Lähtö Turusta klo 16:30 kohti Hankoa.

Turussa aurinkoista ja 7 °C, Salossa oli jo niin kylmä että piti laittaa kaikki lämpövarusteet päälle.
Tiellä 52 (Salo - Tammisaari) piti pysähdellä sormia sulattelemaan.
Hangossa ehkä +2 °C, aurinkoista ja tuulista.

Superfast lautta Rostockiin, lähtö satamasta klo 21.

Aamulla laiva lipui vienosti aalloilla, ja ajattelin kuinka hyvä on ettei ole kovaa tuulta - minä kun tulen huonovointiseksi jo pienestäkin keinahtelusta. Päivällä kuulin, että aamulla oli 25 m/s, puuskissa enemmän. Opetus: syö tukeva aamiainen, niin ei laivan keinunta häiritse.

Saapuminen Rostockiin klo 17:30.
Samalla alkoi sade.
A20 Lyypekkiin, moottoritie loppuu kymmenen kilometriä ennen A1:stä, ja liikenne käännetään pienelle maaseututielle.
Sade vain pahenee, enkä enää edes näe ympäröiviä maisemia. Tie on niin kapea ettei sillä voi ohitella muuta liikennettä.
Juuri ennen A1:stä ajetaan jonkun luonnonpuiston läpi, jäi vaikutelma että olisi ollut nähtävää, mutta sade vie kaiken keskittymisen.

Rukkan core-tex varusteet toimii hyvin, samoin saappaat. Ne ei vuoda ollenkaan, joten pysyn kuivana. Mutta käsineet päästävät veden näin kovassa sateessa ja vauhdissa lävitse. Jonon pysähdellessä vesi valuu hihaa pitkin hanskojen sisään. Lopulta ovat niin läpimärät, ettei niitä saa kädestä pois.
A1:lle päästessä sade vielä pahenee (jos mahdollista?), ja näkyvyys on autojen nostattamassa vesisumusta johtuen luokkaa 50 m. Luotan saksalaisiin moottoriteihin ja pidän nopeutena 160 km/h. Eipä ole ohittajia tällaisella kelillä.
Sade lakkaa hiukan ennen Hampuria.

Hampurin kohdilla alan hakea yösijaa, ja löydän moottoritiehotellin. Kello on 20:30, kädet kylminä läpimärissä hanskoissa. Huone 43,50 €. Olisin ollut valmis maksamaan 120, sillä niin kylmä ja väsynyt olin...

Huoneeseen päästyäni huomaan myös takin etutaskussa olleiden lompakon ja puhelimen kastuneet. Nokia 9210i olikin jo kolme päivää vanha! Onneksi se seuraavana päivänä alkoi taas toimia ja parin päivän jälkeen kaikki näytötkin toimivat moitteetta. Seteleitä kuivattelin huoneen patterilla.
Takalaukku on kovaa muovia, joten sillä ei ollut ongelmia. Tankkilaukku sen sijaan keräsi vettä vielä katteenkin suojissa, ja karttataskun kartta oli lähes sulanut. Loppumatkan ajan pidinkin tankkilaukun sateensuojan päällä säästä riippumatta.

A20 päättyy hiukan ennen Lyypekkiä. Paikalliset luonnonsuojelijat ovat raahanneet paikalle liito-oravan paskaa, tai muuta vastaavaa, joten moottoritietä ei ole saatu tehtyä valmiiksi. Sen sijaan liikenne ohjataan läpi viereisen luonnonpuiston. Hienoa, vihreät!
A1 taas on leveää tietä, ja suurelta osin kolme- tai useampikaistaista (per suunta). Sitä kelpaa ajella, mutta mitään mielenkiintoista siellä ei ole. Oikea kaista on pelkästään rekoille, vasen pelkästään hurjapäille. Keskimmäisellä kaistalla sitten ajellaan "normaalivauhtia". Isot pakettiautot ajelevat keskikaistaa 160 km/h.

Liikkeelle klo 7:30 (sisäinen kello ei vielä ole tottunut lomalla oloon, vaan herättää vähän ennen kuutta...)
Aamulla aurinkoista, Bremenin jälkeen alkoi taas sade. Ei sentään yhtä paha kuin eilen. Yritin tehdä leipäpussista suojuksen hanskoille, mutta se yritys osoittautui epätoivoiseksi. Toinen pussi lensi tuuleen muutaman kymmenen kilometrin ajon jälkeen, toinen hiukan myöhemmin. Molemmat muovipussit repesivät tuulessa jo alkumatkasta. Mutta sentään suojasivat hanskoja kastumasta kovin pahoin.

Liikennemäärät vähenivät nopeasti Kölnin jälkeen, eikä rekka-autoista ollut enää niin paljon vaivaa. Pidin ajonopeutena 160 km/h, joten sai ajaa vasenta kaistaa käytännössä koko ajan. Mutta aina oli joitakin Bemareita ja Mersuja, jotka ilmestyivät peiliin vähemmässä kuin kolmessa sekunnissa, ja joiden väisteleminen vaati paljon enemmän jatkuvaa keskittymistä kuin ohitettavien varominen.

Kölnin jälkeen ei enää tullut sadekuuroja, ja Luxemburgia lähestyessä sää parani koko ajan. A1 loppuu vähän Bonnin jälkeen, ja liikenne ohjattiin taas joillekin pienemmille teille. Sää oli jo niin hyvä, että uskalsin lähteä aivan pikkuteillekin. Välillä eksyksissä, auringon mukaan suunnistaen löydän lopulta Bitburgiin ja sieltä tietä nro 50 Luxemburgin puolelle Viandeniin. Tie oli todella pieni maaseututie, ja jossain keskellä ei-mitään se oli suljettu menosuuntaan. Jatkoin kuitenkin varovaisesti, ja kyseessä olikin vain pieni tiekorjaus. Koska liikennettä näin syrjässä ei ollut juuri ollenkaan, ei tien väärään suuntaan ajamisesta ollut ongelmia.

Viandenista sain matkan halvinta bensaa, ja lämpötilat olivat nousseet jo selvästi yli 20 °C. Ajelin Diekirchin ja Ettelbruckin kautta Sure-joelle, jossa on Luxemburgin suurin järvi. Sen kiertäminen on todella mainio moottoripyörälenkki. Maisemat olivat kuin kesäinen Suomen maaseutu, mäkiä vain oli paljon enemmän. Luxemburgin pohjoisosia voin lämpimästi suositella kaikille moottoripyöräilijöille. Yllätyksekseni löysin paljon mäkisiä mutkateitä, hyväkuntoisia päällystettyjä teitä, kauniita maisemia, vanhoja linnoja ja kirkkoja, yleensäkin paljon nähtävää ja mukavaa ajeltavaa.

Luxemburgista on lisäksi mainittava, että siellä jalankulkijat kävelevät suojatielle. Eli sinun tehtäväsi on väistää. Saksassa se ei koskaan onnistu, ja Suomessakin toimii eri tavoin eri kaupungeissa. Luxemburgissa oletus on, että moottoriliikenne väistää kun jalankulkija menee suojatielle.

Merschistä ostin 10 eurolla PVC-muovista valmistetut suojukset hansikkaiden päälle.
Yöksi ystävän luo Saeuliin.

A1 on tylsää ajettavaa, mutta maisemat muuttuvat mielenkiintoisemmiksi mitä lähemmäs Moselin laaksoa päästään.
Luxemburgin (valtion) pohjoisosat taas ovat täynnään mitä parhaita pyöräilytietä. Suosittelen lämpimästi.

Aamupäivän käytin ajaen Luxemburgin keski- ja itäosissa. Lisää kauniita maisemia ja mutkateitä. Ja sadetta. Tulipahan testattua eiliset PVC-hanskansuojukset. Ja pyörä oli sitten koko loppumatkan mutakerroksen peitossa - vielä paluumatkalla Saksassa luulivat Off-road pyöräksi...

Iltapäivä työvierailulla Astran toimistoilla Betzdorfissa.
Katsottu Internetistä sääennusteita. Lupaavat sateen olevan tulossa Espanjasta Ranskan yli läntiseen Saksaan ja Puolaan. Alppien eteläiset puolet säästyvät kokonaan sateelta, ja pohjoisrinteillekin vain pientä sadetta. Olin suunnitellut jääväni Moselin laaksoon yöksi, ja jatkavani kohden Bodenseeltä vasta seuraavana iltapäivänä. Mutta nyt päätinkin yrittää Alpeille mahdollisimman nopeasti, lisäsateet välttääkseni. Iltapäivä Luxemburgissa oli ollut aurinkoinen, mutta lisäsateita oli tulossa.
Ystäväni neuvoi useita erilaisia reittejä Alpeille, mm. Strasbourgin kautta Berniin. Päätin olla menemättä Ranskan kautta, sillä siellähän puhutaan vain ranskaa! Illalla klo 18 läksin kohden Trieriä, josta A1 ja A62 Pirmasensiin. Liikennettä huomattavasti vähemmän kuin eilen A1:llä. Aurinkoista. Moottoritiellä ajonopeus 140...180 km/h.

Yö Pirmasensin keskustassa hotellissa, tallipaikka mopolle. 49 €. Kaunis kaupunki, josta löysin paikallisen panimoravintolan. Nimi vain on jo unohtunut, liekö johtunut juodun oluen määrästä...

Trier on tunnettu moottoripyöräkaupunki. Johtuuko viereisestä Moselin laaksosta vai halvasta Luxemburgin bensasta, mutta kaupungissa on huomattavan paljon pyöräilijöitä.
Viimeksi olin lomamatkalla Trierissä vappua edeltävänä päivänä 2002 (!). Kävelin sateessa kaupungilla, ja katselin ohi ajavaa harmaata BMW:tä (moottoripyörä). Arvelin sellaisen olevan junaa mukavampi vaihtoehto lomalla matkustamiseen. Samalla päätin että heti seuraavalla viikolla Suomeen palattuani ostan moottoripyörän (ensimmäiseni). Kuten myös tein!

Aamulla alkoi tihkusade.
B10 tietä Landauhun, todella hienot maisemat. Ystäväni Luxemburgista oli kehunut Landauta kauniiksi kaupungiksi, mutta sään vuoksi päätin olla siellä pysähtymättä.
A65 Karlsruheen, jossa sade taas alkoi. A8:aa Stutgartiin, ja sade pahenee.
A81 Singeniin, ja sade on todella kovaa. Pyörä liukasteli siltojen päissä olevilla teräsliuskoilla. Samoin tien paikot olivat liukkaita. Näkyvyys rekkoja ohitettaessa laskee välillä nollaan, ja parhaimmillaankin on alle 100 m. Yritän pitää nopeuden 140 km/h:ssa, mutta ainakin kerran eturengas lähti kokonaan irti tiestä mutkassa leveään tiepaikkaan osuessa. Onneksi sain pidettyä pystyssä.
Vähän ennen Singeniä taivas taas kirkastui.
A98 Stockochiin, pilvistä mutta poutaa. Lämpötila alkaa nousta.
B31:stä Lindauhun. Upeita maisemia Bodensee järvelle ja sen yli vastapuolen Alpeille. Tien varressa viiniviljelmät kukkivat valkoisina ja oransseina.

Lindau oli positiivinen yllätys. Heti kaupunkiin tullessa näkyi pari moottoripyöräliikettä, ja pyöräilijöitä kaupungilla liikkuikin paljon. Kaupunkia lähestyttäessä oli kartta, jossa esiteltiin keskustan kaikki majoituspaikat ja niiden hinnat. 35...85 € yö (singleroom). Itse maksoin 51 €, ja sain pyörän talteen hotellin puutarhaan. Kaunis kaupunki, jonka keskusta on rakennettu saarelle. Näytti aivan Naantalilta, ja keskusta olikin täynnään hotelleja. Satamasta lähtee lauttoja risteilyille sekä järven muihin kaupunkeihin.
Illalla sade saapui Lindauhun, mutta oli ohi parissa tunnissa. Se jäikin matkan viimeiseksi sateeksi.

Mainio reitti saattaisi olla ajaa järvi ympäri rantatietä pitkin. Pohjoisessa tie on B31, idässä 202 (Itävalta), etelässä menee Sveitsin puolelle.

Kuva Lindaun satamasta.

Kuva Lindaun satamasta.

A96:n Lindaun päässä olevalla huoltoasemalla on ADAC:n toimisto (Saksan autoliitto). Sieltä saa ostettua Itävallan ja Sveitsin moottoriteillä ajoon oikeuttavan luvan. Itävaltaan 10 päivän tarra maksoi 4,60 €. Toiset moottoripyöräilijät kertoivat ettei sitä kannata liimata kiinni. Pidät vain lompakossa. Tosin myöhemmin opin, ettei olisi kannattanut mennä Itävallassa moottoritielle ollenkaan, vaan pysytellä pelkästään pienemmillä vuoristoteillä.
Kyseinen huoltoasema on jonkinlainen moottoripyöräilijöiden kokoontumispaikka, ja siellä olikin useita etelään suuntaavia saksalaisryhmiä valmistautumassa Alpeille nousuun. Useimmat kertoivat olevansa matkalla Luganoon (Como-järvelle, Italiaan), jonne menee reitti Sveitsin läpi. E43 (A13, A2). Moottoritien vierellä kulkee kuulemma kapeampi tie, jolla ajamalla välttää moottoritiemaksut. Kertoivat ettei reitillä mitään erityistä nähtävää kuitenkaan ole.
Yhdellä saksalaisella oli Bandiitista mennyt akku. Lainasi minun akkuani, jotta sai pyörän käyntiin. Sanoi ostavansa Sveitsin puolella uuden akun. Vappupäivä on Sveitsissä normaali pankkipäivä. Kyseinen kuski kertoi myös hyvän reitin Innsbruckiin menevän teitä nro 200 (Dornbirn - Warth), 198 (Warth - Reutte), 179 (Reutte - Nassereith) ja sieltä edelleen moottoritien sivussa kulkevia teitä kohden Innsbruckia. Valitettavasti ajoin Dornbirnissä ko. liittymän ohi, ja päätin sitten vain jatkaa moottoritietä pitkin.

A14 on moottoritie, se kulkee Bregensistä Innsbruckiin, ja sitä ajaessa tuli tunne että nyt mennään vuoristoon. Tie nousee pikkuhiljaa ylemmäs ja ylemmäs, mutta kulkee koko ajan vuorten välisessä laaksossa. Niinpä mitään mutkittelua ei pääse nauttimaan. Tien nousemisen havaitsi lämpötilan laskemisesta, sillä lisävaatetusta tarvittiin taas. St. Anton vuoren läpi vievä tunneli - 1 000 metriä Lindauta korkeammalla - oli n. 10 km pitkä, ja se maksoi 8,50 €.

Moottoritietä pitkin matka eteni vaivattomasti. Turhankin helposti. Onneksi ymmärsin Landeckin kohdilla seurata muutamaa muuta mopoilijaa, jotka kääntyivät päätieltä sivuun. Yhtäkkiä kaikki paikat olivat täynnään moottoripyöriä, ja kaikki olivat menossa samaan suuntaan. Joten minä perässä. Tie vei 180:lle, joka ohjaa leveää laaksoa Italian ja Sveitsin rajalle. Hyvä mutkapätkä oli aivan alussa, heti Landeckin jälkeen.
Siellä näin matkan ainoan onnettomuuden. Minut hetkeä aiemmin ohittanut pyöräilijä ajoi mutkan takana henkilöauton kylkeen. Auto meni lunastukseen, ja moottoripyörä taisi lentää rotkoon (no, siinä olikin kuparin väriset pakoputket ja muuta vähemmän arvokasta...). Mopokuski löytyi vajaa sata metriä edempänä mäkeä alaspäin, keskeltä tietä. Jäi kai henkiin, mutta ohi ajaessani makasi tiellä liikkumattomana (yhtenä kappaleena kuitenkin).
Ruuhka syntyi hetkessä, sillä koko Eurooppa oli menossa pitkälle (Vappu)viikonvaihdelomalle. Romuttunut auto tukki tien niin, ettei ohi päässyt kuin moottoripyörällä, ja loukkaantuneesta huolehtivia oli jo kymmeniä. Seuraavassa kylässä näkyi paljon pyöräilijöitä kahvilassa tupakilla, mutta minä päätin käyttää omaa tapaani kolaripelkojen ylipääsemiseksi. Nostin nopeutta (peloista ei pääse pelkäämällä, vaan vaara pitää kohdata ja vakuuttaa itsensä että tilanteen pystyy hallitsemaan). No, en nyt ihan huippunopeuksiin, mutta pyrin pitämään kunnon vauhtia jottei pelko mutkan takaa tulevasta väärää puolta ajavasta matkailuautosta pääse vallalle.

Ennen Sveitsin rajaa tie kääntyi 180:lle, joka saman tien muuttui Italiaksi ja S40:ksi. Naudersissa on se kuuluisa Harley Davidson Hotel, jonka ehdin vilaukselta nähdä. Valitettavasti en saman tien pysähtynyt ottamaan valokuvaa. Tie oli täynnä lomalle meneviä saksalaisia, enkä koskaan ole nähnyt niin valtavasti pyöriä. Useimmat ajoivat neljän tai useamman ryhmissä, useat myös kahta päällä. Ehkä puolet tietä käyttävästä tilasta oli autoja, puolet pyöriä. Vastaantuleva liikenne teki ohittelemisen vaikeaksi, mutta onneksi jono liikkui koko ajan.
S30 Meranoon, jossa lämpötilat oli jo nousseet mukavasti. Bolzanon ohitin pysähtymättä, ja jatkoin tietä S12 kohden Trentoa. Meranon ja Trenton välinen tie oli todella tylsää ajamista. Tosin jälkeenpäin kuulin että Meranon ja Bolzanon välillä olisi pitänyt mennä vuorenrinteille, sen sijaan että valitsi sen suurimman päätien.

Saksassa saa mopolla ajaa ruuhkassa autojen ohi. Mitä etelämpänä ollaan, sitä paremmin autoilijat suhtautuvat. Eteläsaksassa autoilija väistää heti, kun tunget etupyörän auton rinnalle. Italiassa autot väistävät heti, kun näkevät sinut taustapeilissä. Todella mainiota! Kun jono on pysähtynyt, on oletuksena että ajat pyörällä jonon ohi. Liikennevaloissa sinua katsotaan kummeksuen, jos jäät jonon hännille odottamaan. Italian liikenteeseen tottuu nopeasti. Ainoana ongelmana oli ne nuoret skootterikuskit, jotka eivät välittäneet muusta liikenteestä mitään. Kaupungeissa ne ajelevat ohi oikealta ja vasemmalta, ja pitävät tasaisen ajonopeuden (60 km/h) kaikesta muusta piittaamatta (mukaan lukien liikennevalot, jalankulkijat ja keskikorokkeet).
Ajonopeudet taas ovat oma juttunsa. Moottoripyörät saavat ajaa kovaa, ja autot ohitetaan vastaantulevasta liikenteestä välittämättä - myös tunneleissa.

Trentosta S45bis kohden Riva del Gardaa. Nousee vuoren yli, ja sitten alas laaksoon. Siellä lämpötilat oli jo 27 °C. Tuli heti lomatunnelma. Kaikki paikat ovatkin täynnä turisteja, ja auto/moottoripyöräjonot loputtomia horisonttiin asti.
Kaikki liikkeet kiinni, sillä on vappupäivä. Huoltoasemista suurin osa kiinni, vain muutama automaattiasema toimii. Jos olet matkalla Italiassa pyhänä, varaa mukaan uusia 5 ja 10 euron seteleitä - niitä tarvitaan huoltoasemilla bensaa ostaessa ja jäätelökioskeilla kuskia jäähdytellessä.

Yöksi pysähdyin vasta Salossa, Gardajärven lounaisosassa. Pyöräparkki keskellä kaupunkia, hotelli heti kadun toisella puolen. Hotellissa raivasivat tilaa porttikongista jotta sain pyörän yöksi lukkojen taa. 50 €.

Koko päivä ohutta yläpilveä.
Ensin pieniä kyläteitä S236:lle, jota pitkin Mantovaan. S413 Modenaan, ja sieltä S12:lle. Kun satuin ajamaan Maranellon ohi, päätin poiketa sielläkin. Tosi tylsä kylä. Ei mitään Ferrariin viittaavaa. Mutta tiet muuttuivat mielenkiintoisemmiksi. Noustiin vuorille, tie kapeni ja muuttui mutkaisemmaksi. Pian ajoivat autot nopeudella 60 km/h ja alle, mutta liikennettä onneksi vain vähän. Upea pyöräilytie. Myös polkupyörille, päätellen siitä että kilpapyöräilijöitä harjoitteli yksin ja pareittain.

Kun laskeuduttiin alas laaksoon Barni di Luccan kohdilla, tie muuttui taas tylsäksi. Luccasta otinkin autobaanan Pisaan. Pisassa taas oli lähes pelkästään yksisuuntaisia katuja, joten oli mahdoton päästä minnekään. Onneksi löysin hyvän hotellin juna-aseman viereltä, ja matkan ehdottomasti parhaan palvelun. Hotellin nimi on Touring, ja respassa tyttö nimeltä Carmen. Carmen kävi siirtämässä oman autonsa, että sain parkkeerattua pyöräni hotellin takapihalle. Todella mukava tyttö. Huoneen hintakin oli aamulla laskenut siitä, mitä illalla oli sovittu. Suosittelen tätä paikkaa, jos satutte Pisaan. 70 €.

Pisassa on mainio vanhakaupunki. Pyörä kannattaa jättää sen reunoille, esim. juna-asemalle. Keskeltä kaupunkia kulkee joki, ja se kaatuva torni on sitten kaupungin juuri päinvastaisella puolen. Matkalle jää paljon nähtävää ja mainioita ruokapaikkoja. Hintataso on tosin kohtuullisen korkea.

Garda-järven eteläpuolelta alkaa heti pohjoisitalian tasanko (Po-joen laakso). Järven eteläpäästä vielä löytyy mäkisiä mutkateitä, kunhan uskaltaa lähteä pikkukyliin.
Tasanteen yli ajaminen oli vähemmän tylsää kuin olin odottanut. Pitää vain valita tarpeeksi pienet tiet, niin pieniä kyliä ja nähtävää riittää loputtomiin.
Tie S12 on todella mainio pyörätie. Vähän liikennettä, paljon mäkiä, kurveja ja maisemia.

Maaseutua Maranellon eteläpuolella.

Maaseutua Maranellon eteläpuolella.

Aamulla otettu kuva Pisan tornista. Aamuaurinko paistoi juuri sopivasta suunnasta. Carmenin mielestä kylläkin se on kiehtovampi yövalaistuksessa, kun se on "niin salaperäisen näköinen". Torni ei ollut auki, ei ainakaan minun siellä käydessäni. Mutta on se todella vino!
Arvelin, että jos ne täällä eivät osaa edes rakentaa yhtä tornia pystysuoraan, on paras kääntyä takaisin pohjoiseen.

Carmen neuvoi ajamaan La Speziaan, ja sieltä ottamaan rantatien S1 Genovaan.
Alueella on useita rantakaupunkeja, joille rikkaat tulevat viettämään lomiaan. Ja sitten ne ajelevat skoottereillaan vuorille.
S1 olikin mainio vuoristotie. Poliisi vielä ohjasi jollekin entistäkin pienemmälle sivutielle, jolla 100 km matkalla sain kulumaan yli kaksi tuntia. Autoilijoilla huippunopeudet olivat luokkaa 20 km/h.
Jossakin vuoristossa oli paikallisilla kokoontumisajo. Sen liepeillä sattui hauska yksityiskohta: todella tiukassa mutkassa customi tulee vastaan sataa-viittä. Samalla kun kaarteen ajo vaati kuskin kaiken keskittymisen, tempaisee vasemman käden irti kahvalta ja huitoo hidastusmerkkiä kuin hengen hädässä. Jo pelkästä ihmetyksestä siinä oma vauhti hidastui. Hyvä niin, sillä puoli kilometriä myöhemmin oli poliisi kirjoittamassa lappua toiselle motoristille. Näyttivät poliisit Italiassa vuoristoteillä lähinnä kyttäävän josko mopedistit ajavat kohtuuttoman kovin muita vaarantaen. Kytispaikat aina alamäen jälkeen mutkan takana sellaisissa paikoissa missä on paljon muuta liikennettä tai kävelijöitä.

Olin Genovassa vasta illalla, ja yritin heti etsiä hotellia. No, kaupungin liikennejärjestelyt olivat omaa luokkaansa, ja kun reilun puolen tunnin yrittämisen jälkeen pääsin korttelin päässä olevalle siirtotielle, yritin ajaa toiseen kaupunginosaan, jossa piti olla edukas hotelli. Seurasin annettuja ohjeita ja liikennemerkkejä, ja päädyin moottoritielle ja sitten olinkin jo Alessandriassa. Opetus: Jos olet Italiassa ja etsit jotain, on sinulla toivoa aina siihen asti kunnes löydät haluamaasi paikkaan viittaavan tienviitan. Siinä vaiheessa voit heittää kaiken toivon! Tienviitat ja muut ohjetekstit on tarkoitettu muistilapuiksi niille, jotka ovat siellä jo käyneet aiemmin. Italiassa lienee laki, joka kieltää tekemästä tieviittoja joista voisi olla apua ensikertalaiselle. Numerot on myös kirjoitettu niin pienellä, että niitä ei ajaessa pysty lukemaan.

Genova oli pettymys. Siellä ei voinut liikkua minkäänlaisella moottoriajoneuvolla, kun mistään ei päässyt mihinkään. Aina kun luuli löytävänsä väylän poispäin, kääntyi se johonkin alamäkeen ja nurkan takana loppui umpikujaan.
Alessandria taas on tasanteella, ja siellä ei ollut mitään. Ravintolat menivät kiinni jo ennen yhdeksää, joten en päässyt edes syömään. Ei mitään nähtävyyksiä, palveluja, tai muutakaan lomaan kuuluvaa. Pelkkä pakollinen yöpymispaikka. 68 €.
Tie S1 kulkee rantaa pitkin ainakin Pisasta Genovaan ja sieltä edelleen Ranskan rajalle. Carmenin mukaan se on tylsää heti Genovan jälkeen, mutta La Spezian ja Genovan välissä mutkaista mäkeä riitti. Kyllästymiseen asti!
Italian autobaanat taas ovat saksalaista moottoritietä pahempia. Moottoritieltä on exitti vain kymmenen kilometrin välein, mutta autobaana on täysin eristetty kaikesta ympäristöstään. Seuraavaan exittiin saattaa olla matkaa 50 km, tai enemmän. Eli jos haluaa nopeasti siirtyä pitkän matkan ilman että joutuu millään tavalla tekemisiin ympäristönsä kanssa, autobaana on hyvä vaihtoehto.

Kun kerta olin jo ajanut Alessandriaan, päätin jatkaa kohden Luganoa ja Como-järveä. Vercelli, Novara, Varesa, Como ja Cernobbio. Lämpötila 35 °C. Päätin ajaa vielä seuraavaan rantakaupunkiin, hakea ruokaravintolan ja katsella samalla Espanjan F1 GP:n. No, italialaiset tiemerkit hoitivat asiansa, ja seuraavaksi löysin itseni viereisen vuoren huipulta, Sveitsin rajalta jostakin nähtävyyskohteesta josta pääsi pois vain ajamalla takaisin Cernobbioon. Eikä tietenkään TV:tä. Tie seuraavaan kaupunkiin olisi ollut se pienempi risteys, se joka näyttää menevän viereisen talon takapihalle.

Como-järven rantaa ajaessa kuumuus oli kerrassaan sietämätöntä. Päätinkin olla jäämättä sinne ja jatkaa matkaa vuorille. Valitsin kohteeksi Chiavennan (tie S36, jatkuu Sveitsin puolelle tienä 3 joka vie St.Moritziin).
No, vuorille nouseminen onnistui helpommin kuin olin pyörältäni osannut odottaa, ja olin jo Sveitsin puolella ennen kuin huomasin ajaneeni Chiavennan ohi. Juuri ennen Malojaa tie tekee todella tiukkaa serpentiiniä ylöspäin, ja sitten ollaankin jo ylätasangoilla. Yöksi päätin ajaa St.Moritziin. Vajaassa tunnissa 35 °C:sta alle 10 °C:een!

St.Moritz oli tosi tylsä kaupunki. Tyhjä, sillä hiihtorinteet oli suljettu kaksi viikkoa sitten. Kesäturistit tulevat vasta kesäkuussa. Kaupungissa näkyy pari vanhaa rakennusta, mutta muutoin on uuta tylsän näköistä turistihotellia. Ainoat asukkaat kaupungissa olivat hotellien työntekijät, jotka kaikki ovat jostakin ulkomailta. En tiedä onko koko kaupungissa ainuttakaan sveitsiläistä. Yö hotellissa maksoi yli 90 €, joka oli selvästi korkein hinta koko matkan ajalta.
Maisemat ovat upeita. Lumiraja on juuri kaupungin yläpuolella, ja mahtavat vuoret ympäröivät kaupunkia.
Lämpötila oli alle 10 °C, mutta paikalliset (ne portugalilaiset ja itävaltalaiset hotellien työntekijät) valittelivat päivän olevan poikkeuksellisen kuuma.

Jo ensimmäisenä ajopäivänä Saksassa oli ajossa niskaa särkenyt vasemmalta puolen. Torstaina Alppien yli ajaessani se meni paljon pahemmaksi, ja särky jatkui vielä tunteja ajon jälkeen.
Luulin että jännitän vasenta kättä, tai jotain, ja yritin etsiä erilaisia ajoasentoja.
Italiassa lopulta keksin, että se johtuu vedosta! Taisi tulla tuuli vasemmasta hihasta sisään ja jatkaa selän kautta taakse. Sitten Pisaa kohti ajaessa keksin, miten ajonaikaisella vaatetuksella on merkitystä. Kun pidän ajopuvun haalarit päällä (sen sijaan että ajan farkuissa), ja pitkävartiset ajohanskat (estää tuulen menemistä hihansuusta sisään), ei niska ala särkeä ollenkaan niin kovin. No, sitten ajelen täysissä ajovarusteissa, kaikki hihnat ääreen saakka kiristettynä, jotta viiltävä kipu niskassa helpottaisi. Vastapainona tietenkin oli, että ei tullut kylmä! Ei autobaanalla eikä kaupungin liikennevaloissa! 35 °C asteessa! Niillä varusteilla olisi tarjennut ajaa 10 °C:ssakin...
Varsin epämiellyttävä kokemus. Seuraavaa matkaa varten pitää etsiä joku tapa suojata niskaa tuulelta kun ajaa kevyemmin pukeutuneena.

Näkymä hotellin ikkunasta.

Näkymä hotellin ikkunasta.

Aamulla tietä 27 Zerneziin, josta tie 28 Italiaan. Tie nousi 2140 metriin, joka oli matkan korkein kohta. Lumiraja kulki jossain kahden kilometrin alapuolella, joten lunta oli tienvarret täynnään. Tiet sentään olivat sulia.
Italian puolelle laskeuduttaessa lämpötila nousi jälleen, ja Itävallan laaksossa oli taas lähellä 30:tä.

Landeckista käännyin kohden Imstiä, josta tiet 189 Nassereithiin, 179 Reutteen ja 198 Warthiin. Varsinkin viimeinen tie tarjosi upeita maisemia, ja juuri ennen Warthia nousi takaisin vuorille. Yöksi pysähdyin Lechiin, joka on yksi Itävallan suurimpia hiihtokeskuksia. Jälleen olin paikkakunnan ainoa turisti, sillä hiihtorinteet oli suljettu viikkoa aiemmin. Huone 55 €.
Paikallisen menestyvän näköisen ravintolan omistaja kertoi olevansa syntyperäinen paikkakuntalainen, joten otin hänestä heti valokuvan. Kaunis nainen, vahinko että oli jo naimisissa...

Huomasin takapyörän olevan lähes sileä. Jo italiassa olin ihmetellyt, kuinka liukas se oli jarruttaessa. Luulin syyksi kuumuutta. No, nyt se syy selvisi, ja päätin vaihdattaa sen pikimmiten ennen Saksan moottoriteille ajamista.

Kuva 2140 metristä.

Kuva 2140 metristä.

Itävallan länsiosissa on jännä tapa maalata kolmiulotteiset koristeet talojen seiniin.

Itävallan länsiosissa on jännä tapa maalata kolmiulotteiset koristeet talojen seiniin.

Bludenz, etsimään takarengasta. Ei löydy. Takaisin Lechiin, ja tietä 200 kohden Dronbirniä. Vuorilla on viileää, mutta laaksoissa kuuma. Dornbirnistä löydän moottoripyörähuollon. Ovat vain lounaalla klo 12 - 13, joten päätän jatkaa matkaa Lindauhun. Sieltä minut neuvotaan Wangeniin, ja kun olen käynyt reilut puolentusinaa rengasliikettä, päätän luopua renkaan vaihdosta.
Wangenissa minulle kerrotaan, että upeita alueita löytyy Tshekin rajalta. Lisäksi läntiseen Saksaan on luvattu sadekuuroja. Niinpä päätän ajaa Regensburgiin ja Dresdeniin.

Tietä 12 kohden Muncheniä, A96, A9 ja A93 Regensburgiin.

Todella kuuma ilma. Ajonopeus 160...180 km/h, ja kypärä tuntuu kattilalta. Yritän pitää visiiriä raollaan, mutta sekään ei tunnu auttavan. Moottori tuntuu todella kuumalta, ja nilkat alkavat kuumottaa. Urhoollisesti pidän kaikki ajovarusteet (saappaat mukaan lukein) tiukasti (!) päällä. Lopulta moottori alkaa reistailla. Ensin pientä nykimistä, sitten tehot alkavat vähetä hetkeksi, ja lopulta ei jaksa kulkea yli 120 km/h. Hitaammalla nopeudella toimii moitteetta, mutta kun nopeuden nostaa yli 140, alkaa tehot hetken kuluttua hävitä. Niinpä ryömin loppumatkan 120 km/h, ja päätän jäädä yöksi Regensburgiin. Ibis hotelli, 63 €.

Ei mitenkään erityisen mielenkiintoinen kaupunki. Mutta jälleen tarjolla on hyvää paikallista olutta.

Vuoristoseudulla rinteiltä vähän väliä tippuu tielle kaikenlaista roinaa.

Vuoristoseudulla rinteiltä vähän väliä tippuu tielle kaikenlaista roinaa.

Aamulla ystävä Suomesta soittaa ja kertoo Yamaha-huollon osoitteen Regensburgissa. Käyn siellä vaihdattamassa öljyt ja takarenkaan. Löytävät tankista muoviosan, joka saattaa olla syynä siihen ettei tankkiin synny vastapainetta korkeilla nopeuksilla. On jäänyt poistamatta kun tankki viime talvena vaihdettiin.

Lämpötilat laskevat nopeasti pohjoiseen kulkiessa, ja A72:lle saapuessa lämpötila on jo laskenut alle 20:n. En siis pääse kokeilemaan tuleeko tänään moottoriin ongelmia sen kuumentuessa liikaa.

Sen sijaan valitsen välillä pienempiä teitä. Käännyn tielle 92 Oelsnitzin kohdalla, mutta se oli huono valinta. Tie on todella kapea, ja täynnä tshekkiläisiä rekkoja. Onneksi löydän sivutien, ja pääsen oikealle saksalaiselle metsätielle. Itäsaksassa on tilaa, metsiä ja etäisyyksiä. Niinpä saan ajella rauhassa hyväkuntoisia pikkuteitä. Vanhassa DDR:ssä bensakin on halvempaa, lähes Suomen hinnoissa.

Monet pikkutiet ovat suljettuina, mahdollisesti korjausten vuoksi, ja palaan lopulta takaisin A72:lle.
Päätän jatkaa matkaa mahdollisimman pitkälle kohti Rostockia, joten ajan Dresdenin ohi. Lämpötilat ovat laskeneet lisää, ja viimeiset 80 km A13:lla ovat jo todella kylmiä. Ehkä hiukan yli 10 °C.

Yöksi moottoripyöriin erikoistuneeseen majataloon Ragowin kylässä, A13:n ja A15:n liittymän lähellä. 29 €.
Samassa yömajassa oli myös lyypekkiläinen pariskunta. Olivat ajamassa kahdella pyörällään kohden Dresdeniä. Kertoivat Ragowin olevan saksalaisten suosimaa loma-aluetta, josta löytyy mm. hyvät kanavat melontaan. Siksi alueella on niin paljon majataloja. Näinpä jossakin jopa kyltin "Finnish Sauna".
Kerroin aiemmin päivällä nähneeni tunnelissa valonvälähdyksen. Mies kertoi sen olevan nopeusvalvontaa. Varoitteli että jossakin Saksassa on kahteen suuntaan kuvia ottava kamera, mutta että koko maassa niitä on vain kaksi tai kolme. Totesin että olen kuullut noita juttuja kaksisuuntaisista kameroista kaikissa maissa, joissa olen matkustanut, enkä vielä ole tavannut ketään joka sellaisen olisi oikeasti nähnyt.

Aurinkoista, hiukan eilistä lämpöisempää.
Moottoritietä Berliiniin, kaupungin ympäri menevää kiertotietä (A10) itäkautta Hampurin tielle, ja sieltä edelleen Rotockiin. Saksan Itämeren rannikkoalue (Berliinin eteläpuolelta rannikolle asti) on tosi tylsää tasankoa. Suosittelen moottoriteiden välttämistä, jotta on edes jotain nähtävää.
Rostockissa n. klo 13, joten aikaa jäi vielä kaupungilla kävelyyn, lämpötila 22 °C. Olin jo aiemmin huomannut, ettei kaupunkikävely ole aivan vaivatonta, samalla kun pitää raahata ajotakkia ja täyttä tankkilaukkua. Kypärän suhteen otin riskin ja käytin pyörän kypärälukkoa.
Kotiin tuliaiset sataman vierestä suomalaiskaupasta. Viina on lähes samoissa hinnoissa kuin suomessa, mutta olut ja vinkku ovat edullisia. Lisäksi passia näyttämällä säästyy pantin maksamiselta (25 senttiä per tölkki!).

Laivalle oli tulossa kuusi pyörää, minun ja kahden venäläisen GoldWingin lisäksi kolme oli samana iltapäivänä suomalaisten Saksasta ostamia. Lisäksi rekkalasteittain vietiin laivaan autoja ja moottoripyöriä, sekä lähes jokaisessa pakettiautossa oli ainakin yksi moottoripyörä. Suurin osa menossa Suomeen. Henkilöautoista taas suurin osa oli venäläisten ajamia. Venäläiset näkyivät kulkevan perheittäin, menevät junalla tai lentäen Saksaan, ostavat auton ja ajavat takaisin kotiin. Samalla tulee hoidettua sekä auto että loma. Suomalaisilla taas oli enemmän tapana lentää Hampuriin, ostaa sieltä auto ja ajaa se sitten Suomeen, ilman mitään turhia lomailuja. Laivallakin oltiin kuin työmatkalla (lue: miesporukassa). Osa suomalaisista vei Saksaan mennessään vanhan pakettiauton, joka sitten Hampurissa myytiin taksiksi Afrikkaan. Kertoivat nettoavansa luokkaa 1000 € per matka, kun vievät Hiacen tai pari ja tuovat Audin tai pari. Vaikutti rankalta hommalta, ei juuri lomaa vaan raskasta autojen etsimistä. Mutta Superfast oli täynnään siirrossa olevia autoja.

Lautta lähti klo 20. Lautalla tuli myös keskustelua siitä, saako saksalaisilla siirtorekkareilla ajaa tullin läpi, vai pitääkö jo Hangossa maksaa suomalaiset rekkarit. Minua tuo ei onneksi häirinnyt, minä kun ajelin omalla pyörällä.

Baltian mereltä Suomenlahdelle käännyttäessä lämpötila laski taas nopeasti. Hangossa klo 18:30.
Pääsin laivasta lähes viimeisenä, mutta Hangosta eteenpäin olikin tiellä pelkkiä rekkoja. Lienee kaikki henkilöautot jääneet tulliin jonottamaan.

Lämpötila luokkaa 10 tai vähemmän, ja se tuntui todella kylmältä. Kaikki lämpövarusteet päällä.
Moottoritiellä Paimion kohdalla sattui sellainenkin kummajainen, että autot jäävät 120 km/h nopeudessa vasemmalle kaistalle vaikka minä olen perässä kiinni. Valoa sai vilkutella pitkään, ennen kuin alkoi hissukseen ja hiukan pahastuneen oloisesti valua oikealle kaistalle. Tuollaista ei tapahtunut missään muussa maassa koko matkan aikana.

Turkuun tullessa aurinko helottaa suoraan silmiin, ja kaupungin yllä näkyy leijailevan kuumailmapallo. Kaikki oli muuten täydellistä, lämpöä vain olisi saanut olla noin 10 astetta enemmän. Kotona juuri puoli yhdeksäksi. Vain yksi kukka kuivunut vajaan kahden viikon aikana.

Päivällä lautalla ollessa alkoi kaivaa tunne, että tämä pyörämatkailuhan on hauskaa. Ajatukset siirtyivät väkisin seuraavan matkan suunnitteluun, ja kyselin toisilta pyöräilijöiltä kokemuksia Baltiasta. Mielenkiintoisia vaihtoehtoja on ainakin ajaa Sodankylän filmifestivaaleille (junalla pohjoiseen, pyörällä Norjan kautta takaisin etelään), ja muutaman päivän kierros Balttiaan. Puolasta varoittelivat kaikki, paikalliset kuulemma ovat epäystävällisiä.
Tällä matkalla jäi Balkanin maat käymättä, kun eksyin perjantaina Italiassa suoraan etelään. Minulla ei ollut mitään suunnitelmaa, vaan ajoin sattuman ohjailemana. En myöskään tiennyt, josko Balkanilla olisi tarvittu jotain papereita, joten en erikseen sinnepäin lähtenyt ajamaan. Halusin nähdä Alppien länsiosat, joten jätin idän käymättä. No, Genovan liikennejärjestelyistä johtuen en nähnyt myöskään länttä, joten kai sielläkin pitää vielä käydä.

Nykyisistä varusteista pitäisi pari asiaa saada paranneltua. Niskan kipeytyminen pitkässä ajossa tuli jo käytyä läpi. Toinen on matkatavaroiden lukittavuus. Nyt piti ensin hakea hotelli, viedä tavarat sisään, vaihtaa kevyempää päälle, ja vasta sitten voi lähteä kaupungille kävelemään. Takalaukku on lukittava, mutta se oli koko ajan täynnä. Joten mukana piti aina raahata kulloisenkin ajopuvun lisäksi tankkilaukku sekä kypärä. Tankkilaukkua ei ole suunniteltu kaupungilla kädessä kannettavaksi, ja magneetteineen se tyhjänäkin painaa puolentoista kiloa.
Kypärän jättäminen pyörän viereen pelkällä hihnalla kiinnitettynä ei sekään ole houkutteleva vaihtoehto. Vaijerilukko voisi auttaa.
Jos hankkisi lukittavat sivulaukut, olisi tilaongelma ratkaistu. Mutta ajo-ominaisuuksia pitkillä siirtymillä ne eivät paranna laisinkaan.

Kommunikaattorilla oli tarkoitus katsella sääennusteita. Ensin yritin WAP:lla, mutta ennusteet osoittautuivat aika epäluotettaviksi. Sitten yritin tekstiviesteillä (16161, Radiolinja), mutta yhtä huono tulos. Luvattiin sadetta kaikkialle, vaikka oikeasti aurinko paistoi ainakin siellä missä itse olin. Totesin siis suomalaisten sääpalvelujen antavan luotettavia sääennusteita, mutta vain Suomen lähialueille. Jo Keski-Eurooppa on niin kaukana, että suomalaiset palvelut voi unohtaa. Myös Internet toimi, mutta 9,6 kbps nopeus ei houkutellut sen käyttämiseen. Pari kertaa yritin lukea uutisia Suomesta, mutta pian luovuin koko hommasta. Olinhan lomalla! Niinpä lopulta tyydyin ennustusten suhteen seuraamaan BBC World:iä ja CNN:ää televisiosta. Ja tietenkin se paras lähialueen ennustaja: risteykseen pysähtyessä katson taivaalle, ja laitan vilkun sille puolelle jossa näyttää kirkkaammalta. Tasatilanteessa katson, missä näkyy mielenkiintoisempia mäkiteitä. Ja jos ei vieläkään tule eroa, ajan suoraan. Pohjois-Italiassa vappuviikonvaihteen viettoon matkustelevat saksalaiset moottoripyöräilijät kuuntelivat kateellisina suunnitelmiani päivän ajosuunnista ("Keine Ahnung!" )
Kommunikaattorin puolustukseksi sanottakoon, että sähköpostin lukeminen ja lähettäminen sillä onnistuu paljon vaivattomammin kuin esim. kannettavalla kompuutterilla. Puhumattakaan kuinka paljon helpompi tuon puhelimen mukana raahaaminen on kannettavaan tietokoneeseen verrattuna, ainakin jos matkustaa moottoripyörällä. Lisäksi kännykkä toimi kaikesta käytöstä huolimatta Lindausta Lechiin (viisi päivää) ilman latausta!

Matkalla hajonnutta: Wuppertalissa tiputin kypärän katuun, kun yritin lykätä pyörää bensapumpulta pihan reunaan. Laitoin kypärän peilin päälle ja läksin ykkösellä eteenpäin. No, siitähän se otti ja tipahti, vierähti sivuun sormilta ulottumattomiin, pyöri poikki koko leveän päällystetyn pihan, poikki viereisen kadun, väisti paria autoa, mäkeä edelleen alas ja lopulta pysähtyi kauniisti keskelle päätietä. Visiirin tuli pahan näköisiä naarmuja, mutta (tunnelinäöstäni johtuen?) eivät ole näkökentässä. Joten ei mitään ongelmaa. (tunnelinäöstä puheen ollen: matkan aikana ei näkynyt ainuttakaan saksanhirveä tai mitään muutakaan tielle tunkijaa. Toisaalta, en sellaisia ole Suomessakaan nähnyt. Viime kesänä ajon jälkeen kaverit puhui että "oli muuten iso se yksi niistä hirvistä kun möllötti siinä pysäkin kohdalla!", johon minä että "hirvi? missä?" Ajo on mukavamman tuntuista kun ei tiedosta vaaroja
Sitten perjantaina kun tulen kotiin, parkkeeraan pyörän pihalle ja muistan vielä laittaa jalkatuen ennen kuin vahingossa vielä kaadan koko pyörän, totean että kävipä hyvin kun ei matkalla hajonnut mitään, ei ainuttakaan naarmua pyörässä, nousen ylös, avaan kypärän visiirin, ja RayBanit kolahtaa suoraan asfaltille. Toinen hankain ja nenätyyny rikki.

Pyörässä ei ollut ongelmia. Vain tuo tiistainen tehon häviäminen, jonka syyt lopulta jäi hiukan epäselviksi. Öljyä pyörä söi kun ajoi yli 140 km/h. Matkan aikana yhteensä reilu litra. Alle mainitun nopeuden ajettaessa pyörä ei syö öljyä ollenkaan.

Korkea kulutus johtuu moottoritiellä ajosta. Suomessa ajaen varatankille mennään 285 km kohdalla. Saksan moottoritiellä vastaava kohta oli 175 km. Eli kulutus kasvaa ajonopeutta kiivaammin.

Bensan hinnat (halvin ja kallein maksettu litrahinta)

Eri maissa ja eri kerroilla tankattu eri laatuja. Lisäksi, en edes yrittänyt hakea edullisimpia asemia. Mutta nuo luvut tukevat matkan aikana ylös kirjaamiani muistiinpanoja huoltamojen mainostamista hinnoista: läntinen Saksa 1,07...1,13 €/l; itäinen Saksa 1,01...1,08 €/l; Luxemburg 0,7...0,8 €/l; Itävalta 0,8...0,9 €/l; Italia 0,9...1,1 €/l. Hangossa bensa oli kallista, kun taas Turussa tunnetusti koko Suomen halvinta 

Vaikka suunnistaisi ainoastaan pilvien mukaan, ei ilman karttaa kannata matkustaa. Osoitteesta www.viamichelin.com saa pienellä vaivalla ja neliväritulostimella tehtyä erinomaiset kartat, jotka sopivat karttalaukkuun kuin sitä varten suunniteltu. Parhaimmaksi osoittautui resoluutio, jossa 20 km vastaa n. 3,5 cm (ainakin minun tulosteessani). Silloin A4:lle mahtuu hyvin reitti, jonka ajaa yhdellä bensatankillisella. Ainoa ongelma on, että kartat pitää tehdä kotona jo ennen matkaa, eli ennen kuin tietää minne on menossa.

Syksyllä 2005 piirsin matkareitin ulkomuistista, ja tallensin sen Google Earth -tiedostoksi. Tiedoston voi ladata täältä.