Aamulla todella huono olo, eikä aamiaisen syönnistä tahtonut tulla mitään.

Päätin kuitenkin lähteä ajamaan kesken jäänyttä Deutche Alpenstrassenia itään. Olo oli siinä määrin huono että pariin kertaan jouduin pysähtymään etten oksentaisi kypärääni. Onneksi en sitten lopulta oksentanut kertakaan koko päivänä.

Sää oli hyvä. Puolipilvistä, joten välillä paistoi aurinko ja välillä oli pilvessä. Lämpötilatkin pysyivät hyvin kurissa - korkeimmillaan nousivat noin 22 °C:een, ja korkeammalla ajaessa, auringon ollessa pilvessä tippuivat tuonne 17...14 asteeseen. Rukkan Outlast alusasut ovat omiaan juuri tällaisissa (ja alemmissakin) lämpötiloissa.

Tiellä oli serpentiinejä useampaan kertaan - olisiko ollut ainakin neljä tai viisi jyrkempää nousua tämän päivän aikana.

Ihan täällä Saksan kaakkoisnurkassa maasto muuttuu jylhemmäksi, kallioiden reunat ovat tosi jylhiä. Jostakin tuli mieleen Lappi, mutta nämä mäet ovat korkeita ja jyrkkiä. Joka tapauksessa näkyi teiden varsilla pitkiä jonoja autoja parkissa - ihmiset olivat tulleet samoileman näitä luonnonkauniita metsiä ja kallioita. Näin ihmisten samoilevan tien varrelle tehtyjä jalankulkuväyliä sauvojen kanssa, vähän niin kuin Suomessa.

Saksan Alppitie (Lindausta tänne Saksan kaakkoiskulmaan) on mainio moottoripyörämatkalle. Sen pystyy ajamaan jopa yhdessä päivässä, jos pysähtelee vain tankkaamaan. Mutta käytännössä tarvitaan ainakin kaksi kokonaista päivää. Eikä silloinkaan ehdi katsella kuin joitakin nähtävyyksiä. Nähtävyyksiä on tien varrella ainakin kaupungit - lähinnä vanhat kaupunkien keskustat - sekä tietenkin maisemat. Mutta varmasti enemmänkin nähtävää olisi, kunhan vain viitsisi kaikkea pysähtyä tutkimaan.

Saavuin illalla Bischofswieseniin. Näin tien varressa hotelli-info -kyltin ja pysähdyin katsomaan josko sieltä saisi tietoa yöpaikoista. Kello oli jo yli viiden, joten paikka itsessään oli tietenkin kiinni. Mutta sieltä löytyi vapaasti käytettävä Internet-tyyppinen info, josta sai kysellä vapaita huoneita. Sitä tutkiessani kurvasi paikalle nainen, ja kertoi että hänellä on vuokrata huone. Huoneen hinta oli 20 €.

Tässä kylässä näkyy olevan joukko pieniä hotelleja ja Zimmer Freitä, joten yöpaikan löytäminen ei pitäisi olla hankalaa. Talon rouva kertoi että turisteja ei kuitenkaan ole kovin paljoa. Kuvittelisin että olen ensimmäinen vieras vähään aikaan. Kertoi että talvella on lunta jopa metrin verran, mutta silloinkin talvituristit menevät muihin kyliin.

Rouva kertoi työskennelleensä viisi vuotta Neuvostoliitossa turistioppaana, syntynyt Saksassa. Osaa siis hiukan venäjääkin. Enklantinsa on kömpelöä, mutta selvästi osaa kommunikoida useilla kielillä. Rouvan sukunimen käsitin olevan Lauchbehen, ja hän asui talon alakerrassa ilmeisesti lapsineen ja lapsenlapsineen. Pihalla näkyi kulkevan myös rouvan vanha äiti.

Illalla oli pyörän öljyt taas vähissä - pintaa ei näkynyt ollenkaan, vakka aamulla oli vielä näyttänyt olevan noin puolet ikkunasta peitossa. Lisäsin kotoa tuodun öljyastian loput jämät (olen lisäillyt öljyä aina aika-ajoin, joten astia oli melkein tyhjä), ja pinta nousi enintään yhteen kolmannekseen. Tänään en ajanut erityisen kovaa, ulkoilman lämpötilat eivät olleet korkeat, eikä mitään muutakaan erityistä syytä öljyn kulumiseen.

Eli öljyä joutuu lisäämään aika-ajoin. Näyttää että joinakin päivinä sitä ei kulu, ja sitten toisena se häviää melkein kaikki. Öljyn tarkistamista vaikeuttaa myös öljyikkunan hankala paikka. Ikkuna on varjossa, se likaantuu helposti, eikä sitä saa puhdistettua (liian syvällä, että rätin kanssa ylettäisi pyyhkimään ikkunaa puhtaaksi).

Huomenna tarkoitus on etsiä Kotkanpesää. Talon emäntä osoitti ikkunasta mustaa vuorta, jonka huipulla talo näkyi kiikarilla. Illan pimetessä talo näkyi hyvin, koska siellä pidettiin valot päällä läpi yön.

Kotkanpesään pääsee kuulemma bussilla. Busseja menee aamulla yhdeksästä alkaen tuosta viereisestä Berchesgadenin kaupungista. Turisteja siellä kuulemma käy paljon. Bussikyydin hinnaksi rouva kertoi 18 €. Emännän mukaan hienolla säällä sieltä on todella hyvät näköalat.

Kerroin suunnitelmastani ajaa Zel am Seen kautta Dolomiiteille. Emäntä neuvoi reittejä Zel am Seelle. Järvi on kuulemma parin kymmenen kilometrin päässä, ja ajamalla sinne menee yksi tunti. Mutta siellä ei ole mitään erityistä. Kehui sen sijaan Salzburgia, joka myös on lyhyen ajomatkan päässä, ja joka on iso kaunis kaupunki. Hänen mielestään Salzburg on paljon Zel am Seetä mielenkiintoisempi.

Maksoin huoneesta 25 €. Siinä oli viitonen ylimääräistä. Mutta mielestäni paikka oli ainakin sen arvoinen, sillä olen jo tottunut maksamaan hotellista 50 € per yö. Emäntä oli kovin otettu antamastani ylimääräisestä hinnasta. Minä puolestani olen oppinut, että "Zimmer Frei" -paikat voivat olla hyvinkin hotellin veroisia yöpymiseen, mutta paljon halvempia. Tietenkin hotellissa on samaan paikkaan järjestetty ravintola ja voi muutenkin olla paremmin sijoitettu lähelle iltaelämää, mutta hyvin edullisen vaihtoehdon nämä kotimajoitukset näyttävät tarjoavan.

Aamupäivällä käyty Kotkanpesällä. Pyörällä ensin isolle parkkipaikalle (pyörän parkkilippu 1,50 €, vaikka minä maksoin 1,00 €), ja sieltä bussilla eteenpäin. Meno-paluulippu maksoi 13,50 €. Busseja oli yhteensä ainakin kahdeksan, ja niitä lähti n. 15...20 min välein. Bussi vei reilun 6 km tietä pitkin ylös tasanteelle, josta pääsi eteenpäin hissillä. Polkukin oli, ja jotkut menivätkin kävellen ylös ainakin sen matkan minkä hissillä pääsi. Ylhäällä on Kotkanpesä muutettu kahvilaravintolaksi, ja sieltä on todella hienot maisemat.

Paikalla oli paljon turisteja, ja suurin osa taisi olla amerikkalaisia. Myös ruotsalaisia ja japanilaisia oli paljon. Japseja nyt on joka paikassa, mutta sveeduilla kai vain sattui retkibussi juuri paikalle. Kun menin aamulla ylöspäin, oli laskuni mukaan kuusi bussia täynnä ihmisiä. Niinpä sille hissille, jolle bussi toi, muodostui aikamoinen jono, ja hissi sai ajaa edestakaisin useaan kertaan, ennen kuin minä pääsin mukaan. Ilmeisesti paikalle kannattaa tulla jo ennen yhdeksää, jotta välttää ruuhkan. Bussit kai aloittavat jo kahdeksalta tai puoli yhdeksältä.

Kun bussi vie ylätasanteelle, ennen kuin menee hissiin, piti leimauttaa paluulippuun kellonaika kertomaan että milloin tulee takaisin. Tämä siksi että tietävät kuinka monta bussi mihinkin aikaan tarvitaan. Eli ensin syntyi jono lipun leimaukseen, sen perään uusi jono tunneliin josta pääsi hissiin.

Korppi Kotkanpesässä.

(Berchtesgaden, Saksa - 3.7.2004, 10:54)

Korppi Kotkanpesässä.

Ylhäällä ollut kahvilaravintola ei niinkään esiintynyt Hitlerin maineella, vaan kahvilaravintolana josta on poikkeuksellisen hienot näköalat. Historia kyllä selostettiin. Bussissa tuli nauhalta saksaksi sekä amerikan enklanniksi selostus, jossa kerrottiin bussireitin pituus, kuinka liput pitää leimata ennen hissitunneliin menoa, ja että suositeltava vierailun kesto on kaksi tuntia. Sitten kerrottiin talon olleen Martin Bormannin idea Hitlerin 50 vuotis lahjaksi, ja kuinka se rakennettiin 15 kuukaudessa 1937-38. Viisikymmenluvulla se avattiin yleisölle kahvilana. Lisäksi yhteen rakennuksen käytävistä oli järjestetty valokuvia ja saksankielinen teksti kertomaan paikan rakentamisesta. Ja vielä oli tarjolla video, joka kertoi talon rakentamisesta. DVD:n hinta näkyi olleen 40 €.

Paikalta on todella hienot näköalat. Ympärillä olevista vuorista monet ovat vielä korkeampia, mutta useilla pohjoisrinteillä näkyi lunta paljon meitä alempanakin.

Kovin paljon siellä ei ollut kävelymaastoa - jollei halunnut lähteä kiipeämään vuorenrinnettä alaspäin. Parin sadan metrin päässä talosta oli kyseisen vuoren korkein kohta, ja sinne pääsi kävelemään polkua pitkin. Joten jos Hitler halusikin kävellä iltaisin talon ulkopuolella, ei siellä kovin pitkiä matkoja voinut tehdä. Ruohoa kasvaa maassa, mutta puita ei huipulla näkynyt.

Tie alaspäin (se jota bussit ajoivat) oli kapea ja mutkikas. Bussi juuri mahtui, mutta useissa kohdin ei jalankulkija olisi viereen mahtunut. Jalankulkijoille oli järjestetty oma polku, mutta täytyi olla kova kiipeilijä jos aikoi jalkaisin tallustaa koko matkan kukkulan laelle Kotkanpesään - nousua oli sentään aika paljon, ja huippu on muistaakseni n.1800 metrissä.

Tie parkkipaikalle alhaalta Berchtesgadenista on B319, ja se on merkitty 24% jyrkkyydellä.

Kotkanpesä.

(Berchtesgaden, Saksa - 3.7.2004, 10:19)

Kotkanpesä.

Seuraavaksi ajoin Salzburgiin. Sen vanha kaupunki on joen vasemmalla (länsi) puolella. Käyty mäen päällä olevassa linnassa (matka kiskorataa pitkin ylös ja alas maksoi 13,50 €), mutta koko kaupunki tuntui jotenkin tylsältä. Sää oli suosiollinen sikäli että oli kirkasta. Lämpötilat olivat minulle hiukan turhankin korkeita - taisivat olla luokkaa 24...28 astetta.

Salzburgista päätin ajaa pikkuteitä pitkin Bischoshofeniin ja yöpyä siellä. Päätin yrittää hakea "Zimmer Frei" tyyppistä paikkaa, viimeöisen hyvän (lue: halvan) kokemuksen opettamana.

No, Bischofshofen löytyi, kun ajoi etelään tietä nro 159. Mutta siellä ei näkynyt tieviittoja majoituksiin. Kello oli n. 17:05, ja päätin koettaa ajaa läpi tien 164. Se vie suoraan länteen päin kohti Saalfeldeniä, joten tiesin joutuvani ajamaan vasten aurinkoa.

Valinta osoittautui onnistuneeksi. Alkumatkasta tie meni vuorenrinteellä, mutkaista kapeaa tietä mutta kohtuullisen hyvä näkyvyys. Olin todella varovainen ja taisi keskinopeus olla vain hiukan yli 40 km/h. Ohittajia ei ollut, mutta vastaan tuli paljon autoja ja moottoripyörä - olivat ajamassa itään päin, sillä silloin aurinko paistoi takaapäin. Mühlbachin jälkeen tie muuttui leveämmäksi ja mutkat loivemmiksi, ja keskinopeuskin nousi lähelle kahdeksaa kymppiä. Tien varrella näkyi majapaikkoja siellä täällä, mutta päätin ajaa tien loppuun asti - aamulla varmasti riittää kovaa ajavia kyykkykuskeja ajamassa tätä tietä länteen päin, ja silloin olisin vain kaikkien tiellä. Niinpä ajoin Saalfeldiin asti, ja hain sieltä majapaikkaa. Turisti-infon edestä löytyi kaupungin kartta, johon oli merkitty kaksi majoitusta tarjoavaa hotellia. Valitsin niistä pienemmän näköisen ja sain huoneen 28 €:lla. Paikan nimi on Gasthaus zur Brücke, sen vierestä on silta yli kaupungin läpi virtaavan puron.