Tänään oli Suomeen paluun päivä.

Paluumatkan tein lentokoneella, pisnes luokassa istuen. Ja kyllä, lennolla tuli maistetua myös lasillinen Carte Noiren Extra "Musta Renault" konjakkia (12 vuotiasta). Tämä on oikea tapa matkustaa. Köyhät vinkukoot, kuinka mopomatkalle Alpeille pitäisi mennä ajaen läpi ruuhkaisen Euroopan. (Ruuhkattoman osan he kuitenkin ohittavat hitaassa lautassa istuen, koska "Ruåtsin läpi on niin pitkä matka".)

 

Paluumatkalla en mopoa kaivannut. Kolmen päivän ajot Fillingesistä Suomeen on jo koettu. Huomattavasti mukavampaa on taittaa matka leppoisasti takanojaan istuen, yhden illan aikana.
Kun minulla seuraavan kerran on suomalainen mopo alppiloman ajaksi, paras vaihtoehto on laittaa mopo rekkaan ja ajaa vasta Alpeilla.

Kesällä mopoa kaipaili silloin tällöin. Onneksi auto oli käytettävissä (lähes) joka päivä. Ja melkein joka päivä auto myös toimi - mitä nyt joskus jarrunesteet vuosivat vuoripoluille.
Mopolla olisin käyttänyt vähemmän aikaa ruuhkissa. Toisaalta, nähty onnettomuus muistutti, kuinka suojaton mopoilija on patonkikuskien keskellä.
Nöf-Nöf-Maan moottoritiet ovat hyväkuntoisia, mutta kalliita käyttää. Ja patonkien ajotavat usein pilaavat pienemmillä teillä ajonautinnon. Mopolla ajaessa patonkeista ei ole haittaa, jos muistaa käyttää kaasukahvaa.

 

Parasta kesässä oli pitkä viikonvaihde etelässä. Sopiva yhdistelmä vuoria, kanjoneita ja merenrantaeksotiikkaa.
Kesän aikana tuli käytyä 29 eri passolla, joista 21 minulle uusia. Korkein oli Allos passo (2 240 m). Mieleenpainuvimpia ajokokemuksia tarjosi Arêches passo (2 109 m).

Viime kesinä Fillingesin lähialueen vuoripolut on tullut koluttua aika loppuun. Uusi naisystävä hiukan idempää - vaikkapa Dolomiittien tienoilta - voisi olla mielenkiintoinen vaihtoehto.
Toisaalta, nykyinenkin on aika kelpoinen