Juna kolisi ja heilui läpi yön. Pysähtyi jossain n. klo 6. Münchenin pääasemalla klo 6:40. München Ost klo 7:05. Söin junassa aamiaisen, maksoi 8,30 €.

Münchenissä pilvistä, yöllä on satanut. Pyöriä oli laiturilla useita kymmeniä, sillä ainakin yksi muukin autojuna oli saapunut samaan aikaan. Taisi tulla Düsseldorfista.
Lämpötila aamulla Münchenissä n 8 °C.

Ajattelin seurata Alpen Hauptroutea myötäpäivään. Suunnitelma oli seuraavien päivien aikana kiertää ainakin sen itäosa, mukaan lukien seuraavat reitit: (Itävalta) Gerlospass, Dientner Sattel, Radstadter Tauernpass, Katschbergpass, Nockalm Strasse, Wurzenpass, (Slovenia) Vrsiz Pass, Predil Pass, (Italia) Nassfeld Pass, (Itävalta) Plöckner pass, (Italia) Passo di Mauria, Passo di Tre Croci, jne. Jo ennen puoltapäivää oli haave havaittu turhaksi...

Laitoin GPSr:ään ensin Bad Tölz. Sinne tullessa alkoi tihuttaa. Sieltä Alpen Hauptroutelle ajaessa vesisumua tulee kokoajan kypärän visiiriin. Viime lauantaina hankkimani pinlock on hyvä - visiiri ei höyrysty sisäpuolelta ollenkaan.

Salzach-joen putous.

(Krimml, Itävalta - 5.5.2005, 10:44)

Salzach-joen putous.

Muitakin pyöräilijöitä näkyi ajavan tuota Alpen Hauptrouteksi nimittämääni reittiä. Aloitin Sylvensteinseeltä, joka on padottu järvi vuorten välissä. Sieltä tie lähtee mutkittelemaan kaakkoon, mutta pelkäsin sateen kastelemaa asfalttia ja jouduin ajamaan hiljaa varsinkin mutkissa.
Sitten tie laski Innin laaksoon, jossa kulkevat sekä Inn-joki että A12 Innsbruckista kohti Kufsteinia. Panoraamanäköala laskun alussa (Kanzelkehre) olisi ollut todella upea, mutta pilvien ja sateen takia siitä ei pahemmin voinut nauttia. Sieltä Zell am Zilleriin tie meni laaksossa eikä ollut kovin kiinnostava.
Mutta Zell am Zilleristä tie nousi kapeana jyrkkää rinnettä ylös, ja lämpötila laski välillä 3 °C:een. Sieltä Gerlospassolle asti tie oli mielenkiintoista, vaikka menikin pääosin metsässä. Gerlospasson olisi voinut kiertää lyhyempää tietä pitkin, mutta menin varsinaiselle passolle. Tiemaksu 4 €, perittiin passon korkeimmassa kohdassa. Toisesta suunasta tulevia rahastettiin Krimmlin kylässä, mäen alla. Passon tärkein nähtävyys oli vastakkaisella vuorenrinteellä oleva vesiputous (Krimmler Wasserfälle), jossa Salzach-joki valuttaa vetensä alas vuorenrinnettä. Yhtenäistä putousta ehkä vain joitakin kymmeniä metrejä, mutta yhteensä vedellä on pudotusta useampi sata metriä. Pilvisyyden vuoksi mitään hyviä kuvia ei saanut otettua.

Krimmlistä Mittersilliin tie menee laaksossa, ja on tylsä. Näyttäisi jatkuvan samanlaisena Zell am Zeehen. Pysähdytty pizzalounas Mittersellissä. Tännepäin ajaessa alkoi sataa, ja sähköllä lämmitettävää takkia alkoi kaivata ihan tosissaan (on ollut toivelistalla jo pidemmän aikaa).

Liian kylmä. Päätin olla jatkamatta Alppien pohjoispuolella, jossa selvästi on vielä kylmää. Arvelin kokeilevani tietä 108 etelään. Tavoitteena mennä Italian puolelle, jossa toivottavasti on lämpöisempää.

Ajettu kohti Lienziä. Sade alkoi taas. Tie oli leveä, eikä yhtään hidasta mutkaa. Matkailuautoja ja asuntoperävaunuja näkyi paljon. Molemmilla rinteillä on ylöspäin ajaville kaksi kaistaa, joten ei joudu odottamaan hitaampien takana. Tie tuntui sopivan hyvin nopeaksi siirtymäksi - mikään mutkatie se ei ollut, mutta silti ihan mielekäs nopeaksi siirtotieksi.

Mäen huipulla tunneli - Felbertauern tunnel. Tunnelin suulla (n 1550 m) vesisade muuttui lumisateeksi. Tunnelimaksu moottoripyörälle 8 €. Aika kova minun mielestäni, kun tunnelikaan ei ollut kuin pari kilometriä (kotona selvitin itselleni, että tunneli on 5,3 km). Mitään tunnelia kiertävää pikkutietä en nähnyt, edes GPSr:n kartassa. Tiellä kuitenkin näkyi moottoripyöriä yksittäin sekä ryhmissä, joten käyttänevät sitä siirtyessä etelä-pohjoinen suuntaan.

Tunnelin eteläpäässä tultiin Tiroliin. Ja heti kun vuoren rinnettä läksi alaspäin, lakkasi sade ja kohta aurinko tuli esiin pilvien välistä. Loppupäivä ajettu kuivilla teillä, ja sadevarusteet saivat olla laukuissa.

Käännytty Defereggenin laaksoon (Defereggental), kohden Passo Stallea. Yli 20 kilometrin ajelun jälkeen selvisi, että tie oli suljettu juuri muutama kilometri ennen rajaa. Jouduin ajamaan samaa tietä takaisin. Tie vaikutti hyvältä maaseututieltä. Mutkainen, joskin kapea. Tietä ei taida paikallisten lisäksi käyttää juuri muut - varsinkin nyt kun tuo passo oli kiinni.

Ajettu Lienziin ja sieltä B100:aa kohti Italiaa. Tämä oli tasainen iso tie, ei mitään mielenkiintoista.
Kiinnitin huomiota että Itävallan puolella 95:ttä vastaavan bensan litrahinta on 1,014 €/l. Odotin Italiassa olevan vielä halvempaa ja tankkasin vasta siellä. Mutta Italiassa litrahinta onkin 1,25 €.

Dolomiiteilla, Arabba jää oikealle puolelle.

(Varda, Italia - 5.5.2005, 17:12)

Dolomiiteilla, Arabba jää oikealle puolelle.

Passo Furcian ja Passo di Campolongon kautta ajettu Arabbaan, ja sieltä Passo Pordoin ja Passo di Fedáian kautta jatkettu lopulta Agordoon Dolomiittien eteläreunalle. Illalla kyselin matkan varrella huoneita hotelleista, mutta kaikki olivat täysiä. Vaikuttaa siltä että pitkä viikonvaihde on tuonut paljon saksalaisia matkailijoita.

Itävallan puolella kaikki liikkeet ovat tänään kiinni. Niin näytti olevan myös Italiassa, vaikka olin kuullut että sen puolella tänään ei ole mikään lomapäivä. Ehkä tulin tänne niin myöhään, että kaikki paikat olivat kiinni joka tapauksessa?

Dolomiittien läpi vievät tiet ovat todella mutkaisia ja moottoripyörille erinomaisia. Mahdoton sanoa, josko joku tie oli erityisesti mieleen ylitse muiden - ovat niin samanlaisiakin. Arabbasta länteen lähtevää (Passo Pordoi) tietä en ollut ennen ajanut. Sillä riitti pientä tiukkaa serpentiiniä, olivat numeroituja tien varteen laitetuilla kilometripylvään näköisillä merkeillä. Länsipuolella taisi olla 32, ja itäpuolella 27.

Jo aiemmin päivällä, ennen Gerlospassoa olin jälleen muistanut kuinka hitaita serpentiinimutkia on paljon helpompi ajaa ylös- kuin alaspäin. Ylös mennessä ei tarvitse kuin antaa kaasua mutkan jälkeen ja vähentää taas ennen mutkaa. Alas mennessä taas pitää erikseen hidastaa ajoissa mutkaan, eikä moottorijarrutus usein riitä. Pitää osata vaihtaa pienempään juuri sopivasti ennen mutkaa, osata luottaa että etupyörä ei lähde liukumaan, ja muita hankaluuksia joita alaspäin menemiseen liittyy.

Vuorimaisemia Dolomiittien eteläosissa.

(Agordo, Italia - 6.5.2005, 08:55)

Vuorimaisemia Dolomiittien eteläosissa.

Dolomiitit ikään kuin loppuivat hiukan ennen Agordon kaupunkiin saapumista. Kymmenen kilometriä täältä pohjoiseen, ja ollaan vielä kilometrin korkeudella ja mutkaisilla serpentiineillä. Tämänkin kaupungin sentään ympäröi jylhät vuoret. Yritän aamulla ottaa kuvia aamuauringossa.

Huoneen hinta 60 €/yö. Kova hinta, kun ei ole mitenkään erityisen korkealaatuinenkaan - mutten muutakaan löytänyt. Hotellin henkilökunnasta kukaan ei osannut englantia paria sanaa enempää. Henkilökunta oli lähinnä vanhoja ihmisiä.

Huomenna saatan yrittää Venetsiaan, mutta joku ennuste uhkasi sinne sadetta huomiseksi. Katsotaan tilannetta uudelleen aamulla.

Aamu alkaa aurinkoisena. Italiankielisillä TV kanavilla luvataan sadetta tänään ja huomenna melkein koko Italiaan.

Valitsin GPSr:ään Venetsian.
Heti Agordon eteläpuolella oli tiesulku. Tekivät jotakin tien vierellä olevalla rinteellä, ja veivät sinne putkia yms. helikopterilla. Tiesululla oli aikataulu, noin tunnin välein tie on auki noin kymmenen minuuttia. Minä satuin tulemaan juuri kun olivat sulkeneet, joten jouduin odottamaan melko kauan. Päätin kuitenkin olla lähtemättä mitään kiertoteitä, koska ne olisivat todennäköisesti olleet vielä hitaampia. Samaan jonoon tuli myös vajaan kymmenen hollantilaisen mopoilijan ryhmä. Kaikilla päällään keltaiset liivit. Ehkä se on tavallista Hollannissa?
Samaan jonoon tuli myös customilla matkaava saksalaismies. Kertoi olevansa matkalla Triesteen. Piti customiaan hyvänä matkapyöränä - paitsi sateella. Hänellä oli Garminin GPSr, muistaakseni mallia 2610. Tankkilaukku peitti pyörän nopeusmittarin, joten GPSr toimi myös nopeusnäyttönä. Kertoi suunnittelevansa matkaa Puolan ja Baltian kautta Suomen Lappiin.

Alppien eteläreunaa, Po-joen laaksosta päin.

(Piave, Italia - 6.5.2005, 11:11)

Alppien eteläreunaa, Po-joen laaksosta päin.

Tie jatkoi laskeutumista vuorten välissä. Sitten GPSr käski kääntymään oikealle ja toiset pyöräilijät jatkoivat omia teitään. Tie jatkui mielenkiintoisena, joskin tasaisena. Kapea laakso, mutkitteleva tie. Sää oli upea, ja lämpötila vajaa 20 °C. Lopulta tulin varsinaiseen Po-joen laaksoon, ja maisemasta hävisivät kaikki kukkulat. GPSr oli ehdoton opas, en joutunut katselemaan karttoja enkä tienviittoja - se opasti jokaisen käännöksen juuri oikeaan suuntaan.

Rannikkoa lähestyttäessä liikennemäärät alkoivat kasvaa. Nopeusrajoitus oli 50 km/h, mutta minä ajelin keskiviivaa pitkin, jonojen välissä, välillä yli 100 km/h. Paikalliset mopoilijat ajelivat minuakin kovempaa. Autot antoivat hyvin tilaa.

Venetsian saarelle menevä pengertie vei isolle parkkipaikalle, joka oli aivan täysi. Varsinkin kaikki pyörille sopivat paikat oli pakattu enemmän kuin täyteen. Sain lopulta pysäköityä johonkin parkkipaikan nurkkaan, ja heitin tavarat talteen (tankkilaukku, GPSr ja toinen saapas takalaukkuun, toinen saapas sivulaukkuun). Jalkaan laitoin tennarit, muuten kävelin ajoasussa ja Rukkan Outlast alusasuissa.

Pieni kanava.

(Venetsia, Italia - 6.5.2006, 13:17)

Pieni kanava.

Kuuma ja kaunis päivä, lämpömittari näytti "vain" 22 °C.

Hintatasosta selvisi, että kaupungista saa palapizzan 1,50 €:lla, limsatölkki maksoi 1 €. Kaupungin kartasta maksoin 3,50 €. Monessa paikassa oli terassiravintoloita - sekä torien laidoilla että kanaalien rannoilla. En saanut hinnoista selvää, mutta joissakin paikoissa ilmeisesti tosi kallista. Puolen litran Becks pullo näkyi jossakin pikkukadun pizzeriassa olevan 4,5 € (Berliinissä keskiviikkoillalla maksoin 1,50 €). Eli jotkut hinnat todella korkealla, mutta pikkurahallakin saa pikkupurtavaa.

Hirveä määrä kapeita ja lyhyitä kujia, muutaman kymmenen metrin välein piti aina kääntyä johonkin kun edellinen kuja loppui. Ilman karttaa täällä ei löydä yhtään mihinkään. Käyty mm. Piazza s. Marcolla, eli sillä isolla torilla. Oli tosi tylsän näköinen paikka ja täynnä turisteja. Gondoli kuskeja oli monissa paikoissa kanaalien varsilla, mutta niihin oli pitkät jonot enkä saanut kysyttyä kyydin hintaa. Isoa Kanaalia (Grande Canal) pitkin menee turistivesibussi - saattaa kierrellä muuallakin?

Pyörälle palatessa oli siihen takertunut joku sakkolapun näköinen. Näkyi olleen muutamassa muussakin pyörässä. Ei siitä selvää saanut, kun oli kirjoitettu italiaksi. Liekö siinä edes sanottu mitään summaa maksettavaksi, vai mitä sillä yritettiin kertoa? Jätin lapun omaan arvoonsa, eli huomiotta.

Pyörän pysäköin kauniisti keltaisella merkitylle alueelle.

(Venetsia, Italia - 6.5.2005, 12:48)

Pyörän pysäköin kauniisti keltaisella merkitylle alueelle.

Pyörän lämpömittari näytti 23 °C, ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta.
Valitsin GPSr:stä Firenzen, ja läksin ajamaan. Taas kerran GPSr osoitti olevansa todella hyvä laite. Kun jossain ajoin käännöksen ohi, neuvoi se uuden tien paikallisia kyläteitä pitkin. Tuskin olisivat paikallisetkaan osanneet sitä kautta, mutta minä pääsin takaisin oikealle reitille.

GPSr vei ensin rannikkoa pitkin Ravennaan. Sinne vievä tie oli kaksikaistainen, ja täynnään rekkoja molempiin suuntiin. Niitä sai ohitella loputtomiin. Samalla oppi taas miten Italiassa ajetaan keskiviivalla. Muutaman kerran oli yhdellä kaistalla yksi rekka ja henkilöauto menossa yhteen suuntaan, ja toisella kaistalla rekka ja moottoripyörä vastakkaiseen suuntaan. Sinne ne mahtui kaikki rinnakkain, vaikkei aluksi siltä näyttänytkään. Nopeusrajoitukset oli pääosin 70, kylissä 50. Minä ajoin reilua 100:aa. Pariin kertaan näin poliisit tutkan kanssa. Ensimmäinen oli Venetsiasta mantereelle tullessa. Rajoitus oli 90, minulla kai 110. En tiedä, laittavatko ne sakkolapun postissa, vai miten on tarkoitus kun ei niillä näkynyt olevan mitään paikkaa mihin olisivat sakotettavia pysähdyttäneet. Toinen kerta oli jossain kylässä, ja taas meni reilusti ylinopeudeksi, mutta minä sain jatkaa pysähtymättä. Ehkä ne kyttäsivät vain raskasta liikennettä?

Tien päällysteet olivat rikki. Taitaa olla kaikkialla Italiassa maanteiden päällysteet rikkonaisia - lienevät kuluneet puhki. Etupyörä hakkaa asfaltin reikiin tuon tuosta kun yrittää ajaa auton takana ohituspaikkaa etsien. Siinä ei ehdi reikiä huomata eikä väistää.

Ravennasta käännyttiin sisämaahan - tie SS67. Samalla lähdettiin nousemaan vuoristoon, joka oli tullut horisontista näkyviin puolta tuntia aiemmin. Tie muuttui kohta mielenkiintoiseksi ajaa, varsinkin Rocca San Cascianon kylän jälkeen. Tie muuttui entistäkin kapeammaksi. Jo alkumatka Ravennassa oli paljon parempi kuin tuo rantatie ennen Ravennaa. Sisämaahan menevä tie oli hyväkuntoinen, ja varsinkin nopeita ja keskinopeita mutkia riitti. Kello taisi jo olla niin paljon ettei juuri muuta liikennettä ollut.

Sitten Rocca San Cascianon jälkeen tie kapeni entisestään ja reitti muuttui mutkaisemmaksi. Muu liikenne hävisi melkein kokonaan ja aurinko jäi vuorten taa. Tuo tie näytti menevän kohti lounasta, joten se voisi olla oikea herkkupala aikaisin aamulla (aurinko takana). Tie on kaksikaistainen, mutta terävissä mutkissa vastantuleva rekka tukkii molemmat kaistat. Hitaita mutkia riitti, ja suuri osa ajasta oltiin jyrkkien vuorenrinteiden reunoilla.

Italiassa yleisimpiä ajoneuvoja olivat kaksi- ja kolmipyöräiset.

(Marradi, Italia - 6.5.2005, 09:18)

Italiassa yleisimpiä ajoneuvoja olivat kaksi- ja kolmipyöräiset.

Lopulta totesin, että Firenzeen on vielä 90 km, kello on kohta 8, eikä hotellista tietoa. Toisin kuin Saksassa ja Itävallassa, Italiassa ei majapaikkaa olekaan tarjolla jokaisessa kylässä. Tai en ainakaan osaa niitä nähdä. Kysyin neuvoa GPSr:ltä, ja se neuvoi lähimmän majapaikan olevan 18 km päässä, eikä ole edes tämän saman tien varressa! No, minä päätin yrittää, ja San Benedettosta käännyin vielä pienemmälle ja mutkaisemmalle tielle (SP55) kohti pohjoista.

Tuon pikkutien eteläpää oli peräjälkeen hidasta mutkaa ja serpentiiniä. Mitään tietä reunustavia aitoja ei tietenkään ollut, eikä edellisestä tiestä eroten tien reunoja oltu edes merkitty millään heijastimilla. Tie oli suurimmalta osaltaan yksikaistainen, mutta koko matkalla tuli vastaan vain yksi auto. Korkeimmillaan käytiin jossain 880 metrissä, sitten pohjoiseen päin oli pääosin laskua ja nopeita mutkia. Pimeän tulo teki vaikeaksi nauttia ajosta, vaikka tuo noin 15...20 km olikin oikea herkkupala. Lämpötila laski illalla 13°C:een. Perille Marradiin tullessa oli jo pilkkopimeä. Onneksi GPSr ohjasi täsmällisesti oikean oven eteen, ja hotelli oli auki. Tämän hotellin respa on illalla auki klo 20...22, ja osuin juuri tuohon haarukkaan. Huoneen hinta 40 €, aamiaisen kanssa. Isäntä auttoi pyörän hotellin "talliin", joka oli eräänlainen varastohuone ja josta oli ovet kadulle päin. Sen verran korkea porras sen ovella, että piti laittaa levystä rakennettu silta auttamaan sen yli pääsemisessä. Huomenaamulla tarvitsen taas apua että saan pyörän sieltä ulos.

Hotellin vieressä, samassa korttelissa, oli mainio ruokapaikka.

Huomenna yritän ostaa Italian kartan. GPSr vie perille jos tietää mihin on menossa. Mutta paperikartasta voi katsoa, mihin haluaa mennä - siitä saa paremman yleiskuvan maasta ja sen vuoristoista.
Ja tietenkin olen menossa Firenzeen. Siellä yritän viettää lauantain, ja toivottavasti saan valokuvan siitä Michelangelon Daavid-patsaasta. Toivottavasti sää on yhtä hyvä kuin tänään Venetsiassa.
Sen jälkeen voisin ajaa Roomaan, jossa viettäisin esim. maanantain. Ja Napolissa / Pompeissa haluaisin myös käydä.