Aamiainen klo 5:30. Jono kassalle, 5 min. Laivan käytävillä muutama pahasti humaltunut. Yksi suomalainen yrittää puhua venäläiselle, suomalainen luulee puhuvansa venäjää vaikkei sitä osaa, venäläinen luulee puhuvansa enklantia vaikkei sitä osaa.
Aamiainen 8,50 €.

Tukholman saaristoa, aurinko paistaa, tyyntä. Näyttää tulevan kuuma päivä.

Laivasta ulos viimeisenä.
Joku bussi (saksalainen?) kolhi sivulasinsa rikki autokannen rakenteisiin.

GPSr mietti aikansa että missäs nyt ollaan. Lopulta löysi itsensä Tukholmasta muttei osannut laskea reittiä Niebuelliin. Aloitin reitityksen udelleen, ja se sai jonkun reitin aikaan. Mutta sitten sanoi että "virhe reitin laskennassa" ja unohti koko reitin. Minä siinä eksymään Tukholmasta lähtevillä teillä. Kun lopulta boottasin koko GBSn se lopulta sai reitin kuntoon. Ja taas kun eksyn reitiltä, saan saman virheen että virhe laskennassa ja se unohtaa että minne piti mennä.
Lopulta aikaa meni hukkaan kaksi tai kolme varttia, kunnes pääsin oikealle tielle.

Lähes pilvetön sää, lämpötila Tukholman eteläpuolella 22 °C. Eli selvästi vilpoisempi kuin viimepäivinä Turussa.
Pidin aluksi 130, mutta pian nostin 150:een. Huiput 160 km/h.
Vasta hiukan ennen Norrköpingiä aloin ohitella suomalaisrekkoja, sitten suomalaisia matkailuautoja ja myös sen tanskaan menossa olevan pyöräilijän. Kello oli silloin juuri ohittanut 8:n.

Vätternin rannalle saapuessa klo 9. Samalla syttyy bensatankin valo. Trippimittarissa 310 km.
Laskin nopeuden 120:een, bensaa säästääkseni. Lämpötila laskenut 20 °C:een.

Pyörä toimii ongelmitta. Nyt kun renkaissa on ilmanpainetta ihan oikeasti, tuntuu pyörän jousituskin paljon kovemmalta. Täristää käsille vähemmän kuin Toukokuisella matkallani.

Tankattu Vätternin rannalla Sitten eteenpäin. Järvi on n. 90 metrissä. Sen eteläpuolella tie nousi 200 m:iin, ja lämpötila 22:een. ajettu 130...140 km/h.
Noin sataa km ennen Helsingöriä oli tietyömaata n. 15 km. Parantelevat tietä moottoritieksi.. Tietyömaan kohdilla rajoitukset 50 km/h.
Päätin mennä Sillan kautta Tanskaan. GPSr:n mukaan se on noin 5 min hitaampi kuin lautat.
Tankin valo syttyi kun trippimittarissa 325 km. Tankattu kun trippi näytti 350. Eli kulutus oli hiukan alhaisempi, mutta silti selvästi korkeampi kuin Suomessa ajellessa.
Rannikolla alkoi muuttumaan pilviseksi...puolipilviseksi. Lämpötila 21 °C.
Tankattu Malmössä. Seuraavaksi sillalle. Siellä ei kuulemma saa pysähtyä, joten kuvien ottaminen ei onnistu.

Silta olikin tylsä. Sieltä näki sinistä merta ja sinistä taivasta . Ruåtsin puoleisella rannalla ei oikein ollut mitään - Malmökin jäi hiukan niemen ja puiden taakse piiloon, Kööpenhamina taas on niin kaukana sillasta ettei sitäkään juuri mitään näy. Silta itse on vaikuttavan iso rakennelma, mutta kun sitäkään ei saanut pysähtyä katsomaan, eikä sen ympärillä ollut mitään muuta nähtävää.

Jatkettu läpi Tanskan Ison Beltin sillalle. Toinen iso silta, Vain hiukan mielenkiintoisempi kuin ensimmäinen.

Tanskan moottoriteillä on 110 km/h rajoitus. Eikös siellä pitänyt muuttua rajoitukset 130:een tämän vuoden alussa?
Oikealla kaistalla köröttelevät 90...110:tä, suuri määrä rekkoja (tanskalaisia). Vasemmalla kaistalla mentiin kovempaa, paljon henkilöautoja joilla nopeus 130 ja yli. Joissakin kohdin tie on myös kolmekaistainen (per suunta).
Itse ajoin pääosin alle 130 (120...130 km/h). Vasta loppumatkasta alkoi nopeudet nousta yli 130:en.

Tanskassa lämpötila 20...24 °C.

Tuosta Ruåtsin läpiajosta todettava: Se kuuluu kategorian "Elämäni kuusi tylsintä tuntia." Läksin Tukholmasta hiukan jälkeen 7:n (kun ensin olin kierrellyt ympäriinsä GPSr:n sekoillessa), ja saavuin Malmöön juuri 13:n jälkeen. Eli siitä tuli kuusi tuntia. Matkalla pysähdyin Vätternin rannalla tankkaamaan, ja samalla pesin kypärän visiirin sekä pyörän etupuolen kärpästen jätöksistä.. Noin 20 min pysähdys. Malmössä pysähdyin tankkaamaan, ja taas pesut. Tällä kertaa kypärä oli jo niin likainen, etten viimeisten 50 km matkalla nähnyt lukea GPSr:n näyttöä. Pysähdys n. 30 min.

Aamulla laitoin päälle Rukka Coolmax alusasu, Coolmax ohuet sukat, tennarit, ajohaalarit, takki, Coolmax kypärähuppu, ruskeat käsineet.
Muutoin onnistunut valinta, mutta pari ongelmaa. Ajohaalarit olivat aika kuumat, kun aurinko paistoi niihin eikä katteiden takana käynyt tuuli. Mutta suurin ongelma oli tuo alusasu. Housuihin taakse on laitettu sauma juuri niin että se painaa pakaroita istuttaessa. Pitkä paikoillaan istuminen saa takamuksen särkemään. Huomenna pitää laittaa lyhyet alushousut Coolmax alusasun alle, "pehmentämään" tuota saumaa. Tänään jouduin aika-ajoin ajelemaan jalkatapeilla seisten, jotta takamus saisi levähtää ja jäähtyä (tuonne istuimelle ei käy tuuli, ja ajohaalareissa oli välillä kuuma).
Malmössä jätin ruskeat hanskat pois, ja ajoin ilman hanskoja. Tuntui hiukan viileämmältä. Ison Beltin sillalla laitoin ne takaisin, sillä käden selkämykset alkoivat olla jo varsin hyvin palaneita...
Vaikka lämpö oli suurimman osan päivää n. 22 °C, ja koko päivän välillä 20...24, oli pyörän päällä lämmin - aika ajoin suorastaan hiostava.

Tanskan läpiajo oli tylsyydessä verrannollinen Ruåtsin vastaavaan, mutta paljon lyhyempi. Tanskan salmen sillalle menin n. klo 13:40 (?), ja Niebuelliin saavuin 16:50. Viimeiset vajaat 50 km oli maaseututeitä, eli pääsin edes pois moottoriteiltä.
Niebuell on pikkukaupunki, ehkä luokkaa 10 tuhatta asukasta. Keskellä maaseutua, ei mitään jokia tai järviä tai muuta mielenkiintoista.

Kaupunkiin tullessani meni juuri ohi yksi autojuna. Näkyi olevan tulossa etelästä päin. Kello oli n. 16:45.

Syöty päivällinen kaupungin keskustassa. Spagetti, olut ja vesi, yhteensä 10,10 €.

Juna saapui perille ajallaan (puoli 10 aamulla).
Pilvistä, lämpötila 14...16 °C.
Pyörä ulos, ja miettimään että minne sitä voisi mennä. Paikalliset neuvoi että Ranskan puolella Reinin varressa on hienoja mäkiä ja mutkateitä. Päätin yrittää sinne.

B28 yli Mustien Metsien. Alkoi sataa. Tie oli hyvä ja mukava ajettava, turhan paljon isoja autoja eikä juuri ohituspaikkoja.
Ylhäällä lämpötila kävi 9 asteessa.
Kun käännyn alaspäin, tulee vastaan pilvi. Sen sisässä ajan kapeaa mutkaista metsätietä alas 900:sta 250:een metriin. Näkyvyys parikymmentä metriä. Laitoin sumuvalot päälle.

Strasbourgiin. Hieno vanha keskusta, helppo löytää. Iso tuomiokirkko, ulkoseinustat täynnään koristeita ja patsaita. Urkuri soitti, ja äänet kaikui komeasti kivisessä hallissa.

Sitten Ranskan puolen Reinin laakson kukkuloille. Havumetsää, samanlaisia kuin Mustat Metsät. Korkeimmillaan kävi yli 1000 metrissä, eli taitavat olla Mustia Metsiä korkeammat?

Majapaikka löytyi GPSr:n muistista. Joku ihme hotelliravintola, 12 km lähimpään kyläkauppaan. Sateelta ja pilviltä ei näe mitään maisemia.

Huomenna yritän etelään päin näitä kukkuloita. Iltapäivällä katson Baselin, ja jos ehdin menen viimein sille Alpen Hauptroutelle.

Ajeltu ympäri Ranskan Mustia Metsiä. Aamulla sumuista, eilisen sateet nousevat höyrynä metsistä, ja kukkulat ovat pilvien sisässä.

Poikettu Ribeauvillessa - jouduin sinne sattumalta, mutta kaupungissa olikin ihan hieno vanha keskusta. Paljon turisteja, lienee jonkinlainen nähtävyys?
Kaupungin silhuetissa, kukkuloiden reunalla, näkyi kivilinna, jota päätin käväistä katsomassa. Onnistunut valinta! Paikan nimi oli Haut-Köningsbourg (Hohkönigsburg saksaksi). Linna perustettu samoihin aikoihin Turun Linnan kanssa, kokonaan restauroitu sata vuotta sitten. Upeassa kunnossa! Kannattaa käydä. Lipun hinta 7 €. Vapaasti kierrellen meni pari tuntia, ja siten alkoi olla jo kiire kun aikataulu painoi päälle (piti ajaa vielä jonnekin, ja kohdekin oli vielä valitsematta, ja kello oli jo 15.

Eteenpäin ajaessa oli yhtäkkiä koko tie täynnään alaspäin meneviä autoja ja polkupyöräilijöitä. Sitä ihmetellessä köröttelin polkupyörien kanssa vastaantulijoiden kaistaa reilut kymmenen kilometriä Munsteriin. Siellä sitten selvisi että Tour de France oli tänään jossain parin kymmenen kilometrin päässä, ja nyt kaikki turistit tulevat mäkeä alas ja kaikki majapaikat ovat täynnä.

Koska Munsterissä ei maapaikkaa löytynyt, minä siitä sitten ajamaan jonnekin kohti etelää. Päädyin Thanniin. Mistä minä olisin voinut tietää että jos Tour de France tänään ajoi kaukaa ohi Musnterin, niin huomenna se ajaisi suoraan läpi Thannin?
Jostakin syystä löysin kaupungin ainoan vapaan hotellihuoneen. Hinta 45 €, mutta matkaa tuolle polkupyöräajoreitille onkin sentään sen verran paljon kuin 50 m.
Huomenna voisi jäädä naureskelemaan hölmöjä ranskalaisia, jotka eivät ole keksineet laittaa moottoria pyöriinsä

Kyllästyin ranskalaisiin ja läksin ajamaan etelään. Ensin kuitenkin kiersin tuolta kukkuloilta, ja yritin pysähtyä katsomaan niitä pyöräilijöitä. Se pyöräreitti oli aivan tukossa, ja koko ajan tuli lisää autoja ja pyöriä. Niinpä päätin lähteä alas laaksossa olevaan kaupunkiin - saanpahan juoda olusta mukavasti aurinkovarjon alla korituolissa, samalla kun puuskuttavat pyöräilijät törmäilevät toisiinsa ja kaupungin kapeiden katujen varsilla olevien kivitalojen nurkkiin.
No, kaupunki löytyi, samoin se aurinkovarjo, korituoli, kapea kivikatu ja olunen. Mutta sitten minulle kerrottiin että ne pyörät menevät tuolta jostain 15 km päästä.
Onneksi olut sentään oli hyvä.

Joten päätin siis jatkaa etelään. Seuraava pysähdys oli Biennessä. Kaupunki ison järven rannalla, paljon purje- ja moottoriveneitä ja turistilaivoja. Satama vain oli todella ruma, betonielementeistä rakennettu.

Sitten Bern. Se oli todella hienon näköinen, keskusta saarella syvän jokilaakson keskellä. Koko keskusta vanhoja kivitaloja, todella upean näköinen. Ja varsinkin kun se syvä jokilaaksokin oli täynnään taloja, joiden punatiiliset katot koristivat maisemaa.

Ja lopuksi Thun. Sinne ajaessa yhtäkkiä vuorijonon silhuetti nousi maisemasta. Siinä ne vuoret möllötti, sadepilvien seassa. Todella äkkijyrkkä nousu, kun siihen asti oli ollut vain vaivaisia kukkuloita.
Thun on kaupunki aivan vuorijonon kupeessa. Järven pohjoispäässä, joki laskee läpi kaupungin pohjoiseen päin. Kaupungin kohdalla on saari, ja keskusta sijaitsee saaren lisäksi joen itäpuolella, Hieno vanha kaupunki, joki ja siinä olevat puupatosillat tekevät paikaksi jossa todella kannattaa käydä.

Aamulla alkoi taas satamaan. Läksin Thunjärven (Thunersee) pohjoisrantaa itään, tarkoituksena jatkaa seuraavan järven pohjoisrantaa kohti Grimseliä.
Jotain kertoo sateesta se, että Thunjärven itäpäässä jouduin useaan kertaan etsimään tietä seuraavaa järveä kohti - en nähnyt edes lukea GPSr:n näyttöä. Lopulta löysin tien jonka oikealla puolella oli järvi, ja jatkoin kohtuullisen tyytyväisenä eteenpäin. Järven toisessa päässä oli kaupunki, ja päätin poiketa sen turisti-infossa ennen kuin jatkaisin eteenpäin. Hyvä niin, sillä kun sain kaupungin kartan, siinä luki "Thun". Olin ajanut koko järven ympäri, ja palannut takaisin lähtöpaikkaani. Sateessa en tunnistanut edes kaupunkia, josta kaksi tuntia aiemmin olin lähtenyt.

Onneksi sade alkoi hiukan hellittää, ja aurinko hieman kuivatti tietä. Olinkin jo aika kypsä tuosta sateessa edestakaisin ajamisesta.

Thunjärven ja sen toisen järven pohjoisrannat ovat täynnä turisteja varten valmiita pikkukyliä. Lisäksi molemmalla järvellä kulkee useita turistilaivoja, Maisemat järvien ympärillä ovatkin valtatien vuorien dominoimia.

Sitten kohti Grimespassoa. 1700 metrissä maisema hävisi kokonaan pilvien sisään, ja näkyvyys laski muutamaan kymmeneen metriin. Jos en niin hirveän hyvä ajaja olekaan, voin ainakin olla ylpeä siitä ettei ketään ajanut tänään ohitseni - tai jos ajoi, ei sitä siinä sumussa huomannut.
Hyvänä puolena tuossa sumussa mainittakoon ettei maisemien katselu päässyt häiritsemään ajoon keskittymistä.

Sitten Gletschin laakso. Siellä olikin yllättäen kirkas ilma. Taivas oli pilvessä, mutta varsinaisessa laaksossa ei ollut pilviä.
Seuraavaksi Furkapassolle. Taas passo oli kokonaan pilvien sisällä, ja toisella puolen mäen rinne myös.

Lopulta käännytty St.Gothard passolle ja sieltä edelleen Rodi-Fiessoon, josta hotellihuone 70 CHF.

Aamulla aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta.
Hotellin viereisessä menee junarata jossa kulkee paljon henkilöjunia. Laakso vie Bellinzonasta Airoloon, ja sieltä edelleen kohden Zürichiä. Myös maisemajunia näkyi kulkevan - ja laakson maisemat olivatkin näkemisen arvoisia.

Laakso laskee kohti Bellinzonaa, jossa ollaan jo 250 metrissä. Bellinzona vain ei ole mitenkään mielenkiintoinen, joten jatkoin kohti Locarnoa. Tylsää ja tasaista tietä. Locarno taas on järven rannalla, vähän kuin Gardajärvi. Ja lämpötilakin alkoi nousta yli 30:n. Ensimmäisen kerran sitten lähdettyäni Suomen Turusta viime keskiviikkona.

Lucarnosta lähtee laakso länteen. Kapea ja syvä laakso, mahtavan näköinen. Tie on todella kapea ja mutkainen vuorenrinteillä, ja kyliä on tuhkatiheään. Tie nousee ensin 580 metriin, jossa Italian raja. Siitä eteenpäin tie levenee ja suorenee, maisemat muuttuvat yksitoikkoisiksi, ja noustaan aina 800 metriin. Sieltä taas laskeudutaan Domodossolaan, 250 metriin. Tuo viimeinen paikkakunta oli taas tosi tylsä, pelkkä risteyskaupunki pohjoisesta, etelästä ja lännestä tuleville solateille, keskellä isoa laaksoa.

Sitten Verbaniaan. Tie menee parin kilometrin levyistä laaksoa pitkin kohti kaakkoa, ei nousuja eikä laskuja. Verbaniasta menee autolauttoja järven vastarannalla läpi päivän. Lisäksi menee henkilölauttoja järven kaikkiin kaupunkeihin.

Päivän mielenkiintoisimpia kohteita olivat:

• Laakso Aorlosta Bellinzoon
• Locarnon kaupunki
• Sola Locarnosta länteen
• Verbanian kaupungin rantabulevardi
• Aurinkoinen, kuuma (32 °C) sää

Eilisiltaisesta ukkosmyrskystä selvittyäni, pääsin vielä koeajamaan hotellin omistajan tyttären. Alkoholilla saattoi olla osuutta asiaan
Isäntä ei ilmeisesti tiennyt asiasta mitään, sillä palvelu oli hyvää ja ystävällistä vielä aamullakin. Tyttöä tosin en enää nähnyt (hyvä niin)...

Pesin pyörän hotellin pihalla. Lähinnä likainen pitkästä ajosta. Nyt se taas kiiltää hienosti.

Tänään päätin laittaa shortsit. Sää kerta kaikkiaan on niin lämmin että farkutkin on liikaa ajon aikana. Ja olinhan sentään raahannut shortsit Suomesta tänne asti, ilman että olin ehtinyt kertaakaan käyttää niitä. Lisäksi puuvillainen t-paita ja ajotakki, jalassa Louis Coolmax sukat (ohuemmat kuin Rukkan sukat) ja tennarit. Core-tex takki on hiostava, mutta sille ei ole tilaa sivulaukuissa. Oli tarpeeksi iso työ ahtaa ajosaappaat ja -haalarit sinne.

Jatkettu Alpen Hauptroutea länteen.
Joskus Borgonesian jälkeen käännyin "päätieltä" (tuskin kaksikaistainen pikkutie) sivutielle, ja tie alkoi heti nousta serpentiineinä ylöspäin. Kukkulalta löytyi muutama kylä, joista yhteen pysähdyin jäätelölle. Kun talon emäntä oli niin miellyttävän oloinen, jäin samalla lounaalle. Yritin tietenkin heti kosia, tein oikein paperiruusun, ja lupasin kosia vaikka polvillani lattialla jos siitä olisi apua. Onneksi hän kieltäytyi, joten pääsin taas jatkamaan matkaa...

Ajettu kohti Biellaa. Tie kohtuullisen mielenkiintoisia. Kapeita ja mutkaisia. Biellastä Ivreaan tasankoa. Ivreasta lähtee vuorten välissä pari kilometriä leveä tasapohjainen laakso pohjoiseen/luoteeseen. Maantie on nopea ajaa, vaikka sillä onkin paljon nopeusrajoituksia.
Muutaman kymmenen kilometrin päästä laakso kääntyy länteen, ja tuossa laaksossa on mm. Aosta.

Shortsien kanssa auringossa ajon jäljiltä jalkojen iho on taas ihanan rapeaa.

Aosta on laaksojen risteyskohdassa. Yksi menee luoteeseen kohti Martignya (Sveitsi). Laakso jatkuu myös länteen, jossa mm. Mount Blancen tunneli Ranskaan.
Aostassa on vanha keskusta, josta löytyy myös antiikin aikuisia raunioita.

Aostassa paikallisten enklannin taidossa on toivomisen varaa. Useimmissa kahviloissa tarjoilijatytöt (yleensä ikäluokkaa 16...22 vuotta) osaavat enklantia juuri sen verran että tunnistavat sen kieleksi jota eivät osaa.

Lämpötiloja tänään:

• Aamulla Verbaniassa 24 °C.
• Biellassa 30 °C.
• Vuorella ennen Chatillonia 20 °C.
• Aostassa 32 °C (klo 18)

Aamulla taas kuumaa.
Tänään aamulla piti tehdä päätös, missä olen tulevan viikonvaihteen. Jos lähden Aostasta pohjoiseen, ehdin illaksi Sveitsin pohjoisosaan, ja perjantaina sieltä jonnekin Keski-Saksaan Jos taas jatkan Alpen Hauptroutea etelään, en enää ehdi perjantai-illaksi pohjoiseen pois Alpeilta. Keski-Saksasta luulisi löytyvän majapaikkoja tulevanakin viikonvaihteena, mutta täältä etelästä sellaisen löytäminen tulee olemaan vaikeaa.

Läksin sitten kuitenkin länteen. Ilman riskin ottoa elämä on... no, se on riskinottamatonta!
Joku ehdotti Espanjassa käyntiä, ja yksi (joka ei ole käynyt Andorassa) kehotti käymään Andorrassa.

Aostasta länteen menevän laakson pohjoisreunalla mutkatiet olivat kapeita, metsän sisällä. Tiet olivat mutkaisia - tunti Aostasta lähdön jälkeen olin edennyt ehkä kymmenen linnuntiekilometriä.

Sitten alas laaksoon, ja maantietä nopeasti luoteeseen. Jossain kohdin tuli Mount Blanc näkyviin. Paras kuvauspaikka olisi ollut juuri siinä missä se ensimmäisen kerran tuli näkyviin.

Sitten kohden Ranskan rajaa, olisiko ollut Col du Petit St. Bernard? Italian puoli oli mutkatietä, Ranskan puolella posotettiin suoraan.
Välillä käytiin alhaalla laaksossa, ja sitten taas lähdettiin nousemaan ylöspäin Nuo ranskalaiset vain kun eivät vielä ole keksinet "mutkaa", joten tie oli hiukan yksitoikkoista. Onneksi sitä pystyi ajamaan kovaa, niin että kärsimystä sai hiukan lyhyempiaikaiseksi.

Jossakin kohdin käytiin peräti 2770 metrissä - siellä lämpötila laski jopa alle 17 asteen! Sitten takaisin alas, ja lopulta kohti Italiaa vievälle Col du Mt. Cenisille.

Sinne nousua ennen, Lanaverdissa, tankatessa tuli pumpusta bensaa vielä kun tankki oli jo täysi. Koko pyörä tietenkin bensassa, kaikki paikat haisi ja likaisia. Annoin ohikulkevien ranskalaisten kuulla mielipiteeni Ranskasta - mutta eihän se mitään auttanut, kun ne paskiaiset ei ymmärrä muuta kuin ranskaa.
Ranskan puolella bensa oli tänään 1,33 €/l. Se oli enemmän kuin muistan viimeksi Italiassa tankatessani hinnan olleen (olisiko ollut eilen vai toissapäivänä?). Viime viikonvaihteesta muistin että Ranskassa bensan piti olla halvempaa kuin Italiassa. Ja Italiassa hinnat on viime päivinä näkyneet pyörivän luokassa 1,25 €/l. Olisiko tuo erityisen kallista aluetta Ranskassa?

Col du Mt Canisille noustessa tapahtui sellainenkin ihme että yksi mopo meni minusta ohi ! Kyykkykuski, iso pyörä, italialainen. Ajeli yli sataa siellä missä minä ehdin hädin tuskin saada nopeuden nousemaan 80:een.
Viimeksi muistan Ranskassa huitoneeni ohi jonkun itseäni nopeamman mopoilijan. Tai no, Ranskassahan tämänkin päivänen tapahtui, mutta viimeksi oli sunnuntai (vai olikohan se lauantai?)

Susassa näkyy paljon moottoripyöriä, varsinkin enduroita. Näin yhden enklannin rekkareissa, joku belgialainen, ja loput Saksasta ja Italiasta.
Kyselin joltakin saksalaiselta, ja hän kertoi viereisiltä vuorilta löytyvän paljon hyviä pikkuteitä enduropyörille. Osoitti kädellään passoa jonka yli olin juuri tullut Ranskasta, mutta kertoi myös etelämpänä olevan erinomaisia enduroreittejä. Mainitsi paikan nimeltä Sestriare.

Vieläkään ei pyörässä ongelmia. Oljyä on öljysilmässä jostain syystä aivan yhtä paljon kuin lähtiessä (pari tuntia öljynvaihdon jälkeen). Vain öljyn väri on vaihtunut (nyt on muistaa, kun lähtiessä oli lähes punaista),
Ruåtsin läpiajossa tuli päiväajoa juuri reilu 1 tkm. Siitä eteenpäin on päivämatkat olleet 250 km ja hiukan yli. Jokainen päivä ollut alle 300 km. Itse asiassa, jos ja kun pysähtyy katselemaan yhtään mitään, on päivän aikana oikeasti hankalaa saada täyteen edes 250 km.

Susassa aurinkoinen aamu, ei pilven hattaraakaan taivaalla.
Jalkojen iho alkaa olla jo aika lailla rapeaa, kahden shortseissa ajetun päivän jälkeen. Tänään laitan farkut. Ei ne kaatuessa yhtään shortseja turvallisemmat ole, mutta suojaavatpahan ainakin auringolta.

Susasta läksin lounaaseen.
Cesana Tor:n kohdalla tie nousee jyrkästi serpentiineinä kohti Ranskan rajaa. Lähes koko nousu oli työmaata, useita liikennevaloja rytmittämässä liikennettä (vain toinen kaista auki).
Sieltä alas tullessa, Ranskan puolella, tapahtui että yksi ranskalainen kyykky painoi minusta ohi. Ja mikä vielä nolompaa, kyykyssä oli kyytiläinen lisäpainona. Eilen meni italialainen kyykky nousussa ohi, ja nyt ranskalaisetkin alkaa ohitella. Pitää varoa ettei pääse tavaksi, muuten kohta kyykyttävät hollantilaisetkin omia menojaan!

Jatkettu Suurta Alppitietä etelään (La Rosierestä Barcelonnetteen Alpen Hauptroute seurailee sitä). Queyras (2360 m) ja Col de Vars (2100 m).

Barcelonnettessa lounastaminen oli onnistunut valinta. Sinne tullessa kello oli pari minuuttia vaille kaksi, joten valinta oli luonnollinen. Mutta vasta pysähdyttyäni huomasin, että (1) kylä on moottoripyöräilijöiden suosiossa (paljon moottoripyöriä parkissa, kuskit ja matkustajat lounaalla. Näin yhden ranskalaisissa rekkareissa olevaan, jossa paljon tarroja, joukossa myös Suomen lippu ja Savonlinna-tarra), ja että (2) se on Alpen Hauptrouten eteläisin piste. Siispä juhlistimme jokaisen Alppimatkan yhtä tärkeimmistä tapahtumista: käännöstä takaisin pohjoiseen päin (tosin vielä on päättämättä se Andorralla käyminen).

Gapissa vaihdatin eturenkaan. Onkin käsittääkseni tehdasasennettu (l. 33 tkm), ja viimeksi 30 tkm huollossa kehottivat vaihtamaan hetimmiten. Hyvin se on Alpeilla liukastellut! Parhaimmillaan olen mitannut 40 cm sivuluisun !
Huoltomiehillä oli ihmettelemistä GPSr:ssäni, mutta siitä se vasta ihmettely syntyi kun joku tajusi katsoa pyörän takaa rekkarista että mistä maasta minä olen. Eivät kai ole koskaan nähneet suomalaista ihka elävänä?

Gap on pieni (38 000 asukasta) kaupunki keskellä tasankoa. Hotellihuoneen sai vaivatta, eikä hintakaan ollut kohtuuton (32 €). Joten helposti se on heinäkuun puolen välin viikonvaihde alkanut

Aamulla jäi epäselväksi, onko hotellilla aamiaista. Mutta se pöperö jota ihmiset aamulla näkyivät syövän ei houkutellut ollenkaan. Jotain papuja ja kastiketta? Kahvin kanssa!

Paikallisten enklannin taidoista sai hieman sekavan kuvan. Keskikaupungin isossa ravintolassa tarjoilijat eivät osaa enklantia sanaakaan, kun taas syrjäkaupungilla tyttö myyjänä pikkukioskissa puhui lähes täydellisesti.
Hotellilla eivät onneksi osanneet sanaakaan.

Kaksi edellistä päivää olen ajanut Suurta Alppitietä etelään, Mt.Blancin likeltä Barcelonnetteen. Tänään lähden Napoleonin reittiä pohjoiseen, Gapista Grenobleen.

Grenoble meni heittämällä, tunti ajoa tasaisella tiellä ja olin jo menossa koilliseen. Paljon ja pitkiä autojonoja. Pääosin henkilöautoja. Varsinkin etelään päin. Lomamatkalaisia?

Parit nousut.
Col de la Madeleinelle noustessa alkoi tihuttamaan. Ensimmäistä kertaa moneen päivään - olisiko viimeksi ollut maanantaina Furkalta alas tullessa?

Annecyä ennen on järvi. Sen länsiranta täynnään hotelleja ja rantapaikkoja. Tänään vesi 22 °C, arvelivat ensiviikon alussa olevan 24 °C. Ilman lämpötila tänään luokkaa 29 °C.
Kaikki majapaikat joista kysyin olivat täynnä.

Annecy on järven pohjoiskärjessä. Aivan pohjoisella rannalla on turisti info. Sieltä soittamalla järjestivät minulle paikan yhteen paikalliseen hotelliin.

Annecyn vanha keskusta on pari kilometriä pidemmällä, järven luoteisnurkassa. Sieltä löytyy viihtyisä vanha kaupunki, sen läpi virtaa joki ja joen rannalta löytyy paljon kapeita katuja joilla on myymälöitä sekä ravintoloita.

Tänään oli paljon nopeita teitä. Ensin Gapista Vizilleen, sitten Col de la Madeleinen jälkeen Lac du Annecyn eteläkärkeen. Eli suurin osa matkasta. Jos ei olisi tarvinnut hakea hotellia niin aikaisin, olisin helposti edennyt vielä puoleen väliin Genevejärveä kohden, ehkä jopa järvelle saakka.

Ensimmäiset reilut 100 km Annecystä Genevejärvelle maalaisteitä. Tiellä paljon pyöräilijöitä - ja soraa. Soraa on Ranskassa vähän joka paikassa teillä. Autot tuovat tienliittymien nurkista sekä mutkien reunoista.
Genevejärvellä 28 °C. Eteläranta täynnään lomakyliä. Niin kuin kai pohjoisrantakin.
Sveitsin rajan jälkeen ranta kääntyy etelään, kohti Montreux'ta. Lahdessa paljon purjeveneitä.
Ilma edelleen hieman utuinen.

Tie jatkaa kohden Martignya. Alpen Hauptroute kääntyi jossakin kohdin itään, mutta jatkoin kohti Martignya.
Maantie nro 9, nopea ajaa, helposti yli 100 km/h. Ei mitään erityistä tuolla tiellä.

Jatkettu Aostaan. Piti käydä lähettämässä postikortteja Italian puolelta, viimeisimmälle Italian rakkaudelle
Alkumatka isoa tietä, 120 km/h, paljon ohituskaistoja. Sitten tuli tunneli jossa piti maksaa 11 €. Olisi pitänyt kääntyä edellisestä risteyksestä Grand Saint Bernard passolle, mutten sitä tiennyt ja jouduin tuohon tunneliin.

Tunnelien jälkeen oltiin jo 800 metrissä, tulossa alas kohti Aostaa. Lämpötila alkoi äkisti nousta, ja 800:ssa oli jo 30 astetta. Alhaalla Aostassa oli 38 °C.

Tänään pääsin hiukan maksamaan takaisin edellispäivien ohituksia. Ranskalaiset sekä varsinkin sveitsiläiset saivat kyytiä, sekä yksittäin että porukoissa.

Aostasta taas Col du Petit St. Bernardille. Sieltä laskeutuessa kohti La Rosierreä, tosi monta serpentiiniä. Siinä puolessa välin mäkeä (n. klo 17:50) tuli kaksi mopoa, taaemmaisessa kuskina nainen ja pyörässä liehui Suomen Lippu.

La Rosierestä Suurta Alppitietä tällä kertaa luoteeseen (viime torstaina jatkoin etelään). Yöpaikka lopulta Notre Dame de Belcombesta.

Muutama lämpötilatieto tältä päivältä:

• Notre Dame de Belcombe, 1150 m, iltapäivällä, 32 °C
• Col de Petit St.Bernard, 1500 m, 17:10, 29,9 °C
• Col de Petit St.Bernard, 2200m, 17:25, 22,2 °C

Eräänä aamuna, kun Muumipappa oli matkustelemassa Muumilaaksoa ympäröivillä vuorilla, nousi aurinko kaakosta vuoren takaa melkein pilvettömälle taivaalle. Yleensä Muumipappa matkoilla ollessaan oli iloinen näin aurinkoisesta aamusta.

Mutta tänä aamuna Muumipappa ei ollut varma, olisiko tyytyväinen. Vuorilla oli ollut kova helle jo monen päivän ajan, ja Muumipapalla oli ollut vaikeuksia kaikkien matka-asusteidensa kanssa.

Muumipappa oli toivonut että tänään olisi viileämpää, mutta aamun aurinko ei luvannut hänen toiveensa toteutuvan.

"Tänään iltapäivällä tulee myrsky!", sanoi hotellin pitäjä. Hotellin pitäjä oli kaunis, ranskalaisesti murtaen puhuva nainen, ja hän oli asunut näillä vuorilla jo kauan. "Minä tunnen omat vuoreni, ja osaan lukea taivasta", hän sanoi Muumipapalle.

Muumipappa ei oikein tiennyt, pitäisikö hotellin pitäjää uskoa. Olihan taivas Muumipapan mielestä aivan kirkas, ja sellainen taivas aina lupasi aurinkoista ja kuumaa päivää. Mutta hän arveli kuitenkin, että myrsky olisi hyvää vaihtelua hellepäivien jälkeen.

Kun Muumipappa oli syönyt aamiaisen, hän puki kevyen helleasun lyhytlahkeisine housuineen ja kankaisine kävelykenkineen. Ja niin Muumipappa lähti matkaan. Ensin tie vei mäkeä alaspäin, samanlaiseen laaksoon josta hän eilen oli noussut vuoren toisella puolella. Tie oli mutkainen, ja välillä mutkia oli niin että Muumipakka ressukalla oli vaikeuksia pysyä tiellä.

"Miksi noin jyrkkien mutkien välillä on niin lyhyitä suoria? Suorathan ovat lyhyempiä kuin mutkat!", kysyi Muumipappa itseltään. Mutta salaa itsekseen hän oli tyytyväinen, sillä hän tiesi että vuoristoretkillä juuri mutkaiset tiet ovat parhaita.

Sitten Muumipappa kääntyi oikealle, itään päin. Tie muuttui heti paljon tylsemmäksi. Vieläkin oli paljon mutkia, muttei ollenkaan yhtä paljon eikä yhtä jyrkkiä kuin ensimmäisellä tiellä. Lisäksi tiellä oli paljon muita kulkijoita, ja joskus Muumipappa joutui kulkemaan pitkän matkaa toisten takana, ennen kuin pääsi ohittamaan edellä kulkijan yksi kerrallaan. Mutkaisella vuoristotiellä ei pidä suin päin lähteä ohittamaan edellä kulkijaa, jos ei ole ihan varma mitä edessä päin on tulossa. Edelläkulkijan ohittamisesta voi seurata ikäviä asioita, jos mutkan takaa tulee vastaan joku toinen matkustaja.

Koko matkan ajan oli edessäpäin näkynyt vuoria. Mutta yhtäkkiä Muumipappa näki korkean Valkoisen Vuoren nousevan kaikkien muiden vuorten yläpuolelle. Vaikka olikin kesä ja kovin kuuma, oli Valkoinen Vuori niin korkea että se oli aina lumen peitossa. Siksi se oli aina valkoinen.

"Sen täytyy olla Valkoinen Vuori!", sanoi Muumipappa tietäväisenä, sillä hän oli varma että hän tiesi kaiken kaikista vuorista. "Minä tiedän, sillä minä tiedän kaiken kaikista vuorista", sanoi hän. Mutta kukaan ei vastannut, sillä Muumipappa kulki yksin. Ja vaikka samalla tiellä kulki paljon muitakin matkustajia, eivät he ehtineet jäädä kuuntelemaan Muumipapan viisauksia.

Muumipappa olisi halunnut pysähtyä katselemaan Valkoista Vuorta. Mutta hän kulki niin kovaa vauhtia mutkaista tietä alaspäin, ettei ehtinyt pysähtyä siinä paikassa missä Vuori oli ensimmäisen kerran tullut näkyviin.

"Minä pysähdyn seuraavassa paikassa", sanoi Muumipappa itsekseen, sillä hän oli varma että Vuori tulisi taas näkyviin yhden tai kahden mutkan jälkeen.

Ja niin se tulikin. Mutta Muumipappa ei ollut tyytyväinen näkemäänsä, vaan halusi löytää vielä paremman näköalapaikan. "Se ensimmäinen paikka oli parempi!", sanoi hän. "Mutta varmaan edestä päin tulee vielä parempi paikka Valkoisen Vuoren katselemiseen!"

Mutta ei sieltä tullut. Muumipappa kulki koko tien aivan alas laaksossa olevaan kaupunkiin asti, mutta matkalla Valkoinen Vuori meni toisten vuorten taakse piiloon. "Harmin paikka!", sanoi Muumipappa harmissaan. "Pitäisikö minun nyt kulkea takaisin sinne ensimmäiselle näköalapaikalle?", hän kysyi itseltään, vaikka tiesikin jo vastauksen. Sillä Muumipappa ei koskaan halunnut kääntyä takaisin tielle jolta oli juuri tullut.

Ja niinpä hetken kuluttua Muumipappa totesi, ettei se Valkoinen Vuori niin valkoinen ollutkaan, eikä sitä kannattanut edes pysähtyä katsomaan. Mutta Muumipappa tiesi ettei se ollut totta, vaan että kaikkien matkustajien pitää pysähtyä katselemaan Valkoista Vuorta. Ja jos matkustaja ei ehdi katsella Vuorta, vaan kiireesti vain vilkaisee sitä, sellainen matkustaja ei halua nähdä mitään matkan varrella vaan on ainoastaan kiireesti menossa muualle. Ja Muumipappa tiesi että sellaisen matkustajan ei pitäisi lähteä vuorille ollenkaan, vaan saisi pysyä kotona kuistilla sahtia maistelemassa.

Koska Muumipappa ei ollutkaan ehtinyt pysähtyä katselemaan Valkoista Vuorta mieleisestään paikasta, päätti hän lähteä käymään tuolla vuorella.

"En ehkä jaksa kiivetä Vuoren huipulle, mutta käyn ainakin sen juurella katsomassa sen luolaa", selitti hän itselleen. Hän tiesi että tuolla Vuorella on pitkä ja kuuluisa luola. Ei hän sinne luolaan halunnut, sillä siellä on pimeää ja paljon kulkijoita ja paha ilma. "Ja se on suorakin", tiesi Muumipappa. Hän halusi vain käydä katsomassa luolan suun.

Tie laaksossa olevasta Megeve nimisestä kaupungista Valkoiselle Vuorelle oli leveä ja suora ja nopeakulkuinen. Vaikka tiellä kulki paljon muitakin kulkijoita, ja jotkut kulkijat olivat isoja ja hitaita, pääsi Muumipappa helposti ohitse niistä kaikista.

Erikoista tässä tiessä oli, että vastaantulijoiden puoli kiersi Muumipapan tien oikealta puolelta. Tavallisesti vastaantulijat kulkevat tiellä kulkijan vasemmalla puolella. Mutta tällä tiellä oli vanha tie jätetty Muumipapasta katsottuna vastaantulijoille, ja Muumipapan kanssa samaan suuntaan kulkevat menivät tien uutta osuutta. Tuo uusi osuus oli paljon suorempi ja nopeampi. "Ja tylsempi!", sanoi Muumipappa itsekseen. Mutta ei hän välittänyt, sillä hän halusi päästä nopeasti Valkoisen Vuoren luolan suulle.

Hiukan ennen Valkoisen Vuoren luolan suuta sade kurkisti taivaalta.

"Ihme ja kumma!", sanoi Muumipappa, sillä siihen saakka aamu oli ollut pelkästään kuuma, ja sade oli pysynyt piilossa vuorten takana. Lisäksi Muumipappa oli ollut varma että tänään tulisi aurinkoinen päivä, eikä välittänyt hotellin kauniin pitäjän varoittavista sanoista.

"Minun pitää vaihtaa kunnolliset matka-asusteet", sanoi hän, sillä vain oikeat matka-asusteet kestävät vesisadetta. Ja niinpä hän pysähtyi tien varteen ja alkoi kaivaa kuivia vaatteita matkakassistaan. Mutta siinä kassia kaivaessa pysähtyi samaan paikkaan pari muutakin matkustajaa. Muumipappa ei oikein kehdannut vaihtaa vaatteitaan muiden nähden, ja niinpä hän sanoikin itselleen "Ei se sade niin kummoinen ole. Ja kyllä se sade on myös hyväksi, sillä se samalla pesee helleasun." Ja niin se sade lopetti ripottamisen. Vain muutama pisara oli tullut Muumipapan päälle. Mutta Valkoiselta Vuorelta kuului uhkaavaa ukkosen jyrinää. Sellainen jyrinä yleensä tietää että myöhemmin samana päivänä sade tulisi takaisin.

Muumipappa jatkoi Valkoiselta Vuorelta tietä pitkin itään päin. Tie mutkitteli vuorten välissä, mutta koko ajan se kulki metsän sisässä. Niinpä maisemia ei sieltä voinut nähdä.

Sitten tie tuli jyrkänteen reunalle. Siitä tie jatkoi jyrkästi mutkitellen alas laaksoon, kohti kaupunkia nimeltä Martigny. Jyrkänteen reunalta kaupunki ja laakso näytti kauniilta, vaikka laaksossa tänään olikin hiukan utuista.

Muumipappa laskeutui alas laaksoon, ja kääntyi kohti pohjoista. Tie kulki leveän ja tasaisen solan pohjalla, ja Muumipappa yritti kiirehtiä eteenpäin.

Mutta silloin sade tuli taas esiin. Ja sillä kertaa sade löikin niin rankasti, että vaikka lämpötila pysyi 28 asteessa, oli Muumipapan pakko pysähtyä vaihtamaan vaatteita.

"Nyt ovat lyhytlahkeiset housut pesty puhtaiksi", sanoi hän itselleen. Onneksi tällä kertaa kukaan muu matkustaja ei pysähtynyt katselemaan, ja Muumipappa sai vaihdettua housuna kunnollisiksi matkahousuiksi. Tiedäthän, sellaisiksi jotka eivät päästä vettä sisälleen, eivät edes kun sade viskoo vettä matkustajan päälle.

Lisäksi Muumipappa laittoi matkakäsineet, jotta myös kädet pysyisivät kuivina. Mutta sellaiset käsineet ovat hankalia laittaa, varsinkin jos kädet ovat jo kosteita. Ja niinpä Muumipapalta meni kauan ennen kuin hän sai matkakäsineet kunnolla käteensä. Niin kauan siinä meni aikaa, että sade ehti kyllästyä ja aurinko tuli takaisin taivaalle. Ja kun Muumipapalla lopulta oli kaikki matka-asusteet päällään, oli aurinko jo lämminnyt niin kuumaksi, ettei matka-asusteissa matkustaminen enää tuntunut ollenkaan hyvältä ajatukselta. Silloin Muumipapalta pääsi pari sellaista sanaa, joita hän ei tavallisesti sano. Mutta onneksi hänellä oli kaikki matka-asusteet päällään, sillä niiden sisältä hänen sanansa eivät kuuluneet pienten lasten korviin.

Muumipappa päätti kuitenkin jatkaa matkaa, matka-asusteissa tai ilman. Hän kääntyi taas itään päin, vuorille. Siellä tie oli taas mukavan mutkikas, ja Muumipappa kovin nautti matkastaan. Maisemat olivat ihan niin kuin Pikku Heidilläkin olivat olleet.

Jossakin kohdin hän kääntyi väärään suuntaan, muttei se haitannut sillä Muumipappa ei ollut menossa minnekään. Silloin kun joku on matkalla muttei ole menossa minnekään, on ihan sama mihin suuntaan kääntyy. Sillä sellaiselle matkustajalle kaikki suunnat ovat oikeita.

Sitten Muumipappa tuli korkealle paikalle, joka nimi oli Col du Pillon. Siellä hän tapasi matkustajan, joka kulki vanhan Porche -nimisen vaunun kanssa. "Se on ollut kilpailuissa, ja sillä on voitettu viimeinen kilpailu missä sen mallisilla vaunuilla ajettiin!", kertoi matkustaja. "Kuljettaja joka sillä voitti kilpailuja on nyt 75 vuotias", hän jatkoi. Muumipapan mielestä oli mukavaa kun sai jutella toisten matkustajien kanssa. Mutta kun matkusta kertoi olevansa Ruåtsista, Muumipappa sanoi olevansa pahoillaan - ja niin hän olikin.

Muumipappa jäi vielä ihastelemaan viereisiä vuoria. Niille pääsi köysiratasta pitkin. Vuori oli kolme kilometriä korkea, ja kuulemma näköala sieltä oli hienompi kuin miltään lähiseudun vuorelta.

Mutta Muumipappa ei halunnut kiivetä vuorelle maisemaa katsomaan, sillä sateen pilvet lähestyivät lännestä. Sen sijaan hän läksi jatkamaan itään päin.

Hiukan edempänä, kun oli päästy alas vuorelta, tuli sade uudelleen esiin. Nyt Muumipappa oli tyytyväinen, että aikaisemmin päivällä hän oli laittanut päälleen kunnollisen matka-asun. Tästä eteenpäin hänelle oli haittana vain muut tiellä kulkijat. Tie oli niin mutkikas ja näkyvyys metsän ja sateen viskoman veden takia niin huono, ettei edellä kulkijoista tahtonut millään päästä ohitse. Edellä kulkijat kulkivat paljon isommissa varusteissa, ja Muumipappa olisi halunnut mennä ohi ja kulkea paljon nopeammin. Koska oli ollut kuuma jo monen päivän ajan, sateen tielle viskaama vesi heti höyrystyi, ja välillä oli vaikea tietää tuliko vettä enemmän sateen viskomana alapäin vai tieltä höyrynä ylöspäin. Ja sellaisessa vesimäärässä muut kulkijat kulkivat vielä entistäkin hitaammin.

Lopulta tie tuli kaupunkiin nimeltä Thun. Muumipappa oli ollut siellä jo kaksi kerta tämän matkan aikana. Ja molemmilla kerroilla oli myös sade ollut siellä. Ja niin oli kolmannellakin kerralla. Niinpä Muumipappa nimesi Thunin vieressä olevan järven Sadejärveksi.

Muumipappa jatkoi Sadejärven rantaa kaakkoon, kohti sen itäpuolella olevaa, saman kokoista järveä. Mutta taivas vain synkkeni ja sade yltyi, ja kohta oli niin pimeä ettei ilman lyhtyä nähnyt yhtään mitään. Ja lyhdynkin kanssa näki vain pimeän. Silloin Muumipappa päätti ottaa pois aurinkolasinsa, joita hän ei koskaan ottanut pois matkustaessaan. Niin pimeää siellä oli! Onneksi kaikki matkustajat käyttivät lyhtyjä, ja lyhtyjen valosta pystyi erottamaan missä muut matkustajat kulkivat. Ja se oli hyvä asia, sillä tie oli aivan täynnään matkustajia. Mutta kun sade vielä päätti yltyä, menivät kaikki muut matkustajat piiloon sateensuojiin, ja tie jäi aivan tyhjäksi. Tai no se oli täynnä vettä, mutta ei siellä muita matkustajia enää ollut. Muita paisti Muumipappa.

"Minä en pientä sadetta pelästy!", hän totesi itselleen, samalla kun tien yli lentävä puun oksa iski häntä päähän. "Enkä pientä tuulta!", hän lisäsi, mutta ei enää ollenkaan yhtä varmalla äänellä. Tuuli oli nyt niin kova, että sateen heittämä vesikin lensi vaakasuoraan. Muumipapan oli vaikea pysyä pystyssä, mutta hän jatkoi matkaa sillä hän ei halunnut pysähtyä.

Hänen sateen kestävät matkustuskäsineensäkin tulivat aivan läpimäriksi. "Ainakin ne pitävät sateen sisällä!", Muumipappa totesi tyytyväisenä. Mutta eivät ne pitäneet. Kun käsineistä puristi, sade tuli niistä taas ulos.

Kun Muumipappa tuli toisen järven itäpäähän, alkoi taivas hiukan kirkastua. Muumipappa arveli ettei sade uskalla tulla sen järven itäpäähän, ja hetken aikaa harkitsi jatkavansa seuraavalle vuorelle. Seuraava vuori oli nimeltään Grimsel. Mutta onneksi Muumipappa päätti pysähtyä johonkin majapaikkaan, sillä iltapäivä oli jo pitkällä ja hänen matkavarusteensa olivat aivan märät. Hän katsoi kartasta lähimmän hotellin ja meni suorinta tietä sinne. Samalla kun hän pääsi hotellin pihaan, oli sade taas saanut hänet kiinni ja alkoi entisellä voimalla piiskata jo vettyneitä matkavarusteita. Onneksi hänen varusteensa olivat jo niin märät etteivät ne enää voineet kastua lisää. Ja niin sade hetken kuluttua päätti mennä nukkumaan, ja jätti laaksoon vain pikkuveljensä pitämään vahtia. Pikkuveljen piti huolehtia etteivät matkustajat siinä laaksossa sinä iltana tai yönä pääse kuivin asuin kulkemaan eteenpäin. Ja sellaisissa tehtävissä pikkuveljet ovat hyviä.

Mutta Muumipappa istui tyytyväisenä sisällä hotellissa, siemaili sahtia ja kirjoitti päivän tapahtumat muistiin omaan muistikirjaansa.

Aamulla aurinko nousi Sveitsin vuorten takaa, sadepilvien seasta.
"Kroaks", sanoi Saku Sammakko itsevarmana, sillä tänään hän oli päättänyt lähteä kosiomatkalle.
"Kroaks", hän lisäsi, sillä hänen ajatuksissaan pyörivät Italialaiset tytöt.
Niinpä Saku lähti matkalle italialaisia tyttöjä kosimaan.

Illalla aurinko laski kukkuloiden taa, ja täysikuu paistoi kirkkaana Italian taivaalla..
"Röh", sanoi Saku tyytyväisenä, muistellen mitä kaikkea italialaisten tyttöjen kanssa tänään oli tullut tehtyä.

Viime tiistaista asti Biellan alueella, Luoteis-Italiassa.
Vasta eilen keksin, miten saan taas GPRS yhteyden toimimaan - joskin epäluotettavasti.

Tiet ovat mutkaisia, oikea moottoripyöräilijän paratiisi. Paikallisilla aikuisilla miehillä on järjestään oma yli-tonninen kyykky. Niillä ajetaan työmatkat ja kaupassa käynnit. Kovaa! Melkein kaikilla nahkaiset ajoasut, eli pukeutuvat kunnolla. Jokaisella polvipalat naarmuilla. Ei tällaisilla teillä polvipalat uusina säilykään. Tiet kapeita, päällysteet hyvässä kunnossa.

Näköetäisyydellä, kukkuloiden reunalla kulkee Panoramica Zegna, muutaman kymmenen kilometrin reitti joka on nimensä mukainen. Näkyy olevan suosittu, sillä kaikki pysäkit, puolen kilometrin välein, olivat täynnä italialaisia turisteja.

Perjantaina Sacro Monte di Varallossa, luostari Varallossa. Siellä on puu- ja vahaveistoksista rakennettu näyttely evankeliumin tapahtumista.
Kuhunkin kappeliin laitettu yksi kohtaus, luonnollisen kokoisia ihmis- ja eläinhahmoja. Alunperin tehty 1400 luvun lopun ja 1700 luvun alun välisenä aikana. Kappeleita oli yhteensä 46.Näkemisen arvoinen paikka.

Lauantaina Sacro Monte di Oropassa, joka (yllätys, yllätys) on Oropassa.
Iso osa luostarin pihoista restauroinnin alla. Vieressä, hiukan ennen luostaria, oikealla puolella tietä, pitäisi olla erityisen hieno hautausmaa. Valitettavasti missasin sen.

Illalla paikallisille kyläfestivaaleille. Syötävää, juotavaa, ei juuri muuta. Kesäfestivaalin tuntua. Iso olut 3,50 €.
Kun pääsin juttuun paikan tarjoilijoiden kanssa, ei juotava enää maksanut mitään. Joten aloin sitten säästämään oikein kunnolla. Tuli muuten elämäni ensimmäisen kerran ajettua laittomassa kunnossa takaisin yöpaikkaani. En muista mitään tuosta ajosta, mutta jotenkin sekä pyörä että minä itse olimme majapaikassa aamulla. Lisäksi sinne oli tullut Kankkunen, joka ei meinannut millään lähteä pois.

Paikallisten enklannin taidoissa toivomisen varaa. Lauantai-illalla festivaaleilla joku selitti että "Huomenna klo 13 yksi kamikaze räjäyttää itsensä Punaisella Merellä!", Koskei Internet yhteys ole toiminut, en ole päässyt tarkistamaan josko ennustus toteutui...
Kylä on n. 850 metrissä syrjässä kaikilta mahdollisilta pääteiltä. Asukkaita 300. Jokainen heistä kysynyt ainakin kerran, miten ihmeessä olen eksynyt näin syrjäiseen paikkaan.

Viereisessä kylässä korkea silta, yli 100m. On muuten ylitse menevän tien ylivoimaisesti suorin kohta, reilut 200 m. Sunnuntaina sillalla oli benji hyppääjiä.

Sunnuntaina iltapäivällä Leccoon. Como järven kaakkois kulmassa.
Autostradaa Milanon kautta. Koko matka tasaista Po-joen tasankoa. Tylsää mutta nopeaa.
Vajaa kymmenen kilometriä ennen Leccoa nousevat vuoret yhtäkkiä näkyviin. Hienon näköinen kaupunki vuorten kupeessa, järven rannalla. Kaupungin ranta antaa pienelle Leccon Lahdelle, jonka ympärillä useita vuoria.

Milanossa paljon liikennevaloja, jokainen näytti vaihtuvan punaiselle kun liikenne niitä lähestyi. Kun yhdestä valosta pääsi eteenpäin, 200 metrin päässä seuraava vaihtui punaiseksi.

Lämpötilat olivat reilussa 34 asteessa, kunnes pari päivää sitten taivas muuttui pilviseksi ja lämpötilat laski rajusti. Eilen sunnuntaina oli vaivaiset 28 astetta, joten vilustumisen vaara alkaa olla ilmeinen...

Tänä aamuna Saku Sammakko päätti, että nyt kutuaika saa olla loppu. Tosin niin Saku oli päättänyt jokaisena aamuna viimeisen viikon ajan, mutta aina italialaiset tytöt olivat uskotelleet hänelle että kutuaika jatkuu vielä yhden päivän ("Huomenna voit lähteä takaisin Suomeen").

No, Sakun tavoin minäkin yritän siirtyä juoksuaikaan, ja lopultakin päästä ajamaan Pohjoiseen päin. Vielä aamulla ei ole tarkempia suunnitelmia suunnasta, mutta joka tapauksissa pitäisi ajaa Bellinzonan kautta. Siitä eteenpäin on vaihtoehtoja ainakin mennä Sant Moriz - Landeck - Garmisch, tai Biasca - Altdorf - Wattwil - Konstanz.
Huomiseksi SMS (Radiolinja, 16161) lupaa kovaa sadetta Bochumin korkeuksilla, mutta tänään Sveitsissä ja Etelä-Saksassa kaunista. Saa nähdä miten ennustukset pitävät paikkansa.

Viime päivinä lämpötilat Biellan alueella 24 ... 31 °C. Eilen jopa sadetta, viisi vesipisaraa pihalta. Tänään aurinkoista (taas! Saisi sää välillä vaihdellakin).
Pyörä toimii, mutta motivaatio pitkälle ajomatkalle puuttuu. Suomeen meno (vähintään kolme ... neljä päivää. Nopeimmillaan eka päivänä etelä-saksaan, toinen läpi Saksan, kolmas läpi Ruåtsi. Ja jos pysähtyy katsomaan mitään, tippuu päivämatka alle 300 kilometrin.

No ne italialaiset naiset saivat taas ylipuhuttua. Tällä kertaa päättivät paluuajakseni "huomisen" sijasta "ensi viikon". Saa nähdä pääseekö täältä koskaan lähtemään.

Otin sitten hyödyn lämpöisessä Italiassa olosta, ja kävin Stresiassa. On Lago Maggioren länsirannalla. Sen edustalla on kolme saarta, joista Isola Bella on erityisen kaunis. Laivamatka 20 min suunta, saarella iso linnakartano ja upea puisto. Ehdottomasti käymisen arvoinen.

Lämpötilat tänään 350 metrissä 34 °C (klo 18:30), eli ajotakkia ei aina viitsi napittaa ihan ylös asti...

Jo parin päivän ajan paikalliset ovat kehuneet Genovan lounaispuolella olevaa Portefinoa. Kaupunki on pienen niemen kärjessä, ja samalla niemellä myös mm. Santa Margherita Ligure.
Tänään ajettu sinne Autobaanaa puolitoista sataa kilometriä per suunta.
Lämpötila perillä taas tavalliset >30 °C.
Santa Margherita Liguresta löytyy pieni uimaranta, sekä vanha kaupunki. Sieltä Portefinoon vievä tie louhittu rantakallioihin.
Portefino tunnetaan rikkaistaan. Niemi ja lahti ovat erityisen hienot, ja pikkukaupungin satamassa on aina useita suuria huvijahteja. Kaupungissa ovat käyneet suurin piirtein kaikki tärkeät näyttelijät sekä muut isorikkaat.

Autostrada Alessandriasta Genovaan on poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Mutkainen, paljon tunneleita, mutkia myös tunneleissa. Paljon mutkaisempi kuin Turku-Helsi -tien viimeiset 30 km. Valitettavasti myös paljon liikennettä, joten aivan vapaasti ei pääse revittämään.

Sunnuntaina pääsin viimein lähtemään Italialais kylästä kohti Suomea. Päätöksen teossa auttoi majatalon mustasukkainen isäntä...

Ajettu ensin Lago Maggioren länsirantaa. Verbaniasta Asconan suuntaan rantatietä. Kapea ja mutkainen. Mukava ajaa, mutta aika ruuhkainen. Rajan jälkeen tie meni isolle tielle, jota pitkin ohi Locarnon.

Lukmanierpassolle. Tie rakennettu betonilaatoista.
Varsinkin pohjoispuolella alas tullessa oli aika epämiellyttävää.
Oberalppass. Aluksi paljon suoria ja leveitä teitä. Välillä tosi kapeaa ja muhkuraista tietä. Sitten läksi nousemaan ylös 2000 metriin. Pilvistä mutta hyvä näkyvyys. Ylhäällä normaalit kaksi ravintolaa. Kysyin TV:tä, mutta ei ollut. Ostin limpparin, maksoin luottokortilla. Passolle nousi myös juna, hammasrattaat kiskojen välissä. Reitin nimi Glacier Express.

Pysähdyin jossain katsomaan Unkarin F1 startin. Samalla soitettu Italiaan tytöille. Aamuinen itku oli jo ohi. Hyvä niin.

Furkan suunnalla vuoret pilvien peitossa.
Jatkettu pohjoiseen. Tie laskeutui nopeasti, ja sen jälkeen jatkui laaksossa avautuen kohti Zürichiä.
Mäen alla jäin lukemaan karttaa, kun Suzuki 1300 pysähtyi vierelle. Sveitsin rekkarisa. Kuski puhui suomea. Ollut Sveitsissä vuodesta -68. Neuvoi reitin Baselin kautta.
Olin kuulemma ensimmäinen näkemänsä suomalainen tällä kaudella. Kertoi ettei hänellä ole enää pariin vuoteen ollut tarraa autobaanan ajamiseen. Neuvoi ajamaan moottoritietä, vaikkei minullakaan ole lippua, sillä tarkastuksia ei käytännössä tehdä.
Nopeutta tarkkaillaan, varsinkin pienemmillä teillä, joskus autostradoilla. Ulkomaalainen joutuu maksamaan sakon heti. Autostradalla nopeusrajoitus 120 km/h. Jos ajaa 150 km/h, poliisi ottaa kortin.

Aurinko esiin ennen Baselia. Saksan puolella pilvetöntä. Jatkoin moottoritietä pohjoiseen. Yritin katsoa moottoritien varressa olevia hotellien viittoja.
Pieniä ruuhkia Baden-Badenin kohdilla, nopeus laski 100...120:een. Ei mitään näkyvää syytä, ehkä vain Badenin liikennettä. Läksin ajamaan jonojen välissä. Vaarallista mutta paljon nopeampaa. Lisää jonoja Karlsruhen kohdilla, tietyömaa. Liikenne melkein pysähtyi. Jonojen välissä ohitettu melkein koko ruuhka. Siitä eteenpäin aina välillä liikenteen nopeus hetkittäin laski, ja minä ajamaan jonojen välissä luokkaa 140 km/h. Myös muita saksalaisia moottoripyöriä ajoi samoin. Useat autoista antoi tilaa jotta kaistojen välistä mahtui mopolla.
Lopulta klo 21:20 löytyi hotelli. Frankfurtin lentokenttähotelleja. 50 € yö, plus 8 € aamiainen.

Saksan puolella lämpötilat nousivat, Badenin kohdilla 27 °C.
Sveitsissä vain hiukan yli 20 °C.

Aamulla piti miettiä, jatkanko suoraan kohti Tukholmaa, vai jäänkö kiertämään Saksaa. Ajohalut ovat jo hiukan vähentymään päin, kolmen viikon ja vajaan 8000 km:n jäljiltä, mutta tilaisuutta Saksan kiertelemiseenkään ei pitäisi jättää käyttämättä.
Niinpä läksin ensin moottoritietä pohjoiseen kohti Kasselia, ja sitten Göttingenin jälkeen länteen kohti Keski-Saksan vuoristoa.
Mutta tiet siellä olivatkin liian ruuhkaisia, ja soraa liian paljon (pyörä oli kaatua useampaan kertaan), joten päätin jatkaa kohti Hampuria.
Yöpaikka Lüneburgistä. Huomenna voisi yrittää käydä Hampurin Louisissa, jos vaikka saisi sellaiset sadehanskat joista sade pysyy ulkona (tai edes sisällä, vaikka niistä puristaisi). Viime vuoden matkan muistiinpanoista löytyi että käytetyn tavaran liike pitäisi olla huomenna auki.

Sää tänään hyvä. Puolipilvistä, ei sadetta, lämpötila 21...19 °C.

Tiistaina aamulla yritin Hampuriin Louisiin. Mutta olin tallettanut GPSr:ään väärät koordinaatit.

Niinpä yritin Lyypekin Louisiin. A1 veti hyvin. Ennen Hampuria tietyömaan kohdilla kaksikaistainen, veti silti kohtuullisesti. Vastapuolella en nähnyt tietöitä koko matkalla.

Lyypekin Louisin koordinaatit olivat täsmälleen oikein, ja paikka löytyi helposti vaikkei minulla ollut Lyypekistä katutason karttaa.
Core-tex sadehanskojen hinta 80 €, Rukkan henkselit 39 €, ja ohuet Coolmax sukat 10 €. Lopulta ostin vain korvatulpat, jotka maksoivat 6 €.
Louisia vastapäätä hotelli jossa 1hh 44 €, 2hh 59 € (ilmeisesti per huone, ei per henkilö). Eli huoneen hinta Lyypekissä ei ole erityisen halpa.

Sitten Lyypekin keskustaan. Tie todella tukkoinen.
Kaupungin kuuluisa portti restauroitavana, peitetty kankaalla jossa yksityiskohtainen kuva piirteistä. Eli kauempaa näyttää kuin portti olisi siinä ihan normaalisti, mutta oikeasti se on kangas jonka sisäpuolella on rakennustelineet.
Pyöräparkkeja siellä täällä. Kannattaa katsella missä paljon polkupyöriä parkissa.

Lyypekissä ihmisten kasvon muodot ja vaatetus jo selvästi pohjoismaalaista. Eroaa selvästi italialaisesta, ja myös eilen Frankfurtin tienoilla näkemistäni. Tuntuvat jotenkin "kotoisilta", tutuilta, koska kadulla kävellessä alkaa tuntua kuin kävelisi Suomessa.

Puttgardenia ennen viimeiset kolmisen kymmentä kilometriä tavalliseen tapaan täynnä autoja. Veti hyvin, lisäksi pääsin ohittelemaan kaistojen välissä.

Lautta 33,50 €
Lautalla Ray-Ban Pilot lasit, 89 €.
Ostettu Bacardi, 1l, 14.09 €
Muovikassi 2 € (tai 2DDK?), en ostanut.
Laivalla voi myös vaihtaa rahaa. Komissio 30 DDK, kurssista en tiedä.

Tanskan läpiajo tänään oli taas todella tylsä kokemus. Silmät meinasivat mennä kiinni useaan kertaan, ja silmäluomet särkivät väsymyksestä. Tie oli niin tylsää. Kun pääsin Ruåtsin rantatielle, virkistyin selvästi eivätkä silmät enää tuntunet väsyneiltä, sillä tuo tie oli edes hiukan mielenkiintoinen.

Ruåtsin puolella käännytty itään päin, rantatielle.
Alkumatka Ystadiin tie kapea ja läpi useiden pikkukaupunkien tai -kylien Ranta parin sadan metrin päässä, myös hiekkarantoja näkyi.
Ystad kohtuullisen iso kaupunki. Olin siellä n. 18:30, ja kaupungissa näkyi elämää. Päätin kuitenkin yrittää vielä seuraavaan kaupunkiin, jotta aamulla olisin hiukan lähempänä Tukholmaa. Se suuraava kaupunki olikin sitten aivan kuollut. Sen jälkeen pariin hotelliin kysymään huonetta, mutta kaikki täynnä. Loma-aluetta, leirintäalueet täynnä matkailuautoja. Päätin ajaa Kristianstadiin, josta hotelli.

Tänään aamulla Kristianstadista Kalmariin. Iso maantie. Kalmarissa pilvistä ja kylmää. Tylsä pikkukaupunki.
Keskustorilla tuomiokirkko, muta kokonaan rakennustelineiden peitossa restauroitavana. Rannassa näkyi yksi kaunis linna.

Jatkettu maantietä Norköpingiä. Leveä tie, rajoitukset 110 ja 90, joskus 70 ja jopa 50. Tylsä tie, mutta silti ei yhtä tylsä kuin se iso moottoritie Tukholmasta Helsingborgiin. Moottoritiellä silmät meinasivat koko ajan painua kiinni.

Vikingin terminaalille. Laiva täysi.
Soitin Siljalle, siellä aivan täysi. Jäin Viikingin autojonoon. Pääsin sisään. Laivan infosta sain myös hytin, kuljettajien kannelta. Hyvä niin, kuljettajanahan tässä ollaan oltu jo monta viikkoa.

Nyt on kaikki hyvin. Seuraavaksi baariin ja sitten selviämään huomisaamuksi. Siinä välissä vielä pitää soittaa Italiaan tytöille, sovittu aika klo 23.