Hotelli Belalp on todellinen perushotelli.
Aamiaiseksi sain palan patonkia, kaksi korppupalaa, vetistä appelsiinimehua,
teetä ja marmeladeja.
Kyllä niillä aamun sai käyntiin, mutta hienompiakin aamiaisia olen nähnyt.
Huoneessa on wc, suihku ja tv.
Ei ilmastointia.
Yöllä näin pari tosi outoa unta. Molemmissa minun piti ottaa muita ihmisiä hengiltä. Unohdin jo ensimmäisen, mutta toinen uni meni suurin piirtein seuraavasti:
Olin matkoillani joutunut johonkin metsän sisällä olevaan keskiaikaiseen kylään. Kylää kiusasivat mongolipariskunta sekä heidän palvelijansa seitsemän kääpiötä.
Kylän asukkaat olivat kypsiä noihin mongoleihin, ja halusivat heistä eroon. Kyläläiset päättivät tehdä yllätyshyökkäyksen pariskuntaa vastaan pudottamalla valtavan kiven heidän niskaansa kun he istuvat kylän tuvan pöydän ääressä.
Minä olin asiassa ulkopuolinen. Joten päätin piiloutua pöydän alle. Mutta se mongoli-mies huitoi saappaillaan ympäriinsä, ja osui minua olkapäähän. Minä siitä tietenkin pahastuin. Ja kun sen kiven työntäminen ullakolta alas tuvan lattialle tuotti kyläläisille vaikeuksia, päätin kavuta vintille heitä auttamaan.
Kiven työntämiseen meni aikaa, ja mongoli-mies läksi etsimään kyläläisiä. Ensin se kierteli ympäriinsä, mutta päätyi sitten nousemaan ullakon portaita. Sehän kohta löytäisi kyläläiset, ja heidän juonensa siinä paljastuisi. Joten minä tempaisin lähimmän miekalta näyttävän kapistuksen - taisin saada käteeni jonkun risun - ja iskin ukon kuoliaaksi siinä portailla.
Kun se ilkeä mongoli-isäntä oli saatu hengiltä,
kylän väki lopetti verilöylyn siihen paikkaan ja järjesti samantien juhlamessun.
Joten minä jäin yksi tappamaan sitä eukkoa ja sen seitsemää kääpiötä.
Tässä vaiheessa olin jo löytänyt rautaisen miekan.
Eukko istui tuvan pöydän ääressä kääpiöineen ja ihmetteli,
että mitä täällä oikein tapahtuu ja missä se hänen miehensä taas kuppaa.
Eikä se nainen tuntunut tajuavan tilannetta,
vaikka minä yritän miekalla hakata siltä kurkkua auki.
Siis sellainen keskivertoälykäs nainen.
Miekka oli suurin piirtein yhtä terävä ja tehokas kuin kattotiili,
mutta jotenkin sain pistettyä eukon kurkkuun muutaman reiän.
Jätin sen siihen korisemaan, kohtahan se kuitenkin kuolisi.
Nyt oli jäljellä enää ne seitsemän kääpiötä.
Kääpiöt olivat sellaisia polven korkuisia,
pyöreäpäisiä, värikkäästi pukeutuneita ja iloisesti virnisteleviä satuhahmoja.
Ne kiipeilivät pöydille ja penkeille, ja taisivat hyppiä niskaanikin.
Yritin huitoa niitä sillä miekallani, ja muutamalta sain iskettyä pään irti.
Mutta suurempi osa oli vielä hengissä ja alkoivat suunnitella vastahyökkäystä.
Kuulin kun ne sanoivat toisilleen,
että minä käytökselläni aloin osoittaa selviä pelon merkkejä.
Ja pakko myöntää,
etten tuntenut oloani täysin kotoisaksi vieraassa keskiaikaisessa tuvassa,
kun tehtävänäni oli hakata miekalla hengiltä kaikki muut huoneessa olevat.
Joten läksin etsimään avuksi muita kyläläisiä.
Messukuoron laulua kuului sieltä ja täältä, mutta ennen kyläläisten löytämistä sattui monenlaista kommellusta. Yhdessä vaiheessa löysin talon ulkonurkalla istuvan naispapin, jolta yritin kysyä neuvoa messupaikalle. Mutta hän osasi ainoastaan naama onnesta loistaen kertoa olevansa iloisesti raskaana.
Lopulta se messupaikka löytyi.
Minä heti kiroilemaan kansalle että nyt te hölmösti teitte,
sillä kääpiöt menevät ja hakevat apujoukkoja kuninkaalta.
Kyläläiset pitivät pienen neuvonpidon,
jonka lopputuloksena päättivät hyökätä minun kimppuuni.
Aikoivat kai luovuttaa minut kuninkaalle ja väittää minun yksin olleen
syyllinen koko verilöylyyn.
Mutta minä hyppäsin moponi selkään,
ja jatkoin metsän läpi matkaani kohti länttä.
Unen juonessa oli ilmeisiä vaikutteita Wu Chengenin
Xiyoujista.
Liekö illan neljä Heinekkeniä laittaneet pään noin sekaisin?
Jatkossa pitää keskittyä pelkkään oikean olusen juontiin,
ja jättää nuo synteettisen mauttomat korvikeaineet omaan arvoonsa hyllyyn seisomaan.
Puhelimella hain Internetistä paikallisen Euromaster-liikkeen yhteystiedot. Lähin sijaitsi reilun kilometrin päässä hotellilta.
Huoltomies oli avulias, vaikkei enklantia osannutkaan.
Luulin, että puhjenneen renkaan tilalle vaihdettaisiin uusi.
Mutta huoltomies rupesikin paikkaamaan rengasta.
Aloitti hiomalla rautalanganpätkän pois.
Sitten renkaan sisäpuolelle laitettiin liimaa.
Kun liima oli kuivunut vartin verran, siihen läntättiin paikka.
Ulkopuolelta paikkausta ei havaitse ollenkaan,
joten rengashan oli kuin uusi (ja niinhän se olikin).
Työ kesti reilut puoli tuntia, irrottamisineen ja takaisinlaittoineen.
Koko homma maksoi 22 €.
Laitan tähän vielä liikkeen yhteystiedot niitä joskus tarvitseville:
Euromaster, 39, Boulevard Paul Langevin, Fontaine, Grenoble
puh. 04 76 26 32 45
Auki arkisin klo 8:00 - 18:30, lauantaisin 8-12.
Huoltomiehellä oli itselläänkin RT.
Hallin takaosassa, pressun alla oli kiiltävä, vuoden 1999 sininen 1100, mittarissa 121 tkm.
Kertoi käyneensä Puolassa, Saksassa ja Tsekissä.
Hän oli innoissaan, kun sai koeajaa minun uudemman mallista RT:täni.
Grenoble on suurten kalliomassiivien keskelle jäävällä tasangolla.
Tasanko on kohtuullisen laaja, ja sen täyttämällä kaupunki on kasvanut suureksi.
Onhan se iso kaupunki, mutten huomannut mitään erityisen mielenkiintoista.
Joen pohjoispuolella, kukkulalla näkyi linnoitus.
Mutta kello oli jo niin paljon, että kiire alkoi painaa.
Joten kaupunki jäi käytännössä tutustumatta.
Belledonnen massiivin/vuorijonon (Chaîne de Belledonne) eteläpään rinnettä nousee leveä ja nopea tie. Kurvitkin olivat sopivan leveitä. Tie oli selvästi tarkoitettu ajettavaksi KOVAA. Se kulki metsässä, eikä muuta liikennettä juuri ollut. Ylhäällä 1 600 metrissä oli Chamroussen hiihtokeskus. Ei mitenkään mielenkiintoinen.
Luitel passo on alempana rinteessä, pienemmällä sivutiellä.
Pikkutien varressa on suojärvi ja parkkipaikka.
Muutama sata metriä myöhemmin löytyi tienvarresta passon nimikyltti, Col Luitel (1 262 m).
Passolla ei juuri ole maisemia, taisi olla suon reunalla.
Etelään laskee kapea yksikaistainen tie.
Öljysorapäällyste, paljon irtosoraa.
ABS:t hakkasivat kun serpentiinien kohdilla yritin hidastaa.
Ainoa liikenteen tapainen oli vastaan tullut hälytysajoneuvo.
Siinä meinasi tulla kiire saada pyörää tien sivuun,
kun jarrut tai ohjaus eivät irtosoralla alamäessä tahtoneet toimia
ollenkaan
Tailleferin massiivi (Massif du Taillefer) on Belledonnen massiivin eteläpuolella. Idässä Tailleferin massiivi rajoittuu solaan jossa Ornon passo (Col d'Ornon). Etelässä massiivi päättyy laaksoon jossa Valbonnais'n kaupunki. Lännessä on Drac-joki (Le Drac). Tailleferin massiivi kuuluu Dauphinen Alppeihin (Alpes du Dauphiné).
Jatkoin Tailleferin massiiville.
Taas kerran nousussa tie kulki metsässä,
eli maisemia ei ollut ja mutkissa näkyvyyskin oli välillä niin ja näin.
Silti nousu oli mielenkiintoinen.
Se oli hyväkuntoinen ja kovaa ajettavaa mutkatietä vuorenrinteen reunalla.
Heti ylätasangon pohjoispäässä on passo (Col de la Morte, 1 368 m),
hiihtokeskus ja joukko ravintoloita.
Edempänä tie laskeutuu Roizonnen laaksoon
(Vallée de la Roizonne).
Sen eteläpäässä tie kääntyy Malissol passolle (Col de Malissol, 1 153 m).
Passon yli vievä tie on iso ja leveä ja nopea ajaa.
Päällyste oli ihka uutta asfalttia, ei edes kulunut kuhmuroille (vielä).
Passolla on parkkipaikka, muttei muita palveluja.
Maisemina näkyvät viereiset vuoret ja taakse jäänyt Roizonnen laakso.
Tie passolta länteen on merkitty 10 % kallistuksella.
Alempana laaksossa kulkee Napoleonin Reitti (La Route Napoléon), jota pääsee Grenoblesta Gapiin. Tie on kaksikaistainen (yksi per suunta) ja sen verran mutkikas ja mäkinen, että yksi ainoa rekka voi pilata autoilijan lomapäivän ajoaikataulun. Mopolla jonoista pääsee ohi, jos vain uskallusta riittää.
Sitten pienemmälle tielle.
Täällä etelämpänä luonto oli tyystin erilainen.
Aivan auringon polttaman näköistä.
Tien vierusta näytti hiekkakankaalta, ja pensaskasvustokin oli kitukasvuista.
Col de l'Holme (1 207 m) on maaseututiellä. Passolla ei ole minkäänlaisia palveluja. Onpahan vain reitillä seuraavan kylään.
Sautetjärven (Lac du Sautet) rannalla on Corpsin pikkukaupunki,
josta lähtee tie Salette-joen laaksoon.
Alhaalla laaksossa tie jää puiden varjoon, mutta metsärajan yläpuolella näkyvyys paranee.
Matkalla ohitetaan pari läpiajopassoa (Col de Pres Sales, 1 554 m ja
Col de l'Homme 1 650 m).
Tien päässä on Ranskan toisiksi tärkein pyhiinvaelluskirkko,
Sanctuaire de Notre Dame De la Salette.
