Aamulla taas kohtuullisen hyvää säätä. Laaksosta nousi vesihöyryä valtavat määrät. Välillä teki pilviä alapuolellemme, välillä olimme pilvien sisällä eikä nähnyt mitään.

Opin aamulla, että kun isoon parkkihalliin (tämän hotellin pyörätalli on kolmen autotallin kokoinen) parkkeeraa pyörän, pitää se jättää lukitsematta - jotta aamulla muut saavat oman pyöränsä tallin perältä. Minun pyöräni oli ihan tallin peräseinällä, joten sen ja ovien väliin oli parkkeerattu toinen rivi pyöriä. Eivätkä tietenkään olleet vaivautuneet ajattelemaan asiaa, vaan jättivät pyörän rattilukkoon. Menen sitten aamiaishuoneeseen kysymään että kenellä on Honda, ja saan vastauksena melkein kaikilta että "ei ole minun, minulla on oikea moottoripyörä!" Onneksi omistajat löytyi, tuli siirtämään pyöränsä ja minä pääsin lopulta liikkeelle.

 

Aamulla ajelin ensin Arabbaan. Se on pieni kylä, jossa on valtava määrä hotelleja. Keskustasta pohjoiseen lähtevän tie nousee vuorenrinteelle, ja parin sadan metrin päässä kylän keskustasta on hotelli Olympia. Se mainostaa itseään pyöräystävälliseksi, ja sinne olin eilen menossa, kun sade minut matkalla pysäytti. Tänään pysähdyin ottamaan senkin paikan täsmälliset koordinaatit talteen (N46 29 57.3 E11 52 41.4, 1620 metrin korkeudella).

 

Mäkiä ja serpentiinejä oli mukavasti, ja tien vierillä ovat nuo kummalliset Dolomiiteiksi kutsutut kalliolohkareet. Ei ihme että hyvinkin puolet liikenteestä oli moottoripyöriä.

Ajelin Bolzanoon. Vanha kaupunki on kohtuullisen kokoinen markkina-alue, jossa löytyy varsinkin syömä- ja juomapaikkoja. Löysin myös elektroniikkaliikkeen, joka mainosti myyvänsä digikameroita. Yksi alessa ollut 3 Meg pikselin malli oli 135 €. Tavalliseen tapaansa Italiassa kaupat oli kiinni klo 13:30 ... 15:00, joten jouduin odotteleman hiukan. Kaupungissa oli lämmintä, 27 astetta, ja melkein kaikki ruokalat ja kahvilat täynnä saksalaisia.

Elektroniikkakaupassa oli muutamia digitaalisia kameroita, mutta ei Canonia. Tuossa alemallissa ei ollut ollenkaan zoomia, joten se ei enää kiinnostanut. Toinen malli 5 Meg pixelillä ja 3X zoomilla olisi maksanut 399 € (merkki jäi hiukan epäselväksi. Oli Japanilainen, mutta kuulosti oudolta). Päätin odottaa Suomeen ennen kuin laitan useita satoja kiinni kameraan joka ei edes ole yhteensopiva aiemman kameran ohjelmien kanssa.

Kun illalla pääsin hotelliin, läksin vielä kierrokselle lähellä oleviin kauppoihin kyselemään digitaalikameroita. Opin että lähin digitaalikameroita myyvä kauppa löytyy 20 km päästä. Eli lopputuloksena olen illalla edelleen ilman kameraa.

 

Bolzanosta pois lähtiessä oli taas vaikeuksia löytää oikeaa tietä. Yritin päästä S241:lle, mutta ensin kaupungista pohjoiseen vievälle tielle löytämiseen meni oma aikansa. Sitten jouduin jollekin pienelle tielle, joka kyllä meni vuorten yli, mutta oli varsin ikävä ajaa. Tie oli todella kapea (tilaa yhdelle autolle, vastaantulijoita varten levennyksiä siellä täällä), päällyste useimmiten melko huonossa kunnossa, eikä oikein mitään nähtävää. Tietä ei tuntunut löytyvän mistään mukana olleista kartoista (enkä myöhemminkään ole löytänyt tuota tietä mistään kartoista jotka parhaimmat ovat 1:300'000).

Kun lopulta pääsin S241:lle ja olin menossa kohden valitsemaani hotellia (taisi olla Hotel Carni, jonka hinnaksi oli ilmoitettu luokkaa 45 € yö), kellon ollessa jo yli viiden tajusin onneksi pysähtyä erääseen kylään. Sain huoneen hintaan 39 €, ja pyörän parkkiin talon autotalliin. Kylän nimi on Moena, ja täältä olisi ollut vielä pari kymmentä kilometriä suunnittelemaani hotelliin. Ensimäistä kertaa tällä matkalla huone on ihan oikeasti tarkoitettu vain yhdelle - huoneeseen ei mahdu kahta vuodetta. Kaikki aiemmat majoitukset ovat olleet tuplavuoteella. Silti italialaiseen tapaan tässäkin huoneessa on iso kylpyhuone/wc, josta löytyy myös bidee.

 

Kun näitä mutkateitä on aikansa ajanut, ne alkavat kaikki muistuttaa toisiaan. Tänäänkin Bolzanosta poispäin S241:stä ajaessa tuntui että olen jo ajanut tätä tietä. Osan matkaa olinkin, mutta samalta tuntui sielläkin missä en aiemmin ollut kulkenut. Mutkat ja sillat on samannäköisiä, ne toistuvat samantapaisessa järjestyksessä, kylät ja liikennevalot ja kirkon nurkan kiertävä mutka - ne kaikki tuntuvat toistuvan kerta toisensa jälkeen. Taitaa olla koko lailla sama missä yönsä viettää, koska tie sinne sekä sieltä on aina samannäköinen.

 

Opin hotellin ravintolan johtajalta (miellyttävästi hymylevä, joskin hiukan keski-ikääntynyt italialaisnainen, italiaanoksi osasi enklantia varsin hyvin), että "Vabene" tarkoittaa suurin piirtein "hyvä". Tosin tämän matkan aikana en keksinyt mitään käyttöä tuolle tiedolle

Toisena tarjoilijana oli Romanialainen nainen. Italia on kuulemma helppo paikka romanialaiselle työskennellä. Lisäksi italian ja romanian kielet ovat keskenään sukua.

Tältä romanialaiselta opin lisää italiaa: "Capisco" tarkoittaa "Ymmärrän", ja "Capissi" tarkoittaa "Ymmärrät".

Kuulin myös, että heinäkuun puolessa välissä turisteja tulee huomattavan paljon enemmän (nyt on kuulemma melkein tyhjää). Eli aiemmin kuulemani varoitus, että heinäkuun puolesta välin elokuun loppuun ei majapaikkoja tahdo löytyä ilman ennakkovarauksia, kuulostaa pitävän paikkaansa. Joten minun pitää seuraavan viikon aikana yrittää päästä takaisin pohjoismaihin.

Tänä aamuna tapahtui tärkeä käänne matkallani. Tein päätöksen kääntyä takaisin pohjoiseen päin.

Vaihtoehtoja oli kaksi - joko mennä reilusti etelään, tai mennä Alppien pohjoispuolelle. Pohjois-Italiaan ja Alpeille on luvattu kovaa sadetta, joten Alpeille jääminen ei enää tunnu tulevan kysymykseen.

 

Ajoin Bolzanon kautta, yli Passo di Padalen (Gampenjoch). Sen jälkeen alkoi sade - ensin pienenä tihkuna. Jatkoin Passo del Tonalen yli kohti Tiranon kaupunkia. Siellä sade oli jo koko lailla jatkuvaa. Tiranosta päätin ajaa jonnekin Itävallan puolelle, eli läksin siis pohjoiseen päin. Tietämättäni tulin valinneeksi tien joka johti yli Passo dello Stelvion (Stilfserjoch). Tien numero on S38.

Tiranon jälkeen ajoin laaksossa aina Bormioon asti. Tie meni myös parin pitkän tunnelin läpi. Sadetta jatkui, joten jo ennen ylös Stilfserjochille nousemista "sadehanskani" (Probiker T2) olivat läpimärät. Yritin kuivatella niitä laittamalla kahvanlämmittimet päälle - mutta huonolla menestyksellä. Lämpötila laski vähitellen alle kymmenen, ja huipulla oli vaivaiset 6 °C. Tuuli koveni, ja jälkeen päin kuulin ylhäällä olleen 16...17 m/s. Lumiraja jäi alapuolelle jossakin kahden kilometrin jälkeen, ja aloin ihan tosissani toivoa ylämäen loppuvan. Lisäksi varatankin valo syttyi jo ihan nousun alkumatkasta - en vain tiennyt kuinka pitkä tai minkälainen nousu edessä on, joten en osannut kääntyä takaisin bensaa hakemaan. Liikennettä oli todella vähän, vain pari autoilijaa. Ihan huipulla oli muutama talo, joukossa ainakin yksi kahvila ja taisi olla jopa jonkinlainen majatalokin.

Valokuvia niistä kuuluisista serpentiineistä en voinut ottaa - oli liian kova sade, kuvista ei olisi nähnyt mitään. Ja lisäksi kamera oli rikki jo aiemmasta sateesta.

Ylhäällä oli muutama muukin moottoripyöräilijä. Olivat juuri lähdössä pohjoiseen, eli samaan suuntaan kuin minä. Italialaisia, eivätkä ymmärtäneet mitään kun kysyin lähimmästä bensa-asemasta. No, jatkoimme kohden pohjoista, minä ohitin ja jätin heidät jälkeeni kohta alkumatkasta, tien mutkat senkun jyrkkenivät ja sade jatkui. Opin että se pohjoinen puoli se varsinainen mutkasyherö onkin. Eteläpuolella niitä mutkia oli vain paljon, mutta pohjoispuolella mutkat ovat lisäksi jyrkkiä.

Pilvet peittivät laakson pohjan, ehkä noin yhden kolmanneksen koko noususta. Pilvien yläpuolella näkyvä osa oli niin pitkä, että olisin mielelläni jättänyt koko ajon tekemättä. Sade nimittäin jatkui, tuuli oli kovaa ja ilma kylmää. Ja koko ajan sain pelätä että bensa loppuu kesken laskun. Lopulta tein niin että ajoin vapaalla mahdollisimman paljon ja laitoin vaihteen päälle vain mutkiin jarruttaakseni.

Alamäen jyrkkien mutkien lopussa oli pari majataloa, joukossa yksi moottoripyöräerikoistunut (Hotel Tannenheim, N46 33 03 E10 30 37). Tarjosivat huonetta 29 € per yö ja lupasivat kuivattaa vaatteeni aamuksi. Oikein hyvän tuntuinen moottoripyörämajatalo. Mutta minua painoi tankin tyhjyys, ja päätin lähteä hakemaan bensaa ennen nukkumaan menoa. Kertoivat bensa-asemalle olevan noin 15 km. Majatalolta eteenpäin ajoin suuren osan matkasta vapaalla, ja lopulta löysin huoltoaseman. Siellä päätin jatkaa matkaa eteenpäin, ja yrittää etsiä jonkun toisen moottoripyöräilijäystävällisen majapaikan. Edellinen paikka oli hyvä, mutta en halunnut lähteä ajamaan takaisinpäin. Sade senkun jatkui, ja lopulta pysähdyin Garni Wallnöfer majataloon, Resiajärven (Reschensee) pohjoisrannalle.

Wallnöferillä oli erityiset lämpökaapit ja -telineet ajovarusteiden kuivattelua varten. Yön hinnaksi tuli vaivaiset 25 €. Tänne kannattaa pysähtyä toistekin!

Siellä opin joltakulta, että äsken ajamani 2700 metriä korkea passo on parempi ajaa pohjoisesta etelään (koska silloin jyrkät mutkat ovat nousussa, eivät laskussa), ja että perään kannattaa ajaa myös Gaviapass (Bormio ... Ponte di Legno), siellä on samanlaisia mutkia.