Lento laskeutui Münchenin kentälle ajallaan (09:40).

Usvaa, lennon aikana Alpeista näkyi vain usvan yläpuolella oleva osa. Mutta usva osoittautui aika hentoiseksi, ja maasta käsin taivas vaikutti kirkkaalta.

Lämpötila Münchenissä +3 °C, eli kylmää on!

Junalippu keskustaan maksoi 8,80 €.

 

Olin varannut pyörän etukäteen Internetistä, jota kautta vuokrafirmakin - MotoGreek - oli löytynyt.

MotoGreekin konttori löytyi helposti. Münchenin metrolinjan U3 pysäkki oli parin sadan metrin päässä, ja pysäkiltä löytyi kartta, jossa oikea katu näkyi. Saavuttu klo 11:30 - reilu tunti lentokentältä lähdettyä.

Omistaja on kreikkalaissyntyinen, hiukan vajaa 40 vuotias mies. Kertoi että heillä on yli 40 pyörää. Pääosa asiakkaista on amerikkalaisia, venäläisiä, israelilaisia ja muita turisteja, jotka ovat käyneet aiemminkin.

Antoi BMW System sivulaukut ja magneettikiinnitteisen tankkilaukun, ilman eri korvauksia.

Tankkilaukun karttataskuun laitoin kartan ja GPSr:n, toiseen sivulaukkuun laitoin varavaatteet ja muut tavarat, ja toinen sivulaukku sai jäädä tyhjilleen.

R-1150-GS, pesun jäljiltä kiiltävä, ajettu hiukan vajaa 20 000 km.

Mies pyysi minua tarkistamaan öljyn säännöllisesti (antoi pienen pullon öljyä varalle), sekä tarkistamaan rengaspaineet n. 500 km ajon jälkeen. Oikeiksi paineiksi sanoi 2,3...2,4 edessä ja 2,7...2,8 takana. Pyörässä on uudet renkaat, joilla on ajettu vasta pari sataa kilometriä.

GS:ssä on "norsunkorvat" kahvojen edessä. Ne estävät viiman osumasta suoraan sormille, joten kädet pysyvät lämpöisinä.

Ensimmäisen päivän kokemuksella pyörä toimii moitteetta. Valoista liikkeelle lähtiessä tankin etupuolelta nousee savua, mutta se saattaa olla normaalia(?).

Pyörässä on lämpökahvat, ja tänään korkeammalla Alpeilla ajaessa ne olivat erittäin hyödylliset.

Pyörässä on kiinteä tuulilasi, joka suojaa paljon vähemmän kuin RT:n etukatteet. Siitä tulee jonkun verran pyörteitä, jotka pitävät ääntä kypärässä.

Pyörä on kevyempi hallita kuin RT. Kuitenkin kaikki hallintalaitteet ja mittarit ovat samanlaiset, joten käytön oppiminen oli helppoa. Kevyemmän oloisena pyöränä tämä GS tuntuu varsin mukavalta ajettavalta kaupungissa, pikkuteillä, ja miksei isommallakin tiellä. Viimeisessä RT voi olla hiukan parempi, sillä siinä on peittävämmät katteet ja sähköisesti säädettävä etulasi.

 

Lähdetty Münchenistä n. klo 12:45.

Ajoin Münchenistä Innsbruckin suuntaan tietä B11. Jossakin kohdin myös Deutche Alpenstrasse kulki samaa reittiä, ja muistin joitakin viime kesänä näkemiäni maisemia.

Aluksi B11 oli kohtuullisen kiinnostava - mutkainen ja nähtävää - mutta sitten se alkoi muuttua aika tylsäksi. Lopulta se nousi vuorille jossakin Kochelseen kohdilla.

Päätin olla menemättä Garmischiin, ja ajoinkin suoraan kohti Innsbruckia. Tie ei ollut erityisen mielenkiintoinen, mutta oli hyväkuntoinen ja leveä. Junarata näkyi kulkevan tien vieressä.

Kun olin noussut yli 1000 metrin, alkoi olla oikeasti kylmä, ja piti laittaa kahvalämppärit päälle.

Lopulta laskeuduttiin laaksoon jossa Innsbruck. Tie vei minut moottoritielle, vaikkei minulla ole Itävallan moottoriteillä ajamiseen vaadittavaa tarraa. Parin liittymän jälkeen käännyin Innsbruckin keskustaan. Kaupunki oli tosi tylsän näköinen. Kerrostaloja jotka kaikki näyttivät 70-luvulla rakennetuilta.
Äskeisen vuorilla ajelun jälkeen läpmötila laaksossa oli kohtuullinen.

Etsimisen jälkeen löysin tien 182, joka kulkee Brennerin laaksossa kulkevan moottoritien kanssa samaan suuntaan.
Alkumatkasta tie oli kapea, mutkainen ja metsässä, eikä ohituspaikkoja löytynyt ollenkaan. Suorat olivat max 100 metriä, eikä mutkan taakse nähnyt. Tie ei kulkenut lähelläkään tuota moottoritietä, jota pitkin olisi päässyt monta kertaa nopeammin eteenpäin. Lopulta Brennerpasson kohdilla, rajalla, tiet tulivat lähelle toisiaan, ja Italian puolella kulkivat näköetäisyydellä toisistaan. Italian puolella tie oli paljon leveämpi ja nopeampi ajaa, ja vielä tylsempi kuin Itävallan puolella.

Brennerpasson kohdilla näkyi pieni lampi, joka oli kokonaan jäässä - eli tuolla ylhäällä oli kylmä.

 

Vipitenon kohdilta käännyin tielle SS44. Alkumatkasta ei mitenkään hyväkuntoinen päällyste, mutta parani kun päästiin 1400 m korkeuteen, ja pysyi kohtuullisen hyvänä aina Meronaan asti.

1500 metrin jälkeen oli lunta tien molemmin puolin yhtenäinen lumipeite. Onneksi Giovo pass (Jaufenpass) oli auki. Ei paljoa liikennettä, sain ajella yksikseni suurimman osan matkaa.

Molemmilla puolilla passoa ajettiin metsässä tuonne 1600...1800 metriin, jonka yläpuolella oli paljasta. Upeita näköaloja, ilta-aurinko valaisi takana olevia kukkuloiden huippuja.

Se oli ihan hyvä passo, suosittelen ajamista.

Minulla oli vasta-aurinko, joka ylöspäin ajaessa teki välillä vaikeaksi nähdä eteensä. Iltapäivällä kannattaisi varmaan ajaa lännestä itään.

 

Leonardosta Meranoon tie oli tylsää alamäkeä, kyliä toistensa jälkeen ja autoja koko ajan tien tukkona.

Merano näytti kauniilta kaupungilta. Olisi varmaan pitänyt jäädä sinne yöksi. Olin siellä n. klo 18:30.

Ajoin Resiaan teitä SS38 ja SS40. Hotelli jossa viimeksi nukuin, oli kai kiinni. Ulko-ovi oli auki ja respassa valot, mutten löytänyt ketään sisältä. Ajoin sata metriä eteenpäin ja löysin hotellin nimeltä Edelweiss (täällä taitaa olla tuon niminen hotelli joka kylässä?). Keskellä kylää, tien varressa. Etupiha täynnä autoja, ilmeisesti toisten matkailijoiden?

Saavuin tänne n. klo 19:30. Huoneen hinta 35 €. Kylän edustalla olevat pari järveä ovat osittain jäässä - järvillä kelluu valtavia jäälauttoja, jotka peittävät melkein koko järven. Hotellin edustalla oleva lämpömittari näytti +6 °C.

Aurinko ehti laskea ennen kuin ehdin Resiaan. Lopulta se valaisi enää muutamaa vuorenhuippua ja laaksoissa alkoi tulla pimeä. SS40:llä näkyi varsinkin Stilverjoch passon (Passo Stelvio) liittymän tienoilla upeat maisemat. Aurinko valaisi lumen peittämät vuorenhuiput. Mutta olin ajamassa länteen päin joten ne jäivät taakseni. Koska oli jo kiire löytää hotelli, en pysähtynyt ottamaan kuvia.

 

Vaatteina ajaessa oli:
Rukka Outlast alusasu (paita + housut), farkut, t-paita, ja päällimmäisenä Rukka core-tex asu (Pablo takki ja haalarit). Jalassa ajosaappaat ja -sukat. Kädessä Büse Shiny hanskat.

Muutoin aurinkoista ja kirkasta, mutta Morenan kohdalla tuli pari vesipisaraa. Ei edes satanut, vain hetken ripotti.

Aamulla klo 7:30 hotellin edessä lämpömittari näyttää +1. Aurinko on vielä nousemassa, valaisee vasta vuorten huippuja. Täällä laaksossa ollaan vielä varjossa. Ikkunasta katsoen näyttää kuin olisi pilvinen päivä, kun kaikkialla on valoisaa mutta varjo. Taivaalla onkin jonkun verran usvaa ja poutapilviä kertyy taivaalle.

Suunnitelma on ajaa SS40 loppuun, ottaa ehkä kuva siitä Harley Davidson hotellista Itävallan rajalla (josta jo useaan kertaan olen aikonut kuvan ottaa), kääntyä heti Sveitsin puolelle ja ajella sieltä Lichensteinin eteläpuolelle, josta lopulta iltapäivällä Lindauhun. Lindaussa yritän olla n. klo 15.

Eilisen jäljiltä trippimittarissa on 353,9 km.

Aamulla ennen hotellilta lähtöä selvisi, että muut hotellissa olleet turistit olivat hiihtämässä(!). Aamulla kaikki kasasivat suksensa ja hiihtoasut, ja hyppäsivät joko ohi kulkeviin busseihin tai menivät mäelle omilla autoillaan. Respan tyttö kertoi kylän ympärillä olevan ainakin kolme isompaa mäkeä, ja että ne ovat auki vielä yhden viikon.

Siinä aamulla pyörää käynnistellessä ja kypärää päähän vetäessä tuntui oudolta katsella, kun vieressä porukka kasaa suksiaan ja laskukypäriään ja -lasejaan.

Tänään pidin puuvillasormikkaita nahkahanskojen sisällä.

 

Italian ja Itävallan väliselle rajalle oli matkaa vain kilometri tai kaksi. Pari kilometriä myöhemmin ja hiukan alempana tuli kylä, jossa näkyi joukko hotelleja. Yksi niistä varmaan olisi ollut se Harrikka hotelli. Mutta käännyin heti kylän alkupuolelta vasempaan, Sveitsin suuntaan. Tie (B185) oli kapeahko, hyväkuntoinen, ei kovin pitkä (alle 10 km mutkineen). Sen loppupuoli oli laskua, jossa löytyi serpentiiniä toistensa perään.

Tien lopussa, serpentiinien jälkeen ja mäen alla, oli raja-asema. Siellä oli yksi (ilmeisesti sveitsiläinen) nuorehko mies, joka pysäytti kaikki rajan yli liikkuvat passin tarkastukseen.

B185 oli oikein mukava tie, vaikka metsäinen olikin. Näkyvyys tietä laskeutuessa oli länteen, laakson yli vastakkaisen puolen rinteisiin.

Sitten tietä pitkin kohden Sankt Moritzia (tie nro 27). Yritin mennä Flüelapasson yli, mutta liittymän kohdalla kerrottiin sen olevan suljettu. Päätin yrittää seuraavaa samansuuntaista (Albulapass), joten jatkoin tietä 27 etelään.

Tie oli aluksi kohtuullinen, ja aina hetkittäin ihan mielenkiintoinen. Mutta kun laakso leveni, meni tie laakson pohjalle, ja silloin tiekin oli leveä ja suora ja tylsä. Aina välillä tie nousi laaksoa reunustavalle länsipuolen rinteelle, ja silloin se muuttui paljon mielenkiintoisemmaksi ajaa.

Kannattaa ajaa tien vierellä kulkevia pienempiä teitä, jotka menevät paikallisten kylien läpi. Niillä näkee maisemia ja paikallisia kyliä ja niillä menee aikaa (ovat hitaita ajaa). Eli juuri sitä miksi tänne on tultu!

 

Albulapass oli myös kiinni, joten jatkoin eteenpäin. Ofenpasson olin jo ohittanut - ja sen olin jo ajanut aiemmin. Seuraavaksi olisi ollut Bernina pass, mutta hetken miettimisen jälkeen päätin että sinne vievä tie oli tylsän näköinen. Ja joka tapauksessa minun oli tarkoitus olla illalla Lindaussa, kun taas tuo tie olisi vienyt Italian puolelle.

St.Morizin edustalla olevat järvet olivat umpijäässä. Ei ehkä miestä kantavaa, mutta umpijäätä kuitenkin. Lämpötila oli sen mukainen. Laaksoa etelään mennessä tie nousi ylemmäs, ja samalla lämpötila laski - jo paljon ennen St.Moritzia. Lämpökahvat päällä koko aamupäivän.

Lopulta käännyin Julierpassolle (tie nro 3). Tie lähti heti jyrkkään nousuun. Ja lämpötila sen kuin laski. Tiellä kulki myös isoja rekkoja ja muuta raskasta liikennettä, jotka saivat aikaan isoja jonoja. Minä onneksi säästyin, sillä ainoa minun puolelle tietä osunut oli yksi armeijan auto alaspäin tullessa. Siitäkin selvisin ohittelemalla kaikki sen perässä olleet (parikymmentä) henkilöautoa, ja lopulta heitin ohi armeijan kuorma-autosta ja pääsin omille teilleni.

Ylhäällä 1800 metristä ylöspäin oli kattavaa lumipeittoa. Lumi alkoi jostain 1700 metristä, ja sen alapuolella oli lunta vain harvakseltaan varjopaikoissa.

Ylätasanko oli aivan lumen peitossa, samoin kaikki ympäröivät kukkulat.

Maisemat 1600 m:stä ylöspäin toivat minulle mieleen Norjan.

Tien länsipuoli oli paljon pidempää rinnettä. Kun itäpäässä oli kerralla noustu melkein puoli kilometriä, länsipuolella laskeuduttiin paljon pidempiä mäkiä. Tie jatkoi ja jatkoi ja jatkoi laskemistaan, ja lopulta tultiin 600 metriin. Siellä tultiin Liechtensteiniin vievään laaksoon, jota lähdin pohjoiseen.

Kreivikunta oli (taas) tosi tylsä - ei mitään nähtävää, vain loputon määrä matalia taloja. Etelärajalla Sveitsistä tullessa ei rajaa edes huomaa. Pohjoisessa Itävaltaan mennessä rajan huomasi, mutta vain Itävallasta tuleville oli vartijoita.

Seuraavaksi Itävallan puolelle, jatkettu tietä nro 190. Viimeiset kymmenen tai viisitoista kilometriä ennen Bregenziä oli todellista ruuhkaa. Onneksi näin mallia paikallisilta mopoilijoilta ja ymmärsin lähteä ohittelemaan. Muuten siellä olisi mennyt tunti tai toinenkin jonossa odotellessa. Heittelin lopulta aika rohkeasti jokaisen tilaisuuden tullen kaikista ohitse, ja selvisin lopulta Saksan rajalle.

Perillä hotellin pihalla klo 15. Trippimittarissa nyt 643,6 km.

Lindaun satamassa klo 16 lämpömittari näytti 12 °C. Joku sanoi että on 18 °C - jälkimmäinen tuntui uskottavalta. Tuntui kesäisen kuumalta, varmaan lämpimämpi kuin missään päivän varrella.

Kuulin kerrottavan että tänään Lindaussa on kevään ensimmäinen lämmin päivä.

 

Illalla uutisissa kerrottiin paavin olevan vakavasti sairas. Kuulemma hengitys on erittäin työlästä ja kuume on korkea, illalla vaihteli tajunnan ja tajuttomuuden välillä. Esim. CNN:llä paavi oli koko illan ainoana aiheena. Loppuillasta tuli uutinen että paavi on kuollut.

Illalla käyty tuttavani 30 vuotis päivillä. Nehän olivat alkujaan tekosyynä koko matkalle. Siellä oli tylsää, mutta mopoiluhan se oikea tulemiseni syy olikin

Loppuilta Lindaun irkkubaarissa, "Gambrinushaus Nike's Irish Pub".
Illalla vaativat sisäänpääsymaksun, sisällä kuului olevan elävä bändi, ja kadulla baarin edusta täysi terassilla juojia. Minä jäin ulos, sillä sisäpuoli vaikutti kuumalta. Myös naapuribaarien edessä oli jonoja ja terassi/katu täysi. Lienee lauantai-iltaisin täällä tavallista.

Aamulla taas aurinkoista, hiukan vilpoista mutta päivän mittaan aurinko varmaan lämmittää. Hiukan usvaa, kaukana olevat vuoret eivät näy ihan kirkkaina.

Tänä aamuna kädet ovat kipeinä, erityisesti vasen käsi ja sen nimetön, joka alkaa taas jäädä lukkoon kun sen taittaa nyrkkiin. Johtuu eilisestä ajelusta, joko tärinästä tai kytkinkahvan kovasta vääntelystä.

Pyörän vuokraan sisältyneistä kilometreistä minulla on jäljellä n. 350. Vaihtoehtoisia ajosuunnitelmia on useampia. Tänään yritän ajaa joko Garmischiin tai Reutteen. Joko Alpenstrassea pitkin, tai sitten osittain Itävallan puolta. Katsotaan, miten onnistun löytämään tiet. Yritän lähteä Itävallan puolelle, Bregenz, Hittisau, ja sieltä Saksaan, Balderscwang, Fischen, Sonthofen, Hindelang, ja takaisin Itävaltaan, Schattwald, Galchtpass, Reutte.

Huoneen hinnaksi tuli 50,60 €. Isäntä ei halunnut kolikoita, joten selvisin tasan 50 €:lla.

 

Liikkeelle klo 10:30.

Reitti Bregenziin on helppo. Sieltä eteenpäin tielle 200 ja edelleen Hittisaun suuntaan (tie nro 205) onnistui, kunhan pysähteli kyllin usein karttaa lukemaan. GPSr:äni on liian alhaalla tankkilaukun karttataskussa, eikä sitä siksi voi ajaessa lukea. Eikä sen pohjakartta edes tunne näitä pikkuteitä.

Hyvä tie oli se, joka nousi Bregenzin laaksosta ylöspäin ja yhtyi sitten tiehen 200 (tie nro L7). Metsäinen, mutkittelee kapean laakson reunalla, nouse ylöspäin itään päin ajettaessa. Taas aurinko paistoi silmiin, koska ajoin aamupäivällä itään.

Hittisaun tie oli aika nopea, eikö erityisen haasteellinen. Pääosin aukeiden kukkuloiden päällä ja rinteillä. Hittisau oli pienehkö kylä, vain muutama kivitalo. Siellä varmaan kaikki asukkaat tuntevat toisensa. Vastaan tuli kuitenkin paljon pyöriä, samoin kuin kaikkina kolmena päivänä tähän asti.

Hittisaun jälkeen tie kääntyy pohjoiseen kohti Oberstaufenia, vaikka olin suunnitellut ajavani suoraan itään kohti Fischeniä. Virheeni selvisi minulle vasta illalla karttoja lukiessa. En tiedä, missä kohdin olisi pitänyt kääntyä oikeaan. Nyt ajoin vain tietä pitkin, kääntymättä kertaakaan sivuteille.

 

Oberstaufenista Hindelangiin oli tylsää laaksossa ajoa. Loppumatkasta jopa moottoritietä. Heti Hindelangin laidalta alkoi nousu Oberjochpassolle. Nousussa serpentiinejä riittää. Nousu menee pääosin metsän sisällä, joten ei mitenkään voi tietää mutkien määrää ennen kuin ne on ajanut.

Mäen päällä pysähdyin lepopaikalle ottamaan muutaman kuvan, mutta luulen että viime kesänä ottamani kuvat onnistuivat paremmin. Auringon suunta ei oikein ollut hyvä kuvien ottamiseen.

Mäessä oli paljon liikennettä, joten tietenkin muodostui myös autojonoja. Moottoripyöräilijöitä oli paljon, ja ylätasanteella niitä näkyi kokoontuneen isompikin joukko. Moni pyöräilijä kääntyi heti ylös tultuaan takaisin mäkeä alas - tämä varmaan on koko Saksan paras mutkapätkä. Näin myös poliisin juttelevan yhdelle pyöräilijälle (BMW R-1200-S). Poliisin kädessä näytti olevan tutka, taisi antaa sakkoja ylinopeudesta? Mutkissa näkyi paljon pyöriä, ja aina tilaisuuden tullen ne kaikki myös ajoivat kovaa. Joten jos tuo pyöräilijä oli pysäytetty ylinopeuden vuoksi, hän taisi ajaa sitten oikein todella kovaa?

Oberjochpassolta käännytty Itävallan puolelle. Tie vei alaspäin laaksoon, josta otin useita kuvia ympärillä näkyvistä vuorista. Riippuliitäjiä näkyi paljon. Vastaan tuli paljon moottoripyöriä, joten kai tämä on kohtuullisen suosittu reitti - vaikka sen pohjoispää tuntuikin aika tylsältä - ei tosin läheskään tylsin tämän viikonvaihteen aikana ajamani tie, sillä maisemat olivat hienot. Haldensee (järvi) oli noin 1100 metrissä, ja lähes kokonaan jäässä. Jäi vaikutelma, että Alppien pohjoisosissa on lunta ja jäätä enemmän kuin etelässä.

Tien loppupäässä (etelässä/kaakossa) oli Gaichtpass, johon ei juuri ollut nousua mutta jonka jälkeen oli nopea ja serpentiininen lasku Weissenbachiin. Lopputuloksena voisi sanoa tiestä välillä Weissenbach - Olberjoch: ihan kohtuullinen tie, kannattaa ajaa jos on menossa samaan suuntaan. Mutta ei sen takia kannata kovin isoa mutkaa ruveta tekemään.

 

Tie Reutteen oli leveä ja suora, ei mitään mielenkiintoista. Reutte näytti yllättävän pieneltä ja tylsältä paikalta, enkä tiennyt mistä etsiä sen keskustaa. Joten päätin jatkaa matkaa kohden Garmischia.

Isoa tietä Lernoosiin asti. Lernoosissa olin n. klo 14, ja arvelin kysyä majapaikkaa. Osoittautui että kaikki hotellit olivat kiinni, olivat sulkeneet ovensa juuri tänään. Avaavat varmaan uudelleen kesäkaudeksi, mutta tänään loppui talvikausi. Yksi ainut hotelli olisi ollut auki, ja siellä huoneen hintana oli 71 €. Päätin koettaa onneani Garmischissa.

Söin lounaan Lernoossa. Tarjoilija oli ruotsalaistyttö, joka kertoi ostaneensa pyörän (Suzuki Bandit) Lernoossa ollessaan. Sanoi ensiviikolla lähtevänsä ajamaan sitä kohden Ruotsia, Tukholmasta pohjoiseen.

 

Tie Lernoosta Garmischiin oli helppo ja nopea. Pääosin metsässä, tasainen tie ilman mäkiä tai nähtävää. Kaikki mutkat olivat nopeita, varsinkin Saksan puolen metsässä.

Garmischissa pysähdyin ensin keskustan turisti-infon edessä olevalla hotellitaululla. Suurin osa hotelleista oli merkattu vihreällä, mutta huoneiden hintoja ei ollut merkitty selvästi. Samoin olisi ollut vaikea löytää hotellin osoitetta, sillä vieressä ei ollut mitään karttaa johon hotellin koordinaatit olisi merkitty. Päätin pysäköidä pyörän johonkin ja lähteä kävellen kyselemään huoneita.

Parkkeerasin Hotel Garmischer Hofin vierelle (sama hotelli, jossa viime kesänä vietin ensimmäisen yöni Garmischissa). Halvin huone 54 €, joten otin sen.

Hotellilla n. klo 16:00. Trippimittarissa 827,5 km. Enemmänkin olisin tänään ajanut, mutta vuokrapyörässä pitää maksaa yli 1000 km:n menevästä matkasta. Joten tänään yritin valita reitit niin ettei ylimääräisiä kilometrejä tule. Huomiselle jäi vielä 172,5 km, ja siitä iso osa menee jo lyhintä tietä Müncheniin ajaessa.

Kaupungilla on lämmintä - ei ehkä ihan yhtä lämmin kuin eilen Lindaussa, mutta lämmintä kuitenkin. Kävelykatu täynnään ihmisiä, syömässä jäätelöä, istumassa auringossa, juttelemassa keskenään.

Illalla kävelty kaupungilla ja otettu kasa valokuvia maisemista, taloista, niiden seiniin maalatuista kuvista. Kameran muisti riittää vielä satoihin kuviin, joten tänään illalla otin niitä aika monta. Kameran akku meni tyhjäksi (taisi mennä jo eilen illalla, vai oliko se aiemmin tänään?), joten jatkossa yhtään pidemmällä matkalla pitää olla mukana kameran akun laturi.

 

Päivällä ajaessa yritin antaa sormien levätä eilistä enemmän. Ehkä aamuisen käsien säryn syynä oli myös eilen päällä pitämäni lämpökahvat - kun ne on päällä, alkaa vaistomaisesti sormia puristaa voimakkaasti kahvan ympärille. Tänään ei kahvojen lämmitintä tarvinnut, joten sormet saivat paremmin levätä.

Tänään pidin aurinkolaseja - ensimmäistä kertaa tämän matkan aikana. Ne ovat hiukan kuluneet, ja keskellä näkökenttää on kulumanaarmu molemmissa linsseissä. Muutoin ovat ajossa hyvät.

Lenroosissa otin pois farkut, joita olen perjantaista tähän päivään asti pitänyt ajohaalarien alla. Lämpötilat ovat jo sen verran korkeammalla, ettei ilman niitä ajaessa enää tullut kylmä.

Kaikkina kolmena iltana on jalkoja särkenyt. Kun koko päivän on istunut jalat liikkumatta, ajosaappaissa, alkaa veri pakkautua jalkateriin. Illalla pitää jalat nostaa ylös, jotta paine ja särky laskisi.

Aamu taas aurinkoinen, niin kuin eilenkin. Taitaa olla tulossa lämmin päivä, sillä tänään en enää mene vuorille.

Aamulla kierretty kaupungilla ottamassa vielä muutama kuva, sekä ostettu apteekista Thomapyriniä (sitähän tarvitsee aina, varsinkin kun sitä ei Suomessa saa edes myydä).

 

Käännyin tielle B23, joka vie kohden Ausburgia. Se on myös merkitty nimellä "Deutche Alpenstrasse". Heti alussa tie lähtee nousemaan mäenrinnettä. Mäen molemmissa päissä on yksi terävä serpentiinimutka, niiden välillä tie kulkee yhteen suuntaan rinnettä pitkin mutkitellen. Oikein mukava tienpätkä. Ylhäällä oli tienviitta Reuteniin, joten käännyin sinne (tie St2060, Itävallan puolella L255). Tie vei metsään ja nousi ylemmäs - aina reiluun 1000 metriin, jossa Itävallan raja. Ei huono, vaikkei nyt niin mielenkiintoinenkaan tie. Lähes tyhjä, eli ei liikennettä. Itävallan puolella laskeutuessa n. 700 metrissä oli järvi, taas lähes kauttaaltaan jäässä. Jopa rannat olivat jäätyneet, ilmeisesti viime yönä?

Reutenista lähdetty kohti Fussenia (B179). Isoa tietä, kuin moottoritietä ajaisi.

Ohi ajaessa Fussenin keskustan kävelykatu näytti mielenkiintoiselta. Pitäisi joskus pysähtyä täällä.
Satulinnan luona otettu joukko kuvia. En ajan puutteen vuoksi halunnut pysäköidä pyörää parempien kuvien toivossa, joten kuvat ovat kaukaa ja aika sumuisia.

Tieviitan mukaan satulinnalta on Müncheniin 104 km.

Nopeaa Deutche Alpenstrasse -tietä kohti Peitingiä ja sieltä kohden Weilheimiä. Todella mainio pikkutie välillä Rottenbuch - Peissenberg (tie St2058). Ei mitään vuoristoa, vaan maaseututietä. Mutkaa oli mukavasti ja mäkeäkin riitti. Jopa muutama serpentiini Ammerin ylityksen länsipuolella! Hieno sää teki ajosta nautittavan. Tosin tähän aikaan vuodesta oli paskan levitys pelloille käynnissä - mm. Satulinnan edustalla - joten paskanhajusta sai kärsiä kaikkialla maaseudulla ajaessa.

Weilheimissä tulin B2:lle, ja tie muuttui paljon leveämmäksi ja nopeammaksi. Minulla alkoi olla kiire Müncheniin, ja ajelin reilua 120 km/h:ssa. Tie B2 on kuin suomalainen maantie - leveä ja nopea. Se on moottoritietä mukavampi ajaa, mutta ei sillä paljon maisemia näe.

 

Pyörä palautettu klo 13, trippimittarissa noin 1019 km (en muistanut katsoa, mutta suurin piirtein tuo luku siellä oli). Noin vähistä ylimääräisistä kilometreistä ei tarvinnut edes maksaa ylimääräistä.

Metrolla ja S-junalla lentokentälle. Münchenin metrot olivat tavalliseen tapaan tukossa. Jouduin tekemään tunnin pituisen ylimääräisen lenkin jotta pääsin Marienplazilta Ostbahnhofille.

Lento Münchenistä Kööpenhaminaan, sieltä jatkolento Turkuun.
Kööpenhaminan kentällä, klo 19:30, Diners loungessa, muistan juuri että kamera jäi edelliseen koneeseen. Kysyn infosta, mutta he neuvovat vain soittamaan Kööpenhaminan poliisille, virka-aikana. Siinä meni kamera ja meni kaikki matkan aikana otetut kuvat, jäljelle jäi vain Kommunikaattorilla otetut muutama kuva