Turkki

Jo syksyllä 2005 aloin suunnitella käyntiä Turkissa.
Kiinnostuksen taustalla oli kaksi syytä - halusin käydä tapaamassa tuttaviani Kadiköyssä ja Altinolukissa, sekä halusin päästä ajamaan Turkin vuoristoon.
Ajatus oli ajaa pyörällä Baltian maiden ja Puolan läpi, Slovakian sekä Unkarin kautta Romaniaan, ja Istanbuliin joko lautalla Constantantasta tai ajamalla läpi Bulgarian. Kaikki maita joissa en ollut aiemmin ajanut.

Ongelma tuossa suunnitelmassa olivat ne kaksi tosiasiaa, että minun lomani ovat lyhyet ja Turkki on kaukana. Suunnittelin tekeväni matkan kevään (liukuma)vapailla, ennen kesän helteitä. Moottoripyörällä ajamalla Turusta Istanbuliin menee noin viikko, vaikka aikaa ei maisemien katseluun erityisesti käyttäisikään. Yksi päivä Baltian läpi ajamiseen, yksi päivä Puolan läpi ajamiseen, kahdesta kolmeen päivää Romanian läpi ajamiseen, yksi päivä Bulgarian kautta Istanbuliin. Vaikka matka kartalla näyttääkin helpolta ja lyhyeltä, neljä päivää lienee yltiöoptimistinen arvio.
Eli pelkkiin matkoihin kuluisi ainakin kymmenen päivää - tarkoitus oli sentään tulla sieltä myös takaisin, ja matkalla olisi hyvä ehtiä pysähtyä nähtävyyksiä hämmästelemään.

Suunniteltu matkareitti kesälle 2006.

Ohessa kartta, jossa suunnitelman jossakin vaiheessa harkittu mahdollinen reittivaihtoehto. Via Balticaa Puolan rajalle, Puolan läpi Varsovan itäpuolelta, Satu Maren kohdalta Romaniaan, pääteitä läpi Romanian, "Trans Fagaras Highway" yli Karpaattien, Mustanmeren rantaa Constantasta Turkin rajalle, ja lopuksi Istanbuliin ja Kadiköyhyn.

Turkin Euroopan puoleisella osalla on paljon kukkuloita, mutta vasta Bosporin salmen itäpuolella maa muuttuu vuoristoiseksi. Turkin tunnetuin vuoristo on Taurus, jota kulkee Välimeren rannalla, Anatolian eteläosissa. Pontiset vuoret puolestaan kulkevat pitkin Mustanmeren etelärantaa. Köroğluvuoristo kulkee lännempänä, Ankaran pohjoispuolella. Itse asiassa kaikki kolme kuuluvat Taurusvuoristoon, joka Anatolian itäpuolella jakautuu kolmeksi länteen päin jatkuvaksi vuorijonoksi. Käytännössä koko Turkki on vuoristoa, pois lukien Bosporin salmen ympäristö, Euroopan puoleiset osat sekä Anatolian länsirannikko.

Romania

Suuren etäisyyden ja sen vaatimien ajopäivien määrän masentamana aloin harkita, josko tavoitteena olisikin Romanian Karpaatit. Turkkiin mennessä joka tapauksessa ajaisin Karpaattien yli tai ohi. Ja jo pelkästään matka Karpaateilta Istanbuliin vaatisi useamman päivän. Turkin vuoristoihin pääsisin vasta Istanbulin itäpuolella.

Romania ja Karpaatit eivät ole erityisen suosittu kohde suomalaisten moottoripyöräilijöiden joukossa. Syynä lienee alueen itäblokin aikainen maine. Ja käsittääkseni alue edelleen on varsin takapajuista. Lisäksi jokainen (!) tuntemani romanialainen varoitti, että paikalliset näkisivät minut vain rikkaana länsimaisena turistina, jolta kuuluukin huijata ja varastaa kaikki irtoava arvokas ja arvoton omaisuus. Harvat jututtamani paikalla käyneet suomalaiset taas eivät joko kehdanneet myöntää tai itsekään ymmärtäneet joutuneensa noin kohdelluiksi.

Italia

Sitten Italialainen feminiiniystäväni alkoi painostaa, että minun pitäisi viettää kesälomani Italiassa. Siitä alkoi muodostua suunnitelma, että menisin BMW Biker Meetingiin, Garmisch-Partenkircheniin. BMW järjestää vuosittain - heinäkuun alussa - maailman suurimpiin pyörätapahtumiin kuuluvan kokoontumisajon. Olin jo kerran aiemmin eksynyt paikalle, silloin täysin etukäteen suunnittelematta (itse asiassa olin suunnitellut välttäväni koko paikkakuntaa, tietäen tapahtuman olevan iso ja hotellien täysiä).
Nyt ajatus oli ensin ajaa Italiaan, ottaa ystävä pyörän kyytiin, ja yhdessä palata Alppien pohjoispuolelle Garmischiin, vietää siellä pari päivää, ja palata sitten takaisin Italiaan - mahdollisesti paluumatkalla kiertäisimme Kotkanpesän ja/tai Grossglocknerin sekä Dolomiittien kautta.

Venäjä

Lisäksi olin ollut mukana suunnittelemassa matkaa Arkangeliin, Venäjälle. Helsin moottoripyörämessuilla (MP-06) olimme tavanneet pikaisesti. Aika nopeasti kuitenkin ymmärsin, ettei tuo matka sopisi minulle. Tiet Venäjällä ja varsinkin Arkangeliin ovat huonokuntoisia ja vaativat enduropyörää. Minun RTlläni sellaisille teille ei kannata lähteä. Jos reitinvalinta olisi ollut toinen - retki olisi tehty päällystettyjä pääteitä pitkin - olisin minäkin voinut osallistua. Mutta tietenkin nuo päätiet olisivat olleet tylsiä ajaa.
Näin jälkikäteen ajatellen - matkalla olleiden kertomukset luettuani ja matkasta tehdyn videon nähtyäni - olen tyytyväinen etten sinne lähtenyt. Huonoja teitä, rumia maisemia, likaisia vessoja, teiden rikkomia pyöriä. Mitä muuta matkaltaan ei voisi toivoa?

Sitten ajokausi alkoi. Ehdin ajella muutaman viikon, kunnes toukokuussa - 21.5. - kaaduin pyörän kanssa.
Kyseessä oli ns. vastaohjausharjoitus. Eli ajetaan noin 60 km/h ja vastaohjauksella väistetään ajolinjalla olevaa kuvitteellista estettä. Ensin ajetaan suoraan, sitten (juuri ennen estettä) nopea vastaohjausliike vasemmalle, muutama metri myöhemmin (esteen kohdalla) vastaohjausliike takaisin, ja lopuksi (esteen jälkeen) palataan alkuperäiselle ajolinjalle. Matkaa menee juuri pienen henkilöauton väistämisen verran.
Jos joku joskus väittää, ettei vastaohjausta voi tehdä liian voimakkaasti, älä usko. Minulle sellaista oli väitetty.

Ensimmäinen ohjausliike painoi etuhaarukan syvään, ja toinen ohjausliike painoi sen pohjaan asti. Muistan tunteneeni aivan kuin etupyörä olisi tipahtanut kuoppaan, iskeytynyt kuopan nousevaan reunaan, ja lopuksi pompannut kuopasta ylös. No, kun pitkä jousitus nousee nopeasti, tietenkin seurauksena on etupään irtoaminen tien pinnasta. Ja koska olin jo valmiiksi kallistuneena - tuossa vaiheessa olin siis kääntymässä takaisin oikealle - menetti etupyörä pitonsa kokonaan.
Nopeutta kaatuessani oli varmasti vähemmän kuin 50 km/h, kaaduin tasaiselle asfaltille, pyörä liukui välittömästi pois, minulla oli täydet ajovarusteet, liu'uin tasaisella asfaltilla. Eli ei siis mitenkään vaaralliselta vaikuttava tilanne. Muistan kaatumisesta, että ensimmäiseksi maahan iskivät kypärä ja olkapää. Käytännössä samalla otti maahan koko käsivarsi olkapäästä kyynärpäähän. Käsivarsi oli kiinni kyljessä, joten isku löi kylkiluut saman tien rikki. Sairaalassa totesivat katkenneiksi ainakin kahdeksan kylkiluuta, 11 eri kohdasta. Lisäksi oikea solisluu oli poikki.

Varusteet suojasivat hyvin. Päähän tai niskaan ei tullut minkäänlaista vauriota - kypärä suojasi juuri niin kuin sen pitikin. Oli aurinkoinen päivä - sateisen aamun jälkeen - ja olin juuri hetkeä aiemmin löysännyt ajotakin vetoketjua vaaksan verran. Kaatuessa takki alkoi heti keriytyä, ja jos vetoketju olisi ollut hiukankin enemmän auki, olisi asfaltti hionut koko kyljen paljaaksi. Nyt sain vain naarmuja olkapään etuosan ihoon.
Kämmen ei edes osunut asfalttiin - vaistonvaraisesti osasin suojata ottokäden.
Haalariin tulleiden jälkien perusteella olisi oikea polvi ainakin menettänyt ihonsa, ja iskukin olisi tehnyt vahinkoa. Vastaavia jälkiä oli myös ajosaappaan kärjen ulkoreunalla.
Opetus: Varusteet pitää aina (!) ajaessa olla päällä, ja kaikki hihnat ja vetoketjut täysin kiinnitettyinä ja kiristettyinä. Myös kuumalla ilmalla.

Myöhemmin joku toinen paikalla ollut arveli, että pyrän peili olisi irronnut ja jäänyt kylkeni alle. Se voisi selittää noin suuret kylkiluumurtumat. Tiedä häntä - kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei siitä ehtinyt jäädä muistikuvia - itselleni ei jäänyt mitään muistikuvaa kyljen alle jäävästä peilistä.

Kun liukuminen pysähtyi, oli minulla heti vaikeuksia hengittää. Isku oli lyönyt ilmat keuhkoista, ja kypärän hihna kiristi kaulaa. Oikeaa kättä en saanut nostettua kaulalle, enkä vasemmalla saanut hihnaa auki. Myös ahtaanpaikan kammo iski vahvana. Onneksi ensimmäiset paikalle tulleet ymmärsivät heti auttaa kypärän pois - muutoin olisin nopeasti tukehtunut.
Opetus: Loukkaantuneelta pitää auttaa kypärä heti (!) pois - tietenkin varoen mahdollisia niskavaurioita.

Pyörä sai muutaman naarmun, ja se ajettiin paikalta. Mitään pysyviä vaurioita siihen ei jäänyt, eikä se vuotanut nesteitä koko kesänä. Se onkin saksalaisvalmisteinen. Kaikki naarmutkin korjattiin vakuutuksesta, joka vaihtoi tilalle uudet katteet. Lopputuloksena kauden lopussa pyörä oli paremmassa kunnossa kuin ennen kaatumista.

Kuljettaja sen sijaan nostettiin ambulanssiin ja ajettiin sairaalaan. Ambulanssin hoitajatyttö kertoi ajavansa seuraavalla viikolla moottoripyöräkortin. Toivotin hänelle onnea.

Jaloilleni pääsin ensimmäisen kerran seuraavana päivänä. Makuulla olo tai suorana seisominen eivät tuottaneet vaikeuksia, mutta ylös nouseminen tai (varsinkin) makuulle laskeutuminen olivat mahdottomia tehtäviä. Kun niin moni kylkiluu on katkennut, vartalo ei anna tarvittavaa tukea.
Onneksi sain kohtuullisen tehokkaita särkylääkkeitä - mukaan lukien hoitajien "ilopilleriksi" kutsumaa opiaattia. Olinkin varsin tyytyväinen - opiaattia syödessä ei edes koko kaatuminen enää harmittanut.

Parin päivän jälkeen alkoi kunto parantua nopeasti. Vajaa viikko kaatumisesta, ja pystyin jo kävelemään käytännössä vaivatta. Aloin jo uskoa, että kuukauden kuluttua voisin taas olla pyörällä ajossa. No, se osoittautui yltiöoptimismiksi.

Minulla oli ollut varattuna viikon lomamatka Italiaan - lentokoneella. Lähtöpäivä olisi ollut kohta onnettomuuden jälkeen. Koska olin sairaalassa, matkakin peruuntui. Onneksi Italialainen ystäväni päätti tulla Suomeen, minua hoitamaan. Lopulta hän oli Suomessa reilun viiden viikon ajan. Tuo oli aika ratkaisevaa toipumiseni kannalta, sillä reilun viikon jälkeen, kotiin palattuani - lue: opiaattihoidon loputtua - käveleminen ja liikkuminen ja istuminen ja nukkuminen ja yleensäkin elossa olo alkoivat taas muuttua vähemmän miellyttäviksi vaihtoehdoiksi. Seuraavan parin kuukauden aikana kävellessä kuului kylkiluiden ratinaa kuin rantakivikosta ainakin. Mielenkiinnon lisäämiseksi sain päivittäin arvuutella missä osassa vartaloa ne irtonaiset kylkiluun palaset tänään vaeltaisivat.

Kesäkuun lopussa olin jo asennoitunut töihin palaamiseen - lue: kesälomalle lähtöön. Mutta toiveet romutti röntgenkuva, josta ilmeni ettei yksikään murros ollut alkanut luutua. Käytännössä tuo tarkoitti että jatkoin uneliaana pitävien särkylääkkeiden syömistä. Vielä elokuussa jouduin syömään Buranaa ja Banacodia säännöllisesti kolme kertaa päivässä.

Ystäväni piti palata Italiaan, ja päätimme mennä sinne molemmat. Näin vierihoitoon ei tulisi tarpeettomia katkoksia.
Lensimme Italiaan Malpensan kentälle lauantaina, heinäkuun 1., ja majoitumme Camandonaan, lähelle Biellaa, Torinosta koilliseen. Samassa paikassa olin käynyt tammikuussa. Ensimmäisen kerran sinne eksyin 2005 kesällä, Alppien länsiosaa pyörän kanssa kiertäessäni.

Olin Italiassa koko heinäkuun, ja elokuun alussa palasin Suomeen lääkärintarkastukseen. Tällä kertaa uutiset olivat positiivisia. Solisluu oli alkanut luutua, eikä sitä tarvinnut leikata. Sairaslomaa jouduin silti jatkamaan vielä koko elokuun. Töihin palasin syyskuun alussa, oltuani sairaslomalla yhtäjaksoisesti 15 viikon ajan.
Pyörän päälle pääsin nousemaan ensimmäisen kerran vasta elokuun puolenvälin jälkeen. Ajo ei suinkaan ollut vaivatonta, ja käsivarsi alkoi särkeä. Mutta ainakin ajaminen jotenkin onnistui.

Ensimmäisenä iltana onnettomuuden jälkeen iski ajatus, etten enää koskaan uskalla ajaa pyörällä. Noin vähäisestä onnettomuudesta loukkaantuu näin vakavasti. Nopeutta oli vain nimeksi, kaikki varusteet päällä, tasainen asfaltti - ja silti olin käytännössä toimintakyvytön, enkä omin avuin olisi saanut edes kypärän hihnaa löysättyä. Useimmiten matkoillani ajan syrjäisilläkin teillä, alueilla joissa satunnaisen ohikulkijan kanssa ei yleensä yhteistä kieltä löydy, pyörä ainoana seuralaisenani. Jos kotioloissa voi käydä näin pahasti, kuinka ulkomailla voisin ollenkaan selvitä?

Muutama päivä myöhemmin - edelleen sairaalassa - aloin jo miettiä, että voihan sitä pyöräilyyn kuolla, mutta jos edes mopolla ei voi enää ajaa, niin mitä elämällään muka sitten voisi tehdä.
Puoli vuotta onnettomuuden jälkeen - kun osa kylkiluista edelleen ratisee - eniten harmittaa se että hukkaan meni melkein kokonainen ajokausi.

Ensikesänä pitää sitten ajaa hiukan kovempaa, että ehtii saada menetetyt kokemukset takaisin

Heinäkuun olin Camandonassa, Italiassa. Vaikka suurimman osan ajasta olin paikoillani - käveleminen tuon kyläpahasen laidallekaan ei aina ollut itsestäänselvyys - teimme myös muutaman retken. Ystävälläni oli -96 mallinen, 4-ovinen, diesel Seat Ibiza, ja sillä kävimme katsomassa lähiseudun nähtävyyksiä. Lisäksi teimme muutaman pidemmän matkan - yhden useampipäiväisenkin, aina Dolomiiteille asti.
Seuraavilla sivuilla on muistiinpanoja ja valokuvia noilta matkoilta.

Kunkin päivän otsikossa on kartta, josta näkyy päivän aikana ajettu reitti. Klikkaamalla kartta aukeaa omalle sivulleen, ja edelleen klikkaamalla reitin näkee yhä suuremmassa mittakaavassa.
Otsikosta löytyy myös päivän reitin korkeuskäyrä. Myös sen saa klikkaamalla suuremmaksi.

Linkit on kerätty omalle sivulle. Linkki tai pari löytyy useimpiin tekstissä mainittuihin paikkoihin tai nimiin. Yleensä paikkakuntien kohdalla olen käyttänyt Wikipediaa, ja aina mahdollisuuden mukaan sen suomenkielistä versiota.
Linkkien valintakriteereihin kuului, että osoitteesta pitää löytyä suomalaiset tai enklantilaiset sivut. Saksan- ja italiantaitoisille olisi korkeatasoisia sivustoja löytynyt enemmänkin, mutta eiköhän noilla jo joitain perustietoja saa kasaan.

Tekstin seassa olevat linkit viittaavat tämän sivuston sisälle.

Valokuvia otin matkan aikana paljon. Ja kuvien laatu on verrannollinen niiden määrään. Valitettavasti verrannollisuus on käänteinen. Suurin osa kuvista on otettu liikkuvasta autosta. Onneksi sää suosi, ja valoa oli riittävästi.
Tekstin joukossa on kuvia. Huomaa että kuvaa linkaamalla pääset selaamaan yhä useampia kuvia. Yhteensä kuvia on yli 70.
Kamerana oli Canon Ixus 700. Lisäksi ainakin yksi kuva on otettu Nokia 9500 Kommunikaattorilla.

Lido Paina -ravintolassa, näkymä ruokapöydästä.

(Malcesine, Veneto, Italia - 20.7.2006, 21:27)

Lido Paina -ravintolassa, näkymä ruokapöydästä.

(Malcesine, Veneto, Italia - 20.7.2006, 21:27)

Aluksi näillä sivuilla kerrotaan vain käynnistä Alagnassa (17.7.) sekä matkasta Dolomiiteille (18.-21.7.). Suunnitelmissa on joskus lisätä muistiinpanot muiltakin heinäkuun aikana tehdyiltä retkiltä.

Matkareitti on saatavana Google Earth -ohjelmaan.