Jo usean päivän ajan on vaatteeni haisseet hieltä. Sekä ajon aikana käyttämäni Rukka Outlook asu, että vapaa-ajan puuvillainen T-paita. Mutta erityisen pahasti haisevat lyhyet alushousut, joita käytän sekä ajaessa että vapaa-ajalla. Ovat niin likaiset viimeisten 10 päivän ajon jäljiltä, että ne voisi kai jo heittää menemään. Yritän tänään saada ostettua uudet alushousut - jotain mitä olisi pitänyt tehdä jo viimeistään Garmischissa.
Rukka Outlast asu tuntuu toimivan hyvin, kun ulkolämpötilat pysyvät alle 20...22 asteen. Sen korkeammissa lämpötiloissa niissä on jo tukalan kuuma. Heti jos vain löydän jostain Rukka Coolmax alusasun, ostan sellaisen kuumien päivien asuksi.
Outlast pitää kehon koko lailla kuivana, eli siirtää kosteuden pois. Lisäksi se pitää lämpötilan melko tasaisena. Asu on kai suunniteltu lähinnä kylmiin säihin, sillä esim. kaula-aukko on tehty tiiviiksi eikä ilmavirta pääse siitä sisään. Berliinistä ostamani Louis kypärähuppu toimii myös hyvin. Se pitää hiukset kuivina kuumankin ajopäivän jälkeen. Kuuma sen kanssa silti voi tulla.
Samoin Louisilta ostetut ajosukat ovat toimineet puuvillaisia sukkia paremmin, joten ajaessa käytän vain noita Louisin sukkia. Puuvillasukkia käytän vapaa-ajan asussa (johon kuuluvat myös farkut, lyhythihainen puuvillapaita, ja tennistossut). Ajosukat pitävät jalat koko lailla kuivina, eli olo on miellyttävämpi.
Ajosaappaat ovat varsin kuumat, ja taitavat jo haista hieltä aika kovin. Ajaessa pidän haalarien lahkeet saappaan varsien yläpuolelle, ja saappaiden kiinnitystarrat ovat auki. Saappaan vetoketjun vedän puoleen väliin kiinni, jotta saappaat pysyvät tukevammin jaloissa. Tämä kaikki siksi, että saan hiukan ilmankiertoa saappaisiin.
Ajotakista (Rukka Pablo) jätän kaula-aukon tarran auki, ja lisäksi vetoketju jää auki sentin tai kaksi. Enempää sitä ei voi jättää auki, tai tuuli puhaltaisi selkään ilmapussin. Lisäksi pidän hihojen suuta niin auki kuin mahdollista, mutta pyörän sivupeilit estävät tuulen pääsyn hihoihin. Kun nostan kättä tervehtiäkseni toisia pyöräilijöitä, miellyttävän viileä ilmavirta pääsee vasempaan hihaan. Onpahan positiivinen motivaatio tervehtiä vastaantulevia pyöriä
Sadehanskat ovat todella kuumat, ja käytän niitä vain jos todella sataa. Kevyemmät ajohanskat pitävät ranteet hiestä märkinä, sillä ne eivät päästä ajoviimaa viilentämään ranteita. Voisi olla hyvä ajatus hankkia vielä kevyemmät ajohanskat lämpötiloihin jotka nousevat yli 25 asteen.
Kypärästä (Arai Quantum-f) pidän kaikki tuuletusaukot auki koko ajan. Myös viileämpinä päivinä. Sateella laitan visiirin alla olevaa läppää kiinni. Visiiriä pidän aina hiukan raollaan. Sateella nostan pyörän tuulilasin yläasentoon, ja sen takana pysyy kypärän visiirikin kuvana.
Tänään aamulla taivas näyttää aurinkoiselta. Yritän aamulla käydä ostamassa lyhyet kalsarit, ja sitten suunnistan etelään kohti Zel am Seetä ja Italiaa.
Kiersin kaupungissa etsimässä miesten vaatetusliikettä, mutta löysin vain kaksi naistenvaatetavarataloa. Päätinkin jättää uudet kalsarit ostamatta ja sen sijaan pestä ne vanhat. Koska aamu oli jo pitkällä, päätin jättää pesemiset illalle. Ja olihan minulla myös se (teko)syy ettei hotellin WC:n pesualtaaseen löytynyt vesitulppaa...
Kun lähdin liikkeelle, sää osoittautuikin puolipilviseksi tai "melkein pilviseksi". Mutta aurinko tuli esiin aika ajoin. Ajoin ensin Zell am Seen itäpuolelta ja jatkoin sitten kohden Grossglockneria. Kohta Fuschen jälkeen oli tietulli, ja moottoripyörien maksu oli 17 €. Henkilöautoille taisi olla 25 €. Tie on auki päivittäin klo 5-22.
Tiellä oli todella paljon liikennettä, pelkkiä turisteja. Matkailuautoja ja bussejakin näkyi, mutta varsinkin moottoripyöriä. Tie oli todella mainio, hyvä ajaa ja paljon ohituspaikkoja - muutamiin paikkoihin oli tehty kaksi kaistaa ylämäkeen. Pysäytyspaikkoja tien varressa oli useammin kuin kerran kilometrissä. Koko tien pituudeksi jäi alle 70 km, lyhintä reittiä kai alle 40.
Enenemän kuin maksullinen tie, se olikin iso ulkoilmamuseo tai luonnonpuisto - vähän väliä oli parkkipaikoille rakennettu näyttelytauluja kertomaan luonnosta, kasveista, eläimistä ja tietenkin ympärillä näkyvistä kukkuloista. Viimeisistä oli kuvassa aina mainittu nimi ja korkeus. Kuvien perusteella oli helppo nähdä, mistä kukkulasta kulloinkin oli kyse.
Korkein kohta johon ajaen pääsi oli 2577 metriä merenpinnasta. Koska Zell am See on vain noin 740 m, oli siinä nousua reilusti. Pyörä toimi moitteetta, eikä ohut ilma näyttänyt vaivaavan sitä mitenkään. Korkeimmissa kohdissa huomasin kävellessä hengästyväni tavallista helpommin.
Matkalta löytyi myös aikamoisia lumikinoksia. Pohjoisrinteille auringon varjoon niitä oli parhaimmillaan jäänyt yli kahden metrin korkuiset kinokset tien viereen. Koska oli aurinkoinen päivä, tie usein lainehti sulamisvesistä, ja liukasta tietä sai varoa suuren osan aikaa.
Korkein kohta oli ns. "Bikers Point", ja nimensä mukaisesti moottoripyöräilijöiden suosiossa. Se oli pari sataa metriä päätien sivussa, ja serpentiiniä pitkin tuli matkaa kai kilometrin verran. Siinä serpentiineillä kannattaa olla varovainen - alaspäin tulevat autoilijat eivät välttämättä ymmärrä moottoripyörää väisteltäväksi objektiksi. Yhdessä neulansilmässä kun käännyn oikealle, alaspäin tuleva autoilija (joka ei vielä ollut mutkassa) jatkaa ajoaan minua vilkaisemattakaan. Jouduin pysähtymään kaikkein pahimpaan mahdolliseen paikkaan, eli 90 asteen kulmassa mutkaan tulevaan ja siitä lähtevään tiehen, sisäkurviin ja jyrkkään ylämäkeen. Sain tehdä kaikin käsin ja jaloin töitä pitääkseni pyörän pystyssä. Jos olisi edes toinen käsi ollut vapaa, olisin viskannut jollain kovalla esineellä tuota idioottiukkoa suoraan ohimoon.
Lisäksi opin ettei serpentiineissä ylöspäin meneminen mitenkään vaikeaa ole (jos ei ole idioottiautoilijoita tietä tukkimassa). Sen sijaan alaspäin tuleminen on paljon vaikeampaa. Kun tehdään sisäkurvikäännös ylöspäin, pitää ylämäki huolen ettei vauhti nouse liian kovaksi - ja siksi myös pyörä kääntyy varsin pienessä tilassa. Mutta alaspäin sisäkurviin tarvitsee paljon enemmän tilaa, koska nopeuden laskeminen jarruttamalla vie myös pyörän pois tasapainosta - eli pyörä pyrkii kaatumaan paljon suuremmassa nopeudessa. Ja siksi alaspäin sisäkurviin serpentiinissä kääntyessä on kaarrettava paljon pidempi reitti kuin vastaavanlaisessa käännöksessä ylöspäin.
Ylöspäin mennessä annoin toisten pyöräilijöiden mennä ohitseni - olivat minua selvästi nopeampia ohittajia ja neulansilmämutkien ottajia. Kun iltapäivällä ajettiin alaspäin, pysyin kyllä hyvin toisten moottoripyörien vauhdissa - paikoitellen olisin ajanut kovempaakin.
Sää oli mainio - jos aurinko välillä olikin pilvessä eikä kirkkaita valokuvia saanut, oli ilma silti kirkas ja kukkuloilla oltiin koko ajan pilvien alapuolella. Joillakin viereisten kukkuloiden rinteillä näkyi pari harvaa pilvenhattaraa meidän alapuolellamme, mutta niistä ei ollut haittaa maisemien katselulle.
Tiellä oli tietenkin myös monta matkamuistomyymälää - kaikki joidenkin kahviloiden kyljessä. Siellä myytiin mm. paitoja, joihin oli painettu tai kuvioitu joku tähän tiehen ja paikkaan liittyvä teksti ja kuva. Minusta kiinnostava oli siinä "Bikers Point" -paikassa myyty paita jossa luki jotain sellaista kuin "Grosslockner 2,577 km" ja kuvana moottoripyöräilijä.
Franz-Josefs-Höhe oli muutaman kilometrin sivutien päässä. Siellä oli rakennettu iso betonikompleksi (parkkitalo, ravintola, näyttely ja näköalatasanne), jonne kaikki tuntuivat haluavan mennä siltä varsinaiselta päätieltä. Onneksi menin itsekin, sillä siellä oli hienot näköalat viereiselle jäärinteelle sekä näyttelyitä. Rakennelma itsessään oli kammottava betonikompleksi.
Viereinen kukkula oli yli 3 km korkea, ja sen sekä muiden viereisten rinteiden väliin jäi jääputous, sellainen rinne jota pitkin jää valuu alaspäin. Aurinko ei taida sinne hyvin sopia, joten jää ei sula koko kesänä. Itse asiassa jääputouksen korkeus oli n. 900 metriä, ja vanhimmat jäät 1000 vuotta vanhoja. Eli se oli yksi luonnon ihmeistä, jonka vierelle on rakennettu turistikohde josta tuota nähtävyyttä voi käydä katsomassa. Itse sain kulumaan pari tuntia, enkä edes mennyt köysiradalla alas jäärinteeseen, kävellyt parikilometristä nähtävyystunnelia (kaivostunneli, joka parin sadan metrin välein tuli rinteestä ulos jotta voi sitä ihmeellistä rinnettä ja laaksoa hämmästellä), tai kävellyt sinne mäen päällä olevaan näköalatorniin. Mäen rinteellä näin joitakin vuoristokauriita. Lisäksi mainostettiin ja tiemerkeissä varoitettiin murmeleista, joita elää paljon näillä kukkuloilla. Mutta jostakin syystä minä näin murmeleita vain noissa kuvissa.
Kerran tai pari ylhäällä vuorilla näkyi tien varressa merkki "Zimmer", kertomassa majapaikasta - ainakin tuolla Franz-Josefs-Höhe tien varressa. Heti kuin tultiin eteläisen tietullin ohi (eli pois maksulliselta tieltä), oli joukko majapaikkoja - monet niistä mainostivat itseään "Bikers welcome" tyyppisin tekstein. Kylä taisi olla Heigenblut.
Seuraavaksi ajettiin alhaalla laaksossa, aina Winklerniin asti. Siinä matkalla näkyi tien oikealla puolella korkea vesiputous, vuoristopuro valuttamassa alas jyrkkää rinnettä pitkin. Sen ääreen oli rakennettu näköalatasanne, mutta ei sentään mitään sisäänpääsymaksuja tai matkamuistomyymälöitä.
Winklernin ja Lienzin välissä noustiin vielä yhden kukkulan yli, ja Lienz oli sen toisella puolen laaksossa.
Pian Grosskircheimin jälkeen, viimeistään Winklernssä, alkoi sade. Onneksi ei tuolla korkealla vuorilla! Sade senkun yltyi ja yltyi, mutta minä yritin jatkaa ajoani kohden Lienziä ja Plöckenpassoa. Vettä oli tiellä jo niin paljon, että jossakin ohitukseen lähdössä takapyöräkin luisteli vesiliirrossa.
Ennen Lienziä sade oli muuttunut todella rankaksi, ja näin valtavia salamoita iskevän taivaalta, vuorenrinteen suuntaisesti. Lisäksi näin moottoripyöräilijöiden ja monien autojenkin pysähtyneen katosten alle. Lienzin jälkeen ajaessa laaksoa pitkin kohti Oberdrauburgia, sade muuttui rankaksi raekuuroksi. Rakeet saattavat olla täällä normaalia, sillä tie kulki kahden vuorijonon välissä. Rakeita tuli niin valtavia määriä, että niiden ropina oli kuin jatkuvaa rummutusta kypärään ja pyörän katteisiin. Koko tie ja tienoo muuttui valkoiseksi, ja etupyörä luisteli tiellä kuin lumella ainakin. Autojono liikkui reilua 20 km/h, ja näkyvyys oli alle kymmenen metriä. Edessä ajavasta näkyi vain takavalot. Näkyvyyttä ei tietenkään helpottanut jatkuvasti höyrystyvät aurinkolasit, tai veden sisä- ja ulkopuolelta peittämä kypärän visiiri. Lopulta minäkin pysähdyin yhden puun varjoon sen verran, että sain aurinkolasit pois, vaihdettua sadehansikkaat, laitettu sadesuojan tankkilaukun päälle, ja laitettua haalareiden lahkeet saappaan varsien päälle. Koko tie oli seisauksissa, ja minun takanani oli autoja parkissa joka ikisen tienvarressa olevan puun alla.
Hetken odottelun jälkeen näytti kuin sade hetkeksi helpottaisi, ja osa autoista näkyi lähtevän liikkeelle. Siispä minäkin. Sadehanskojen päälle saaminen oli vaikeaa, kun kädet olivat aivan märät. Vähän matkan päästä oli pakko pysähtyä uudestaan, kun raekuuro yltyi taas rajuksi. Usean pysähtymisen jälkeen raekuuro muuttui pelkäksi sateeksi, ja pääsin taas ajamaan eteenpäin. Takki ja haalarit olivat vain jo niin likomärät että paikalleen seisahtuessa niistä valui valtavat vesivirrat maahan.
Kun tulin siihen kohtaan missä olisi pitänyt kääntyä etelään kohti Plöckenpassoa, näin jo lukea tienvarsiviittoja ja huomasin yömajoista kertovia merkkejä. Päätin heti kääntyä sellaiseen, sillä olin todella märkä enkä todellakaan halunnut lähteä ajamaan vuorten yli tällaisessa säässä. Ajoin paikallisen kylän keskustaan ja pysähdyin ensimmäisen sellaisen paikan ovelle, jossa näytti olevan huoneita tarjolla. Vaikka varsinainen sade oli jo ohi ja pelkkää tihkua jäljellä, valui takistani ja haalareistani vettä edelleen valtoimenaan.
Onneksi CoreTex pitää miehen kuivana, ja niin se teki tälläkin kertaa. Alusasut olivat kuivat, eikä tankkilaukunkaan sisältö ollut päässyt kovin paljoa kastumaan. GPSr toimi moitteetta koko sateen ajan, joten se ja sen sähköjohto on ilmeisen hyvin sateelta suojattu (sähköjohto on itse rakennettu, ja suojattu eristysteipillä).
En kysynyt huoneen hintaa, sillä näin märkänä olin valmis ottamaan vastaan mitä vain. Ohjasivat pyöräni kadun toisella puolella olevaan kellarin näköiseen ja lukittavaan porttikäytävään sateensuojaan. Illalliseksi otin koko menun (makkarakeitto, sianlihasuikaleita sienillä ja pippurikastikkeella ja jälkiruoaksi kakunpala), ja jouduinkin sitten maksamaan peräti reilun 8 €. Eli hintataso näytti lupaavalta! Majatalon nimi oli Gasthof Pontiller.
Talossa näkyi olleen ainakin yksi ruotsalaisperhe, sekä bussillinen hollantilaisia - eli lienee kohtuullisen suosittu lomamatkailupaikka? Kylä itsessään on pieni eikä vaikuta mitenkään kiinnostavalta. Onpahan vain Lienzistä itään vievän tien varressa, ja kohdassa josta tie Plöckenpassolle kääntyy. Olen tosin ymmärtänyt ettei Plöckenpass ole lomamatkailijoiden suosiossa, sillä matkailuautot eivät pysty ajamaan sen jyrkkiä teitä pitkin. Ja se olikin tärkeimpiä syitä, miksi päivällä päätin kääntyä tähän suuntaan, eli ettei matkailuautot ja rekat ole tietä tukkimassa.
Matkalla olen oppinut myös, että Kommunikaattori (Nokia 9210i) on varsin mainio moneen asiaan. Soittamisen lisäksi sillä toimii erityisesti muistiinpanojen teko ja sähköpostin luku. Muistiinpanolaitteena se korvaa normaalin muistivihon kokonaan, joten seuraavalle matkalle en lehtiöitä ota enää ollenkaan. Ajopäiväkirja kyllä tarvitaan paperilla, mutta matkapäiväkirja ja muistilaput on helpompi hoitaa Kommarilla.
Kommarilla saa myös Internet-yhteyden, ja web-sivujen lukukin onnistuu. Mutta web-selailuun se on hidas. Tänään opin että säätiedotukset Internetistä saa nopeammin soittamalla isälle Suomeen, neuvomalla hänelle oikea sivu (piti tavata koko osoite kirjain kerallaan: weather.mikko.net/?referer=/index.html.fi), selostamalla miten sivuilla pitää liikkua, ja lopuksi antamalla hänen lukea sivulta löytyvä tieto puhelimeen. Heillä on puhelinmodeemi, eli noin 45 kbps yhteys. Silti se on niin paljon nopeampi kuin minun 9,6 kbps. Lisäksi Kommarissa on pieni näyttö, ja siksi graafisten sivujen luku on hankalaa.
Sääennustuksista selvisi, että lännessä (Innsbruck, Bolzano ja varsinkin Bern) on tämän viikon sadetta. Loppuviikkoa kohden sade senkun yltyy. Sloveniaan sain erilaista tietoa eri lähteistä, mutta ilmeisesti ainakin huomenna ja ylihuomenna on sadetta. Loppuviikosta sade leviää myös Etelä-Saksaan.
Eli hiukan epävarman tuntuista, mihin seuraavaksi kannattaisi suunnistaa. Näyttää että tässä lähitienoilla, tästä etelään ja Dolomiiteilla olisi sadetta ainakin huomenna, ja vielä monena tulevana päivänä. Eli ei ehkä kannata mennä etelään/lounaaseen/kaakkoon?
Luottokortin käyttö Saksassa tuntuu olevan jo normaalia. Sain maksettua pienempiäkin (alle 10 ja 5 euron) ostoksia kortilla muuallakin kuin huoltoasemilla. Itävallassa taas kokemukset ovat olleet pääosin huonoja - vai olenko vain matkan aikana oppinut hakeutumaan köyhien paikkoihin ja tekemään pienempiä kertaostoksia? Tänään Fuschssa, kun bensaostokseni oli alle kympin (7,68 €), jouduin Essolla maksamaan käteisellä (kortti ei kelvannut).
Niin, ja Gosslockner tietulli piti maksaa käteisellä (annoin 20 € setelin, ja sain takaisin 1 €, 2 €, tien esitteen viidellä eri kielellä, sekä tarran kertomaan että olen ollut tällä tiellä).
Saalfeldissä majoitus piti maksaa käteisellä (paikan emäntä laskutti minua jo eilen illalla, lienee halunnut varmistaa ettei ulkomaalainen lähde maksamatta?). Salzburgissa sain sentään maksettua metro/hissin ylös linnaan kortilla, etten joutunut siihenkin käyttämään vähiä käteisiäni.
