Aamulla ajoin pikkuteitä lähelle Vercelliä, josta siirryin autostradalle A26DIR / A26 kohti Genovaa. Autostradalla yritin pitää nopeuden välillä 120...130 km/h, tavoitenopeutena 122 km/h.

Alessandrian jälkeen, Genovaa lähestyessä, autostrada muuttuu äkkiä mutkikkaaksi ja menee useisiin peräkkäisiin tunneleihin. Samalla liikenteen määrä kasvaa selvästi.
Lopulta kun tie kääntyi rannan suuntaiseksi, oli useita liittymiä Genovaan, mutta minä jatkoin vielä noin 15 km. Kaksi kaistaa per suunta, edelleen moottoritietä. Tiellä oli paljon ruuhkia, välillä koko liikenne pysähtyi, ajelin jonojen välissä. Genovan kaupungin kohdalla on useita pitkiä tunneleita.

Italialaisten ajotyylistä voisi todeta, että kolmikaistaisella autostradalla melkein kaikki henkilöautot ajavat keskikaistaa. Rekat ja matkailuautot oikeaa kaistaa, ja nopeat kuskit vasenta. Vaikka oikea kaista olisi aivan tyhjä, ajetaan silti keskikaistaa 100 km/h. Siksi keski- ja vasen kaista ovat ruuhkaisia ja ohittamiset hankalia, vaikka oikean puoleisin kaista olisi tyhjillään.

Lopulta tulin pois autostradalta, ja jouduin maksamaan 7 €:n tiemaksun. Camandonasta tänne olin ajanut tunnin ja 50 min, josta noin 140 km autostradalla.
Jatkoin rantaa pitkin kulkevaa, sillalle rakennettua ja usean kilometrin mittaista, nopeaa maantietä Genovan keskustaan.

Sitten rantaa pitkin kulkevaa tietä kohti Santa Margherita Ligurea. Koko matka on urbaania aluetta. Minulla nopeudet olivat luokkaa 30...35 km/h, johtui paljosta liikenteestä.
Portofinon niemen kohdille tie kääntyi hieman nousuun, oli oikein pari serpentiinin tapaista. Tie nousi 250 metriin, edelleen oltiin urbaanilla aluella. Mäen päällä käännyin pikkukadulle joka johti alas Santa Margherita Ligureen.

Turisti-info löytyy kaupunkiin johtavan yksisuuntaisen kadun oikealta puolella, 200 m ennen rantaa. Rannassa puolestaan on liikenneympyrä, jonka vastakkaisella puolella parkkipaikka. Parkkipaikka on autoille maksullinen, liput ostetaan p-paikalla olevilta vartijoilta. Moottoripyörät pääsevät pysäköimään ilmaiseksi. Parkkipaikan vartijat kävivät muistuttamassa, että pyörälle jätetty kypärä pitää lukita pyörään kiinni - naureskelivat että "this is Italy, you know!".

Parkkipaikan vieressä on ilmainen hiekkaranta, ja vanha kaupunki löytyy kävelyetäisyydeltä.
Rannassa on pieni linna, rakennettu 1500-luvulla merirosvoja vastaan, ilmainen sisäänkäynti. Vaikka se onkin vain pieni, kolmikerroksisen talon korkuinen, on sen kattotasanteelta hyvä näkymä yli rannan ja sataman. Kannattaa käydä.
Viereisen kukkulan laelta, kävelyetäisyydeltä, löytyy Villa Durazzo. Sitä ympäröi puisto, jonka puiden varjossa pääsee suojaan kuumalta auringolta. Puisto on ilmainen, villaan sisäänpääsy oli 9 €.

St.Margherita Liguren keskustaa.
Lämpötila oli miellyttävä.

(Santa Margherita Ligure, Italia - 30.7.2005 (*))

St.Margherita Liguren keskustaa.
Lämpötila oli miellyttävä.

Portofinoon pitää ajaa rantatietä pitkin vielä viisi kilometriä. Tie on kapea, osittain rantakallioon louhittu, kaunis. Paljon liikennettä, joten ei voi ajaa kovaa. Matkalla näkyi hiekkarantoja joilla uimareita ja auringonottajia.
Tien päässä - Portofinossa - on parkkipaikka, ja ihan sen perällä moottoripyöräparkki.

Portofino on pieni rantakaupunki samannimisen piskuisen lahden perällä. Lahden eteläpuolisella niemekkeellä on korkea kallio, erottamassa kaupunkia niemen eteläpuolella avautuvasta merestä. Tuo pieni lahti antaa isommalle Rapallon lahdelle. Kaupungin ranta on täynnä turistiravintoloita, ja satamassa seisoo paljon veneitä - myös todella isoja (25 m ja enemmän). Sataman ulkopuolella sitten ovat oikeasti rikkaiden laivat, ne jotka eivät Portofinon satamaan edes mahdu.

Kaupungista katsoen, tuolla eteläpuolen niemen kalliolla on ensin kirkko, ja sen jälkeen Castello Brown -niminen linna. Molemmista on hienot näköalat kaupungin lahdelle sekä ympäröiville rannoille. Browniin sisäänpääsy oli 4 €.
Niemen kärjessä on majakka, jonka terassilla pieni kahvila. Kaupungin rannasta kirkon ja Brownin kautta tuolle majakalle oli raskas kävelymatka, varsinkin kun päivä oli todella kuuma (>30 °C). Käveltävää tuli ehkä yksi kilometri, mutta mäkien ja helteen vuoksi aikaa menee n. 20 min. Onneksi niemellä kasvaa metsää, joten suuren osan matkasta saa taittaa puiden varjossa.

Portofinossa on paljon amerikkalaisia turisteja. Lienevät tulleen satamaan edustalla seisovalla isolla risteilijällä, jonka nimi näkyi olevan Crystal Serenity.
Satamasta lähtee paljon turistiveneitä kierroksille lähirannoille. Niemen kärjessä näin sukeltajia. Hiekkarantoja en täällä nähnyt. Pikkuveneitä seisoi useissa poukamissa.

Rantaravintoloissa iso (3 dl?) olut maksoi 6 €. "Normaali" hinta Italiassa on ollut 4 € tai vähemmän.

Molemmat kaupungit - Santa Margherita Ligure ja Portofino - osoittautuivat käymisen arvoisiksi. Varsinkin Portofino. Molemmat ovat kauniita rannikkokaupunkeja, joissa voi nauttia auringosta ja käydä vaikka uimassa. Portofinon niemestä löytyy upeita picnic paikkoja.

Portofino tunnetaan erityisesti Hollywoodin tähtien suosimana lomapaikkana. Erityisesti 50- ja 60-lukujen elokuvatähdet järjestään ovat käyneet täällä nauttimassa aurinkolomiaan. Edelleen tänä päivänä kaupunki on suosituimpia suurten ristelyalusten pysähdyspaikkoja koko Välimeren alueella.

Portofinon lahti.

(Portofino, Italia - 30.7.2005 (*))

Portofinon lahti.

(Portofino, Italia - 30.7.2005 (*))

Portofinon lahti.

(Portofino, Italia - 30.7.2005 (*))

Luottokorteista:

Sveitsissä luottokortit toimivat hyvin. Useimmissa paikoissa - kuten turistimyymälät, ruokakaupat ja ravintolat - voi maksaa kortilla. Mutta yllättäen Diners Club ei siellä kelpaa missään - ei edes huoltoasemilla. MasterCard taas toimii hyvin.

Italiassa kortit näkyy toimivan hyvin. Ravintolassa pitää kuitenkin varautua maksamaan käteisellä. Kannattaa kysyä tilausta tehdessä, ja kävellä kylmästi ulos jos kortit eivät kelpaa. MasterCard on yleisin, mutta Dinerskin toimii monissa paikoissa.

Samoin Saksassa, jos kortilla yleensä voi maksaa ollenkaan, Master, Visa ja Diners toimivat.

Matkustaessa Keski-Euroopassa riittää jos on MasterCard tai Visa. Molemmat toimivat käytännössä kaikkialla missä kortilla voi maksaa. Lisäksi molemmilla saa useimmista pankkiautomaateista käteistä.

Paluumatkalla Camandonaan oli taas kovia ruuhkia moottoritiellä Genovan kohdilla.
Genovan jälkeen A26:lla yritin ajaa kovempaa, ja huippunopeudeksi tänään tuli 213 km/h. Loivassa alamäessä, kaasu kypällä pidemmän matkaa, ilman sivulaukkuja (mukana pelkästään tankkilaukku). Tasaisella pääsi vaivoin yli 200, ja pienessä ylämäessä hiukan sen alle. Suuremman osan matkasta Alessandriaan asti pidin nopeutena 180 km/h.
(HUOM: kaikki nopeudet "oikeita" nopeuksia, eli GPSr:n näyttämiä)

Alessandrian kohdilla alkoi sade. Ensin tihuttaen, sitten kunnon sadetta, ja lopulta kaatamalla. Ajovarusteina minulla oli tennarit, farkut, t-paita ja ajotakki. Ruskeat hanskat laitoin sateen alettua. Sadetta ennen oli aivan liian kuuma hanskojen pitämiseen.

Alessandrian kohdilla käännyin väärälle autostradalle. Eikä sade tehnyt oikean tien löytämisestä mitenkään helpompaa. Lopulta GPSr ohjasi maantielle, jota pitkin pohjoiseen. Kovaa sadetta, visiiri märkä myös sisältä, tie liukas.

Yhdessä mutkassa keskellä maaseutua menin leveäksi. Loiva mäki alaspäin, alhaalla tie kääntyy oikealle, huonohko näkyvyys eli ei kunnolla nähnyt koko mutkaa eikä sen taakse. Yritin kiirehtimällä päästä pois sateesta, ja tulin mutkaan liian kovaa - enkä sitten uskaltanutkaan kääntää pyörää kyllin voimakkaasti. Ajauduin ilmeisesti keskiviivalle, sillä yhtäkkiä molemmat renkaat liukastuivat, ja samalla olin jo väärällä kaistalla. Tiellä oli paljon vettä.
Vastaantuleva auto tuli sadan metrin päässä, nopeutta meillä kummallakin luokkaa 100 km/h. Molemmat jarrutti, minä sain pyörän melkein kokonaan omalle kaistalle, vastaantulija väisti pientareelle. Nokkakolari oli tosi lähellä.

Vähän myöhemmin sade taas lakkasi, ja aurinko nosti lämpötilan 30:een. Sateen aikana oli 25 °C. Ajoviimassa vaatteet kuivuivat nopeasti.

Camandonaan saavuin illalla puoli kahdeksalta. Isäntä/emäntäväki oli jo syönyt, joten läksin vielä Biellaan syömään. Ainoa löytämäni pizzeria ei suostunut tarjoilemaan yksittäiselle asiakkaalle, mutta onneksi sen vieressä kahvila suostui lämmittämään minulla palan lasagnea.

Housut - tai ainakin niiden haarusta - oli edelleen likomärät sateessa ajosta. Alushousut hiertäneet nivuset verille. Hiertävät sekä ajaessa että - varsinkin - kävellessä. Ei erityisen miellyttävää...

Mitä tästä nyt voisi sanoa?
Skootteripoliisi.

(Portofino, Italia - 30.7.2005, 16:26 (*))

Eilen minua neuvottiin menemään Alagnaan ja sieltä kaapelihissillä Monte Rosalle. Tie menee Varallon ohi, samaa laaksoa, ja loppuu tuonne Alagniaan. Suunnittelin käyväni siellä tänään.

Mutta aamulla suunnitelmat muuttuivat. Pio oli kuulemma illalla humalassa heilunut veitsen kanssa ja uhkaillut kaikenlaista minuun liittyvää. Ja siksi Maddalena pyysi minua lähtemään takaisin Suomeen jo ennen kuin Pio heräisi.

Tänään lähtemisessä on ongelmana, että Saksan hotellit voi elokuussa sunnuntai-iltaisin olla täysiä. Ei auta, pitää vain yrittää onneaan.

Lähdetty liikkeelle 8:45, juuri ennen kuin Pio herää.
Maddaleena tietenkin itki hyvästeiksi.

Yritin ajaa Lago Maggioren itärannalle. Mutta eksyin taas moottoriteiden risteyksissä, ja jouduinkin järven länsipuolelle.
Verbaniasta jatkoin Locarnon suuntaan rantatietä pitkin. Tie oli kapea ja mutkainen, mukava ajaa, mutta aika ruuhkainen. Rajan jälkeen siirryttiin isolle maantielle, jota pitkin ajoin ohi Locarnon.
Bellinzonasta käännyin pohjoiseen, ja Biascasta pohjoiseen/koilliseen kohti Lukmanierpassoa.

Aamulla klo 7 Camandonassa oli 20 °C. Ilma alkoi lämmetä vasta kun tulin lähemmäs Largo Maggiorea. Locarnon kohdilla oli jo 30 °C, ja vielä Biascaan asti oli lämmintä, 25 °C.

Lukmanierpasson yli kulkeva tie on rakennettu betonilaatoista. Varsinkin pohjoispuolella, alas tullessa, tie oli aika epämiellyttävää, kun pyörä pomppi aina laattojen liitoksissa.
Ylhäällä passolla (1940 m) oli 12 °C.
Tien toisessa päässä on Muster. Täältä käsittääkseni alkaa laakso joka jatkuu Churin kautta Licthensteiniin asti. Musterissa näkyi paljon ravintoloita ja majapaikkoja.

Seuraavaksi käännyin Oberalppassolle. Alkumatka oli suoria ja leveitä teitä. Sitten tuli välillä tosi kapeaa ja muhkuraista tietä, ja lopuksi tie läksi nousemaan ylös 2000 metriin. Taivas oli pilvessä, mutta näkyvyys oli hyvä.
Ylhäällä passolla (2044 m) oli normaalit kaksi ravintolaa - jokaisella Alppien passolla taitaa olla kaksi ravintolaa?. Tänään on Unkarin F1 kisa, joten kysyin TV:tä. Mutta sellaista ei täällä passolla ollut. Ostin limpparin, onnistuin maksamaan luottokortilla.
Tänne passolle nousee myös juna, hammasrattaat kiskojen välissä. Junareitin nimi Glacier Express.

Jatkoin eteenpäin, kohti länttä. 1700 ja 1600 metrin välillä oli pilviä, joten tänään ei liene järkevää jatkaa Furkalle. Tie laskeutui Andermattiin, 1400 metriin.
Kaupungin keskustassa paljon moottoripyöräilijöitä lounaalla. Hotellin ravintolasta löysin TV:n, josta katsoin Unkarin F1 lähdön ja nelisenkymmentä ensimmäistä kierrosta.

Lännessä, Furkan suunnalla, vuoret olivat pilvien peitossa, joten jatkoin pohjoiseen. Tie laskeutui nopeasti, ja jatkoi sitten laaksossa joka avautui pohjoiseen kohti Zürichiä.

Mäen alla jäin lukemaan karttaa, kun vierelle pysähtyi moottoripyörä Sveitsin rekkareissa - Suzuki 1300. Kuski käveli luokseni, ja yllättäen hän puhuikin suomea. Mies kertoi olleensa Sveitsissä vuodesta -68. Kysyin parasta reittiä Suomeen, ja sain neuvon kiertää Baselin kautta Saksan A5:lle. Itse olin suunnitellut ajavani Zürichin kautta Saksan moottoritielle A81.
Ajoimme yhdessä kolmisenkymmentä kilometriä Flüeleniin, jonka jälkeen kaveri jatkoi suoraan kotiinsa. Minä puolestani käännyin luoteeseen, A2:lle kohti Baselia.

Olin kuulemma tällä kaudella ensimmäinen hönen näkemänsä suomalainen. Suzuki puolestaan on hänen neljäs pyörä, ostettu viime syksyllä, maksoi 13 000 CHF.
Sveitsin moottoriteillä ajamisestä mies kertoi, ettei hänellä ole enää pariin vuoteen ollut niillä ajamiseen vaadittavaa tarraa. Neuvoi minuakin ajamaan moottoritietä, vaikkei minulla tuota tarraa ole. Poliisi ei kuulemma tee tarkastuksia käytännössä lainkaan.
Sen sijaan he tarkkailevat nopeuksia - varsinkin pienemmillä teillä, mutta joskus myös autostradoilla. Ja ulkomaalainen joutuu maksamaan sakon heti, ja pyörällä pääsee eteenpäin vasta kun sakko on maksettu. Autostradalla nopeusrajoitus on 120 km/h - jos ajaa 150 km/h, poliisi vie kortin. Eli ylinopeuksien suhteen ovat kovin tiukkoja nämä Sveitsin poliisi.

Sveitsiläiset autoilijat osoittautuivat hyvin ystävällisiksi. Moottoritiellä he väistävät heti oikean puoleiselle kaistalle, kun joku tulee taakse. Jopa saksalaisiakin paremmin. Toisessa päässä asteikkoa ovat tietenkin hollantilaiset, jotka eivät väistä koskaan.
Kokemusteni pohjalta pidän siis parhaina maantiekuskeina sveitsiläisiä, kun taas hollantilaiset ovat vastaavasti huonoimpia.

Matkaa Baseliin ja Saksan rajalle moottoritietä pitkin tuli vajaat 140 km. Ajoin pysähtymättä koko matkan, suurin piirtein nopeusrajoitusten mukaan - 130 km/h 120:n alueella. Myös Baselin läpi ajoin pysähtymättä, moottoritietä pitkin. Olisin halunnut tankata ennen rajaa, mutta tieviitat Karlsruheen johtivat suoraan rajalle. Huoltoasema löytyi vasta rajan jälkeen, Saksan puolella. En pysähtynyt tarkistamaan hintaa.

Aurinko tuli pilvien takaa esiin ennen Baselia. Saksan puolella olikin jo aivan pilvetöntä. Minä jatkoin moottoritietä A5 pohjoiseen, kohti Frankfurtia ja Hampuria. Nopeuden pidin 130 km/h:ssa. Lopulta, Freiburgin jälkeen, tankkasin, ja siitä eteenpäin pidin 140...160 km/h.

Baden-Badenin kohdilla keksin että GPSr:n huippunopeusmittarin voi nollata, nollaamatta kaikkia muita tietoja. Loppupäivän huippunopeudeksi sain 173 km/h.

Arvelin yöpyväni jossakin tienvarsihotellissa. Badenin kohdilla näin yhden, mutta koska kello oli vasta n. 19, päätin yrittää vielä pidemmälle.
Moottoritietä ajaessa yritin katsella hotellien mainoksia. Mutta Badenin jälkeen niitä ei enää näkynyt. Lopulta Forstissa, Bruchsalin kohdalla, oli yksi. Kurvasin viitan osoittamaan suuntaan, mutten löytänyt hotellia. Ongelmaksi muodostui myös se, etten ollut tallettanut tuon alueen karttoja GPSr:ään. Lopulta palasin takaisin moottoritielle ja jatkoin eteenpäin.

Kun kello oli jo yli 20, ja olin jo lähestymässä Frankfurtia, pysähdyin lopulta huoltoasemalle karttaa lukemaan. Halusin etsiä jonkun lähikylän, josta voisin hakea majataloa. Osoittautui että olin tallettanut Frankfurtin alueen kartat GPSr:ään, eli nyt minulla olikin katutason kartat käytettävinäni.
Läksin kiertämään GPSr:n tarjoamia lähialueen hotelleja. Mutta ensimmäinen ei ollut auki, eikä toisessa ollut tilaa. Ajoin ympäri, kokeillen useita hotelleja. Monia GPSr:n tarjoamia hotelleja ei edes löytynyt - ehkä GPSr:n antamat osoitteet olivat vanhentuneita? Lopulta, klo 21:20, hotelli löytyi. Frankfurtin lentokenttähotelleja. 50 € yö, plus 8 € aamiainen.

Tänään ajoin 800 km. Pysähtelin useaan kertaan, ja Andermattissa olin vajaat kaksi tuntia. Joten huomenna pitäisi helposti päästä Ruotsin puolelle. Mutta Tukholmaan ehtiminen ennen lauttojen lähtöä ei taida onnistua.

Badenin kohdilla oli pieniä ruuhkia, nopeus laski 100...120:een. En nähnyt mitään syytä moiseen ruuhkaan, ehkä se oli vain Badenin liittymän liikennettä. Pitääkseni yllä kohtuullista keskinopeutta, läksin ajamaan jonojen välissä. Se on vaarallista mutta paljon nopeampaa kuin jonossa matelu.
Lisää jonoja Karlsruhen kohdilla, tällä kertaa syynä oli tietyömaa. Liikenne lähes pysähtyi, ja minä ajan jonojen välistä ohi ruuhkan.
Siitä eteenpäin liikenteen nopeus aina välillä laski, ja minä heti ajamaan jonojen välissä nopeudella n. 140 km/h. Myös muita saksalaisia moottoripyöriä teki samoin. Ja useat autoilijat antoivat tilaa jotta kaistojen välistä mahtui kulkemaan paremmin.

Saksan puolella lämpötilat nousivat. Badenin kohdilla jo 27 °C, kun Sveitsissä oli ollut vain hiukan yli 20 °C.
Tänään ajovarusteina olivat ajosaappaat, haalarit, takki ja t-paita. Ajohanskat pidin päällä suurimman osan päivää, mutta Saksan puolella otin ne pois koska illalla paistanut aurinko piti ilman lämpöisenä.