtoi siinä saksalaisilla autoilijoilla olla ihmettelemistä, miten tuo moottoripyörä pääsi/uskalsi ajaa ohi moottoritiellä ajavan poliisiauton, vaikka tiellä oli nopeusrajoitus.
Bremenin jälkeen sumu hävisi kokonaan.
Seuraavaksi edessä oli käännös A261:lle, ja sitä kautta A7:lle (moottoritie Hampurista pohjoiseen,
kohti Tanskan Juutinmaata).
Kilometri ennen liittymää oli vastaantulevien puolella pysäköitynä rikkinäinen rekka.
Kyseessä oli 2-kaistainen osuus,
ja rekan tukkima kaista sai länteen pyrkivän liikenteen tukkeutumaan juoksuvauhtiin.
Minä käännyin tielle A261, kohti Hampurin länsipuolelta menevää tietä A7.
Vastaantulevien kaistalla ruuhka jatkui vielä kolmisen kilometriä A261:llä.
Pääosin rekkoja, mutta joukossa myös henkilö- ja matkailuautoja.
Mopoja näin vain kaksi.
Jonot etenivät kävely- tai juoksuvauhtia.
Minun puolellani kaistat vetivät kohtuullisesti, ja sain taas hetkeksi pyrähdettyä hiukan kovempaan vauhtiin.
Seuraavaksi tie A7, Hampurin läpi. Kovia ruuhkia, jonot seisoivat, minä oikaisin mopolla jonojen välistä. Yksi nuorehko kuski yritti kääntää mersunsa eteeni, tarkoituksena estää mopoa pääsemästä jonojen välistä eteenpäin. Soittipa vielä torveakin, kun väkisin ajoin hänen ohitseen. Yleensä sentään yli 90 % saksalaisista autokuskeista ajaa autonsa ruuhkassa sivuun, päästääkseen takaa tulevat pyörät ohitseen.
Hiukan Hampurin jälkeen oli vastaantulevalla puolella rekka kaatunut ojan yli pellolle.
Vaikutti oudolta onnettomuudelta, sillä tie oli tuolla kohdin aivan suora.
Paikalla näkyi ambulanssi ja poliisi,
ja näin yhden poliisisedän juuri hyppäävän ojan yli katsomaan kaatunutta rekkaa.
Onnettomuus oli ilmeisesti tapahtunut vain muutama minuutti aikaisemmin.
Tuolla kohdin tie oli kaksikaistainen (per suunta),
ja paikalle tulleet huoltoautot tukkivat kaistoista laitimmaisen.
Niinpä takaa tuleva liikenne jonoutui heti,
ja seuraavan 10 km matkan näin molempien kaistojen etenevän ryömintävauhtia.
Ja pohjoisesta tuli koko ajan lisää autoja, joten jonot varmaan kasvoivat vielä pidemmiksi.
Minun puolellani - pohjoiseen - ei näkynyt onnettomuuksia, joten tie veti koko ajan.
Matka Hampurista Tanskan rajalle oli pitkä ja tylsä, ja takapuoli alkoi olla jo tosi kipeä.
En kuitenkaan pysähtynyt kertaakaan, vaan tankkasin pyörän vasta Tanskan rajalla.
Oletin Tanskan polttoaineiden hintojen olevan korkeampia kuin Saksassa,
joten tankkasin juuri rajan Saksan puolella.
Samalla pesin kypärän visiirin, johon oli kertynyt jo aikamoinen kerros hyttysiä.
Hampurin jälkeen en enää joutunut pahoihin ruuhkiin.
Silti tie oli niin täysi, ettei sillä voinut ajaa vapaasti.
Ajoin melkein koko matkan vasenta kaistaa.
Kun pääsin ohittamaan edessä ajavan, sain nostettua nopeutta hetkeksi, kunnes taas tuli vastaan uusi tukos.
Mutta liikenne kulki sujuvasti, ja sain pidettyä nopeuden välillä 100...170 km/h.
Huippunopeus aamupäivällä oli 180,1 km/h.
Aiemmin olen oppinut ajattelemaan saksalaiset hyvinä kuskeina, jotka antavat hyvin tilaa takaa tuleville.
Tänään kuitenkin näin paljon sellaisia pikkuautoilijoita, jotka eivät halunneet antaa tilaa moottoritiellä.
Toki jonoa oli molemmilla kaistoilla.
Mutta aina hetkittäin oikean puoleisella kaistalla olisi ollut sen verran tilaa,
että sinne siirtymällä olisi voinut takaa tulevan päästää ohitseen.
Jonossa ajaessaan saksalaiset eivät näytä näin ajattelevan,
vaan jokainen edessä ajava auto piti ohittaa erikseen.
Toisinaan ohitin heitä oikealta - jotain mitä Saksan moottoriteillä ei saisi koskaan tehdä -
ja toisinaan vilkuttelin valoa edessä ajavalle kuskille hyvän tovin,
ennen kuin se suostui minua väistämään.
Edelleen olen sitä mieltä,
että suurin osa saksalaisista on ystävällisiä kuskeja ja väistävät takaa tulevaa liikennettä hyvin.
Mutta siellä on myös vähemmistö, joka ei tuollaista väistämistä osaa, ainakaan kun ajavat jonossa.
Tanskan puolella liikenteen käyttäytyminen muuttui totaalisesti.
Liikennemäärät alkoivat laskea heti rajan toisella puolella.
Mutta suurin ero oli, etteivät isot nopeuserot kuuluneet Tanskalaiseen ajotyyliin.
Tie saattoi olla käytännössä tyhjä, ja silti kaikki ajavat tasaisesti nopeudella 100-130 km/h,
usein vielä vasemmalla kaistalla.
Todella puuduttavan oloista liikennekäyttäytymistä.
Minä pidin aluksi nopeutta 130 km/h.
Myöhemmin, kun olin kyllästynyt tylsiin maisemiin, nostin nopeuta vielä hiukan.
Tanskan läpiajossa ei (melkein) ketään ajanut ohitseni.
Pari isoa henkilöautoa ajoi aika kovaa, mutta myöhemmin nekin jäivät minusta jälkeen -
minä pidin aika tasaista nopeutta.
Ajoin läpi koko Juutinmaan, eli sen niemimaan joka alkaa Hampurin pohjoispuolelta ja jatkuu siitä pitkänä kohti pohjoista. Tavoitteena oli ajaa Frederikshavniin, joka on Juutinmaan pohjoisosassa.
Juutinmaan lävitse ajaminen on tosi tylsää.
Siellä ei ole metsiä, ja maisemassa näkyy vain joitakin matalia pusikoita sekä paljon aukeita.
Varmaan tuuli estää puiden kasvun?
Ajamani tie - E45 - kulkee miltei yksinomaan maaseudulla.
Tasamaata, vain pientä kumpuilua.
Matka läpi Tanskan on tosi pitkä.
Jos olisin etukäteen ymmärtänyt matkan pituuden, olisin valinnut toisen reitin -
todennäköisesti Puttgardenin tai Ison Beltin kautta.
Nyt ajoin kovalla kiireellä kohti Frederikshavnia,
tietämättä olisiko sieltä Götebårgiin lähtevällä lautalla edes tilaa.
Ehkä sinne pitäisi tilata liput etukäteen?
Ajoin läpi koko Tanskan maan pysähtymättä, olin laskenut bensan riittävän Frederikshavniin asti.
Tanskassa kävi kova sivutuuli. Sellainen tasainen ilmavirta, ilman puuskia. Tuuli riepotteli pyörää ja kuskia aika kovin. Välillä pelkäsin menettäväni pyörän hallinnan.
Jossain Horsensin kohdilla näkyi voimakas savu nousevan itäpuolen horisontista. Savu ei noussut korkealle, vaan kulki tuulen mukana länteen, ja näytti tulevan jostakin satamakaupungista. Joku iso tulipalo?
Tänään Tanskassa ajamillani teillä nopeusrajoitus oli melkein koko ajan 110 km/h. Vain harvoissa paikoissa oli sallittu 130 km/h. Alborg kaupungin kohdalla rajoitus laski hetkeksi 90:een.
Matkaa reitittäessään minun GPSr:ni osaa arvioida perilletuloajan. Jos esimerkiksi haluan mennä Frederikshavniin, GPSr laskee nopeimman reitin ja kertoo mihin aikaan saavun perille. Ja matkan edetessä tuo arvioitu kellonaika päivittyy sitä mukaa kun pidän taukoja tai ajan hiukan kovempaa.
Tanskan moottoriteillä GPSr näytti käyttävän ajonopeuden laskentaan keskinopeutta 110 km/h.
En ole ihan varma, osaako laite ottaa huomioon myös ne harvat kohdat joissa saisi ajaa 130 km/h.
Saksassa GPSr näyttäisi laskevan luvulla 120 tai 130 km/h.
Tai ehkä se tietää missä on nopeusrajoituksia, ja vapaan nopeuden alueella käyttää laskentaan 130 km/h?
Frederikshavn on kaukana kaikkialta. Tienviitoissakin kaupungin nimi näkyi vasta Alborgin kohdilla, 70 kilometriä ennen Frederikshavnia.
Juuri ennen kaupukia, aava meri avautui äkkiä tien oikealla puolella. Siihen asti reitti oli kulkenut Juutinmaan sisäosissa. Seuraavaksi näkyviin tulivat isot alukset ja kaupungin satama. Vasta satamaa lähestyessä alkoi näkyä myös asuintaloja. Selvästikin kyseessä oli pieneen kaupunkiin rakennettu iso läpimenosatama.
Lauttasatama löytyi helposti.
Hampurista tuleva Eurooppatie 45 (E45) vei aivan lauttojen lipunmyynnin viereen.
Samaan tapaan kuin vaikkapa Rødbyhavnissa, jossa E47 vie suoraan Puttgardeniin vieville lautoille.
Myös lipun osto toimi samaan tapaan kuin Puttgardenin tai Helsingbårgin lautoilla.
Ajettiin jonoon, ja lippuluukulla maksettiin pyörän päällä istuen.
Luottokortit toimivat, eikä etukäteisvarauksia kyselty.
En ehtinyt nähdä Frederikshavnista mitään, vaan ajoin suoraan lauttasatamaan ja sieltä lauttaan.
Saavuin satamaan kello 14:35, ja lauttaan ajoin klo 14:47.
Lautta lähti laiturista klo 15:11.
Kaupunki näytti aika pieneltä.
Muistikuviin jäi punaisia taloja, taisivat olla tiilestä?
Lautalla henkilökunta käski parkkeerata pyörän aivan portin viereen. Tarjolla oli puhtaita räikkäliinoja pyörän kiinnitykseen. Homma toimi ihan kohtuullisesti, vaikka olinkin aika kypsä pitkän ajopäivän rasituksista - olinhan tänään ajanut yli kuusi tuntia, joista viimeiset kolme ilman pysähdyksiä.
Minun lisäkseni lautalle tuli toinenkin moottoripyöräkunta, ruåtsalainen pariskunta yhteisellä pyörällä.
Lautan ravintoloissa palvelu ei toiminut mitenkään kehuttavasti.
Ensin jonotin ravintolan kassalla 20 minuuttia, enkä sitten lopulta saanut palvelua ollenkaan.
Ei todellakaan kannata laskea sen varaan että lautan ravintolassa voisi syödä mitään.
Lopulta sain lautan keulakahvilasta lasin juotavaa ja kakunpalasen.
Lämmintä ruokaa saivat vain ne muutamat joille ravintolan kassa sattui tarjoilemaan.
Eli palvelu oli samaa kelvotonta tasoa kuin Ranskassa.
Lautta oli siisti, ja vessat toimivat kohtuullisesti. Kaikki ravintolat, kahvilat, baarit ja myymälät olivat yhdellä ja samalla kannella. Ajoneuvoille oli varattu kaksi kantta.
Lautta kulki Frederikshavnista Götebårgiin kahdessa tunnissa. Matkalla olisi siis hyvin aikaa ruokailuun - mutta kuten jo totesin, en voi suositella lautan palveluja, ja varsinkaan en suosittele lautan ravintolaa.
Sää oli aurinkoinen, eikä tuulikaan synnyttänyt korkeaa aallokkoa. Tältä osin matka meni siis hyvin.
Götebårgissa ajettiin ulos lautan molemmista päivä,
eli portin pieleen pysäköineenä pääsin pois aivan ensimmäisenä.
Ajoin ulos kello 17:25.
Aurinko paistoi ja oli lämmintä.
Päätin jäädä yöksi Götebårgiin. Päivä oli jo sen verran pitkällä, ettei kannattanut lähteä ajamaan muualle. Ja voisin hyödyntää illan tutustumalla tähän Ruåtsin länsirannikon kaupunkiin.
Hetken pyörittyäni epämääräisiin suuntiin, löysin GPSr:stäni paikallisen turisti-infon koordinaatit.
Infon vierestä löytyi pyöräparkki,
ja infon sisällä hyvää enklantia puhuva ystävällinen poika auttoi hotellin varauksessa.
Kerroin etsiväni huonetta, jossa olisi suihku, aamiainen,
kävelyetäisyys keskustastaan ja P-paikka pyörälle.
Tuo viimeinen tuotti vaikeuksia, mutta poika lupasi että hotellien likeltä löytyisi maksullisia P-taloja.
Hotellien hintatasoksi kertoi 80 €/yö.
Valitsimme Hotel Eggersin, aivan keskusaseman vierestä.
Götebårgin turisti-info on auki klo 9:30-20:00.
Hotel Eggersin edessä oli pieni parkkipaikka, johon sai pysäköidä enintään 10 minuutiksi. Hotellin vastaanoton tyttö neuvoi jättämään pyörän yöksi juuri tuohon P-paikalle, koska siten pyörä olisi koko ajan vastaanoton näkösällä. Siinä on riski, sillä hotellin edessä oleva aukio on kaupungin omaisuutta. Joskus pysäköintivalvojat kirjoittavat laskuja siihen pidemmäksi aikaa pysäköineille ajoneuvoille. Toinen vaihtoehto olisi ollut maksaa pyörän jättämisestä puolen kilometrin päässä olevaan katettuun P-taloon.
Ruåtsissa pyörä parkkeerataan samaan tapaan kuin auto. Eli pyörää ei saa jättää jalkakäytävälle, vaan se on jätettävä kadun varteen. Siellä täällä kaupungista löytyi ilmaisia pyöräparkkeja, mutta muualla pysäköidessä pitää moposta maksaa samalla tavoin kuin autostakin.
Luottokortti tuntui täällä toimivan hyvin. Paikallisessa kioskissa kerrottiin että minimiostos luottokortilla on 5 kruunua, eli noin 0,50 €. Kätevää, varsinkin kun ollaan maassa jossa ei tajuttu ottaa käyttöön euroa.
Tänään ei satanut kertaakaan.
Aamulla Osnabrückissa oli hiostavan kuuma, ja A1-tiellä sopivan lämmin.
Sitten tuli sumua, joka muuttui aika sakeaksi, mutta lämpötila pysyi hyvänä.
Bremenin kohdalla aurinko tuli esiin, ja ilma lämpeni välittömästi.
Hampurin kohdalla taas oli pilvisistä, ja lämpötila laski hieman.
Mutta edelleen oli miellyttävän lämpöistä.
Pohjoiseen päin ajaessa lämpötila laski, ja Tanskan puolella oli jo selvästi viileämpää.
Tanskan viileys tuntui hyvältä, viileä tuuli piti kuskin virkeänä.
Suurimman osan matkaa Tanskan puolella taivas oli aivan pilvessä.
Horsensin jälkeen taivas alkoi taas kirkastua, ja aurinko lämmitti kuskia.
Samalla tiet alkoivat olla melkein kokonaan tyhjiä,
ja minä ajoin selvästi kovempaa kuin ne muut harvat tiellä liikkujat.
Frederikshavnissa ja Götebårgissa sää oli aurinkoista ja kuumaa.
Päivän ajomatka oli rankka.
Varsinkin takapuolelle.
Ensin A1, joka oli aivan täynnä.
Kovempaa pääsi ajamaan vain hetkittäin, ja Hampuria lähestyttäessä ei ohittamaan päässyt enää ollenkaan.
Seuraavaksi oli A7, joka kulki Hampurin lävitse ja jossa jonot välillä seisoivat paikallaan.
Hampurin jälkeen tie muuttui tylsäksi.
Liikennettä oli edelleen aika paljon, mutta pääsin ajamaan kohtuullisen kovaa.
Kovaa ajaessa kyyristyn tankkilaukun päälle, etupleksin taakse, jottei tuuli riepottaisi kuskia kovin.
Ja siinä etukumarassa istuessa myös takamus kipeytyy enemmän.
Lopulta pakaralihaksia särki niin että oli ihan pakko pysähtyä - onneksi olin juuri Tanskan rajalla,
ja sain samalla tankattua pyörän.
Sitten Tanska.
Koko Tanskan puoleinen Juutinmaa oli tylsää avomaata, kilometrejä aivan liian monta.
Aloin kyllästyä jo ennen Koldingia, josta olisi kääntynyt Ison Beltin sillalle ja sieltä edelleen Kööpenhaminaan.
Siitä eteenpäin matkan tylsyys puudutti aivot.
Vaan ei puuduttanut takapuolta, jota alkoi särkeä jo reilusti yli 100 km ennen Frederikshavnia.
Loppumatka - viimeiset 60 km - oli yhtä via dolorosaa.
Ajoasu on toiminut kohtuullisen hyvin. Kun asussa ei ole gore-vuoria, ajoviima viilentää kuskia miellyttävästi. Mutta huomiseksi on luvattu sen verran kuumaa, että jätän pitkälahkeiset coolmax-alusasut pyörän laukkuihin. Ajan siis täydessä ajoasussa, mutta ilman pitkälahkeisia alusasuja.
Södra Vägen - Råsenlundskanalenin eteläpuolella - on eräänlainen Götebårgin pääkatu.
Sen varressa on paljon ruokapaikkoja.
Illalla kadun varsi oli täynnä terassiravintoloita ja niissä illastavia ihmisiä.
Yritin etsiä paikkaa jossa olisi ollut ruåtsalaista ruokaa - mitä se sitten lieneekin.
Löysin brasilialaisen, latinon, italialaisen, jne. paikan.
Mutta ruåtsalaista ruokaa ei myyty missään.
Joten lopulta söin kiinalaisessa ravintolassa, hotellin vierestä.
Talo mainosti itseään nimellä "China Palace", mutta ravintolan noutopöytä oli pettymys.
Se oli enintään keskinkertainen - Suomessakin olen syönyt paremmissa kiinalaisissa ravintoloissa.
Myöhemmin syksyllä, marraskuussa, kävin Maddalenan kanssa Tukhålmassa. Kysyimme paikallisilta että millaista se ruåtsalainen ruåka olisi. Vastaukseksi saimme että se on pizzaa.
Illalla opin, että ruåtsalaiset juovat aika paljon. Edustava esimerkki oli tapaus joka sattui kiinalaisravintolan terassilla. Terassille käveli eräs pariskunta. He keskustelivat tullessan, ja istuivat pöytiin toisiaan vastatusten. Mutta mies istui epähuomiossa eri pöytään kuin daaminsa. Ilmiselvästi hän luuli istuvansa samassa pöydässä daaminsa kanssa, katseli neljän metrin päässä istuvaa naista, ja jatkoi keskustelua kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunutkaan.
| Liikuttu aika | 6 h 29 min |
| Keskinopeus | 118 km/h |
| Maksiminopeus | 154,3 km/h |
| Keskikulutus | 5,75 l/100 km
Osnabrück - Götebårg (31.7.), 765 km, 43,96 l) |
| 08:00 | Osnabrück, lähtö |
| 08:25 | Osnabrück, A1 liittymä |
| 09:00 | A1/A29 liittymä |
| 09:30 | Bremen, A1/A27 liittymä |
| 10:05 | Hampuri, A1/A261 liittymä |
| 10:10 | Hampuri, A261/A7 liittymä |
| 10:30 | Hampuri, A7/A23 liittymä |
| 11:00 | A7/A215 liittymä |
| 11:35 | Handewitt, tankkaus, 15 min tauko |
| 11:55 | Tanskan raja |
| 12:35 | Kolding, E45/E20 liittymä |
| 14:05 | Arborg |
| 14:35 | Frederikshavn, lauttasatama |
| 17:25 | Götebårg, lautalta |
| 17:40 | Götebårg, turisti-info |
| 18:05 | Götebårg, hotelli |
| Eurooppatie E45 (E45) |
| Stena Line |
| Hotel Eggers |
| Tankkaus, Osnabrück | N52 16 36 E08 03 17 |
| Tankkaus, Handewitt | N54 46 39 E09 20 02 |
| Frederikshavn, satama | N57 26 03 E10 32 16 |
| Götebårg, satama | N57 42 00 E11 56 10 |
| Mopoparkki, Götebårg | N57 42 16 E11 58 12 |
| Götebårgin turisti-info | N57 42 16 E11 58 11 |
| Hotel Eggers | N57 42 29 E11 58 21 |
