Taas vaihteeksi sää oli mitä parhain. Pilvetön taivas, eikä usvaa ollenkaan.
Tänään halusin lähteä taas kerran Samoënsiin Golèse passoa etsimään. Kyseessä oli jo kesän kolmas yritys tuolle passolle.
Ajoin samalla parkkipaikalle, mistä viime perjantaina käännyin takaisin. Koska oli aurinkoista, ei metsä enää ollut sysipimeä, ja nousussa ajo oli viimekertaa paljon helpompaa.
Tie, jolta perjantaina tuli se nelivetoauto, nousi jyrkkänä eteenpäin. Ja kuten GPSr ennusti, muutaman sadan metrin päästä se muuttuu päällystämättömäksi. Tie oli maapohjainen, osittain sorapäällysteinen, jyrkkään rinteeseen koverrettu. Monin paikoin vesipurot olivat liottaneet siitä hyvän osan alas rotkoon. RT:llä tälle tielle ei olisi ollut asiaa, tie soveltui vain tukevarunkoiselle nelivedolle, jolla on pieni kääntösäde. Mutta minä olin jääräpäinen, ja jatkoin eteenpäin Seatillani.
Tie oli epätasainen, kohdin tosi jyrkkä ja yleensä ottaen hankala ajaa. Purot olivat kovertaneet tien reunaa niin, ettei se aina näyttänyt edes ajoneuvon levyiseltä. Rinteen puut pitivät tiemassaa paikallaan, muuten se kaikki olisi valahtanut jonnekin alas laaksoon.
Lopulta tie teki niin jyrkkiä mutkia ja äkkijyrkkiä nousuja, ettei pikku-Seat suostunut sinne mahtumaan. Onneksi löysin kohdan jossa auton sai käännettyä. Peruuttamalla en enää olisi tietäpitkin alas päässyt.
Karttaa ja GPSr:ta lukemalla selvisi, että olin oikealla reitillä. Mutta tie ei ollut kelpoinen minun vaivaiselle Seatilleni. Reitti oli tarkoitettu jalkapatikoijille. Ja jäljistä päätellen ylös pääsi myös jonkinlaisella nelivedolla.
Olin päässyt lähes metsärajaan asti, 1 269 metriin. Siitä ylöspäin reitiltä alkoi avautua maisemia katseltaviksi. Tuohon kohtaan asti oltiin kuljettu metsän sisässä. Viittojen mukaan kävelymatkaa Golèse passolle olisi ollut vielä tunti ja 15 minuuttia.
Lopputulemana tästä kolmannesta nousuyrityksestä oli:
Olin oikealla tiellä.
Passolle ei pääse päällystettyä tietä, eikä sinne pääse Seatillakaan.
Enduro pyörä olisi ollut oikea valinta.
Käännyin taas kerran alas, ja jätin passon oman onnensa nojaan, ilman minun seuraani.
Palasin Samoënsiin, ja jatkoin sieltä itään. Edessä päin oli vielä Giffre laakson (Vallée du Giffre) perä, ja siellä luonnonpuisto (Réserve Naturelle de Sixt Fer à Cheval).
Sixt-Fer-à-Cheval kylän kohdalta käännyin etelään, pieneen laaksoon.
Sen perällä, vuorenrinteellä on Rouget'n vesiputous (la Cascade du Rouget).
Päällystetty tie jatkoi nousuaan putouksen ohi vielä muutaman kilometrin, ja päättyi ravintolan pihaan.
Ravintola näkyi olevan kiinni,
mutta viimeisen puolen kilometrin matkan oli tienvarsi täynnä pysäköityjä autoja.
Varmasti yli sata autoa, eli suosittu patikointikohde.
Nousussa näin kesyn oloisen peuran.
Se jäi syömään tienvarren ruohoa, vaikka tulin vain muutaman kymmenen metrin päähän.
Lopulta, kun aloin kaivaa kameraa auton takapenkiltä, se hyppi metsään piiloon.
Luonnonpuisto on Sixt-Fer-à-Cheval kylästä vielä itään. Sinne on sisäänpääsymaksu, jonka tänään päätin säästää.
Sixt-Fer-à-Cheval kylän kohdilla järjestetään koskenlaskua.
Paikalla näkyi kymmeniä nuoria jonottamassa vuoroaan.
Linja-auto vie kilometrin päähän, jossa hyppätään kumiveneisiin,
soudetaan alavirtaan ja päädytään jonnekin Sixt-Fer-à-Chevalin ja Samoënsin puoleen väliin,
taas bussin kuljetettaviksi takaisin Sixt-Fer-à-Chevaliin.
Tänään ei purossa ollut kovin paljoa kuohuja,
ja laskun pituuskin taisi olla vain reilut kaksi kilometriä.
Mutta lautoissa ihmisillä näytti silti olevan hauskaa.
| Sixt Fer à Cheval (Wikipedia) |
| Col de la Golèse, 1 660 m | N46 07 45 E06 45 38 |
| Rouget, vesiputous | N46 01 40 E06 46 17 |
| Giffre puisto, sisäänkäynti | N46 04 20 E06 49 01 |
| Koskenlaskun lipunmyynti | N46 03 18 E06 46 35 |
