Kaksi Alkua
Tällä tarinalla on kaksi alkua.
Toinen sijoittuu Suomeen, tämän vuoden tammikuuhun.
Ja toinen Pekingiin, kahdenkymmenen vuoden taakse.
Viime tammikuussa valmistelin pian alkavaa Pekingin matkaani.
Työnantajani antamissa ohjeissa neuvottiin rekisteröitymään kohdemaassa -
tässä tapauksessa Kiinassa - Suomen paikalliseen lähetystöön.
Ja minä tietenkin uskoin.
Rekisteröityminen sinällään oli yksinkertaista.
Lähetystön sivulta voi ladata dokumentin, johon täytetään omat henkilö- ja kontaktitiedot,
ja lopputulos sitten palautetaan lähetystöön - esimerkiksi sähköpostitse.
Missään vaiheessa ei itse tarvitse mennä lähetystöön.
Kaksikymmentä vuotta sitten Pekingissä oli mielenosoituksia. Useimmat muistavat ne nimestä "Taivaallisen Rauhan Aukio", eli "Tiananmen", johon mielenosoitukset Pekingissä keskittyivät. Nuo yliopisto-opiskelijoiden rauhalliset mielenosoitukset paikallinen kommunistihallitus päätti lopettaa lähettämällä Kansan Vapautusarmeijan miehittämään koko Pekingin kaupunki. Operaatiossa tuli tapettua muutama tuhat paikallista opiskelijaa, mutta niitähän Kiinassa on muutenkin lian kanssa.
Suomen Puolustusvoimain Lipun Päivän Vastaanotto
Muutama viikko sitten työpaikan postilaatikkooni oli ilmestynyt minulle osoitettu kirje.
Se ei ehkä sinällään vielä ollut erityisen ihmeellistä, mutta kirjeen sisältö kyllä oli.
Siellä oli Suomen Pekinkin lähetystön lähettämä henkilökohtainen kutsukortti
Suomen Kiinan suurlähettilään Antti Kuosmasen järjestämälle Suomen Puolustusvoimain Lipun päivän vastaanotolle.
Eli tuohon ne sitä rekisteröintiä tarvitsivat.
Vastaanoton paikaksi oli valittu asuntoani vastapäätä olevan hotellin juhlasali.
Vastaanoton ajaksi oli valittu puolipäivä, jolloin suurin osa kutsun saajista olisi töissä
(lue: vastaanoton aiheuttamat kustannukset haluttiin minimoida).
Paikalla oli ehkä 150...200 vierasta.
Tarjoilu oli hyvää ja ruoka maukasta,
joskin se ei juuri Suomalaisuutta korostanut ja viiniä säästeltiin siinä määrin,
että luulin yleisössä kiertävien tarjoilijatyttöjen tarjottimella olleita laseja tyhjiksi
(kyllä niissä viiniä oli, muttei niin paljoa että sitä olisi heti ensisilmäyksellä huomannut).
Paikalla näkyi suuri määrä muiden maiden sotilasattaseoita ja muita vastaavia seurapiirisuosikkeja.
Onnistuin sentään tapaamaan pari suomalaistakin, ja kuulemaan heidän kokemuksiaan Pekingin matkoiltaan.
Suurlähettilään rouva kertoi miehensä pian siirtyvän Suomen lähettilääksi OECD:hen.
Pariisiin.
Ei mennyt heilläkään kovin hyvin... :)
Tiananmenin Aukio
Vaikka vuoden 1989 eläneistä useimmat muistavatkin Tiananmenin tapahtumat, olin minä totaalisesti unohtanut että tapahtuman kaksikymmenvuotispäivä oli lähestymässä. Muistin asian vasta, kun eräs - kiinalainen - työkaverini muutama viikko sitten siitä mainitsi.
Tiananmenin tapahtumat eivät ole mitenkään yleinen keskustelunaihe täällä Pekingissä.
Asunnossani näkyy joukko kansainvälisiä satelliitti-TV-kanavia.
Niiden joukossa BBC World, jota seuraan päivittäin.
Viimeisen viikon aikana tuota TV-kanavaa on sensuroitu rankasti.
Kiinassa asuntokohtaiset satelliittivastaanottimet on kielletty.
Satelliittivastaanottimet on keskitetty kommunistihallituksen valvomiin keskuksiin,
joissa lähetyksiä voidaan sensuroida.
Viimeisen viikon aikana sensurointi on ollut erittäin häiritsevää.
Aina kun lähetyksessä puhutaan Tiananmenin mielenosoituksista ja niiden seurauksista,
sensuroijat kääntävät vivustaan kuvan ja äänen pois.
Viime päivinä ovat BBC World:llä sekä CNN:llä kuvaruut olleet mustana lähes puolet ajasta.
Televisiolähetysten sensuroinnista huolehtiva ministeriö on SARFT
(State Administration of Radio, Film and Television), jonka vastuulla ovat radio, elokuvat ja televisio.
Myös Internetiä sensuroidaan.
Pääsy Tiananmenin mielenosoituksista kertoville sivuille on estetty.
Mutta tuo sensurointi ei ole kovin tehokasta, sillä sitä voi kiertää käyttämällä ulkomaista proxyä.
Joten useimmat kiinalaisetkin osaavat sitä kiertää.
Internetin sensuroinnista huolehtii ministeriö MIIT (Ministry of Industy and Information Technology),
jonka vastuulla ovat mm. posti, Internet, puhelimet ja ohjelmistoteollisuus.
Päivän jo kääntyessä iltaan, menin lopulta käymään Tiananmenin aukiolla.
Päivä oli kuuma, lämpötilan ollessa reilusti yli 30 °C.
Vielä illallakin taidettiin olla suomalaisen hellerajan yläpuolella.
Varsinaisella Tiananmenin torilla näkyi tavallista enemmän ihmisiä.
Heistä hyvinkin neljännes oli virkapukuun pukeutuneita, sotilaita ja poliiseja.
Suuri osa muista vaikutti siviilipukuisilta poliiseilta.
Ja lopuistakin suurin osa taisi olla turisteiksi pukeutuneita poliiseja.
Huomiota kiinnitti, että tänään torille oli päästetty useita turistibusseja -
jotain mitä ei ole tapahtunut enää useaan vuoteen.
Lisäksi torilla näkyi lukuisia poliisiautoja sekä pikkubusseja ja siviiliajoneuvoja.
Koko tilanne vaikutti lavastetulta -
ikään kuin torilla olisi ollut tavallista enemmän "rauhallisia" turisteja,
samalla kun kuitenkin torille yrittävät joutuvat kulkemaan turvatarkastuksen läpi.
Nuo turvatarkastukset ovat olleet käytössä jo useita vuosia,
mutta tänään ne olivat pakollisia ainakin kaikille ulkomaalaisen näköisille.
Tarkastuksen tarkoituksena tietenkin oli estää minkäänlaisten mielenosoitusmateriaalien kuljettaminen torille.
Kiinan kielessä tuo joukkomurhasta muistettu päivä tunnetaan nimellä "kuusi neljä" ("kesäkuun neljäs").
Jos olisin kävellyt paikalle paidassa jossa olisi ollut luku 64, oletettavasti minut olisi pidätetty,
tai ainakin torille pääsy olisi estetty.
Torin ympärillä olevia katuja kiersi useampi panssaroitu poliisiauto.
Ja kadun ulkoreunalla - alueella jolle pääsi ilman että joutui varsinaiseen "turvatarkastukseen" -
seisoi aseistettuja vartijoita asennossa parinkymmenen metrin välein.
Ja heidän välissään vaelteli vielä lukuisampi joukko virkapukuisia sekä siviiliasuisia poliiseja.
Koko alueella virkapukuisia ja siviiliasuisia viranomaisia oli moninkertainen määrä
varsinaisiin siviileihin nähden.
Viranomaisia oli siinämäärin paljon,
että koko alueella oli ihmisiä selvästi enemmän kuin tavallisena kesätorstai-iltana.
Muisto Elää - Vai Elääkö
Työpaikalla keskustelin kiinalaisten työtoverien kanssa siitä, mitä he ajattelevat 20 vuotta sitten tapahtuneesta verilöylystä. Hallituksen politiikka on, että tuosta aiheesta ei saa keskustella. Joten olin yllättynyt, että kiinalaiset itse halusivat puhua siitä ulkomaalaisen kanssa. Ja tuosta rohkaistuneena, yritin muutamaan kertaan oma-aloitteisesti ottaa aiheen esiin kahvipöytäkeskusteluissa.
Osoittautui, että suurin osa kiinalaisista suhtautuu koko tapahtumaan melko välinpitämättömästi.
Erään työtoverin sanoja lainaten, suurin osa ihmisistä on tyytyväinen
kun maan talous on pitkään ollut jyrkässä nousussa ja rahaa on riittänyt kaikille.
Jos tuosta rahasta pitää maksaa sillä että vaikenee historian ikävistä tapahtumista,
suurin osa ihmisistä on ollut valmis tuohon uhraukseen.
Toinen ihmisiä tuon aiheen kohdalla jakava tekijä on ikä.
Yli kolmekymmenvuotiaat muistavat Tiananmein tapahtumat keväällä ja kesällä 1989, mutta sitä nuoremmat eivät.
Iso osa nuorista joko ei tiedä tapahtumaa koskaan olleen, tai ainakaan eivät tunne sen taustoja.
Moni nuori ajattelee että hallitus toimi oikein.
Yleisesti ottaen koko aihe on vaikeasti keskusteltava, varsinkin kiinalaisten kesken.
Mutta tuon ajan itse kokeneet yleensä haluavat siitä puhua -
ehkä heillä ei ole muita joille mieltään tuosta asiasta purkaisivat,
ja siksi mielellään kertovat ulkomaalaisille omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan.
Kevät 1989 oli todella kuuma.
Mielenosoittajilla ei ollut tuulettimia,
joten aukiolla telttamajoittuneet kärsivät helteisistä päivistä ja kuumista öistä.
Hallitus yritti tukahduttaa mielenosoitusta lähettämällä paikalle armeijan kahdesti,
mutta molemmilla kerroilla mielenosoittajat onnistuivat saamaan sotilaiden sympatiat puolelleen.
Kolmannella kerralla armeija tuli rynnäköllä, vahvasti aseistettuna.
Mielenosoittajat kyllä tiesivät armeijan olevan tulossa, mutta uskoivat sen taas kerran käyttäytyvän rauhallisesti.
Sotilaille oli annettu huumaavia aineita, jotta heidät saatiin tavallista aggressiivisemmiksi.
Aukion lähellä asuneet muistivat, kuinka talot tärisivät panssarivaunujen vyöryessä kaupunkiin,
ja kuinka aukiolla sotilaat jatkoivat ammuntaa tauotta läpi yön.
Aamulla aukiota reunustavien rakennusten seinät olivat täynnä ammusten jättämiä jälkiä.
Seuraavina päivinä koulut oli suljettu, koska kuolleiden ruumiit oli varastoitu niihin.
Osa alueella asuneista uskoo tänä päivänä, että kuolleita oli kymmenen tuhatta (10'000).
Tuo on paljon suurempi luku, kuin mitä yleisesti käytetty 2'500 kuollutta opiskelijaa ja työläistä.
Punaisen Ristin virallisen raportin mukaan haavoittuneita olisi ollut 7'000 .- 10'000,
ja hallituksen virallinen raportti kertoo kuolleita olleen alle 200, ja niistäkin osa sotilaita.
Keväällä 1989 eräs hallituksen edustaja johti hallituksen ja mielenosoittajien välisiä keskusteluja.
Häntä pidettiin henkilönä,
joka suhtautui positiivisesti mielenosoittajiin ja heidän vaatimuksiinsa.
Kun sotavoimat olivat mielenosoituksen lopettaneet,
tuo hallituksen korkea virkamies laitettiin kotiarestiin.
Siellä hän kuoli vasta pari vuotta sitten.
Vähän ennen hänen kuolemaansa, joku lehti haastatteli häntä.
Haastattelussa hän kertoi paljon yksityiskohtia kulissien takaisista tapahtumista ennen kesäkuun neljättä.
Haastattelusta tehdyt ääninauhat onnistuttiin salakuljettamaan länteen,
ja siellä ne julkaistiin englannin kielisenä kirjana.
Lisäksi ainakin osa ääninauhoista soitettiin Hongkongin radiossa viime talven aikana.
Lopulta tämän vuoden kesäkuun alussa tuo haastattelu julkaistiin kiinankielisenä kirjana, Honkongissa.
Kiinalaisia matkusti tuohon kaupunkiin, ostaakseen kirjan ja lukeakseen sen.
Kirjaa ei kuitenkaan voinut tuoda Mannerkiinan puolelle - siitä olisi voinut seurata vankeusrangaistus -
joten useimmat kuulemma heittävät kirjan menemään heti sen luettuaan.
Eräs tuttava kertoi matkustaneensa kesäkuun alussa junassa Hongkongista Pekingiin. Hänellä oli pari kirjaa matkalaukussaan, ja tullivirkailija havaitsivat ne läpivalaistuksessa. Hänen tarkastuksensa kesti puolisen tuntia, eli monin verroin kauemmin kuin muilla, koska hänellä oli kirjoja. Rajavartijat etsivät kaikilta matkustajilta kirjoja, tarkoituksena estää tuon yllämainitun kirjan kuljettaminen Mannerkiinan puolelle.
Kristittyjen Olemattomat Vainot
Väärinkäsitysten välttämiseksi, todetaan tässä nyt selvästi: En ole havainnut minkäänlaista kristittyihin kohdistuvaa vainoa Kiinassa. Kaikki joilta olen kysynyt, ovat samaa mieltä tästä asiasta - riippumatta heidän henkilökohtaisesta mielipiteestään Kiinan hallituksen tai sen harjoittamien toimenpiteiden laillisuudesta ja/tai oikeudellisuudesta, tai heidän suhteestaan uskontoon.
Monet uskovat haluavat nähdä itsensä marttyyreinä. Mutta Kiinan hallituksella ei ole mitään tarvetta vainota kristittyjä, sillä Raamatussa ei ole kommunistihallituksen vastaisia kannanottoja tai ilmoituksia. Jos Raamatun tekstejä voitaisiin tulkita kommunistihallituksen vastaiseksi propagandaksi, koko kirja - ja siihen perustuvat uskonnot - tietenkin kiellettäisiin. Nykyisin paikallisissa kirjakaupoissa on omat osastonsa uskonnolliselle kirjallisuudelle, ja Raamatun tai Koraanin - tai vaikka Popol Vuhin - saa ostaa kuka tahansa sellaista haluava, ilman mitään rajoituksia tai valvontaa. Kiinalaiset voivat harjoittaa valitsemaansa uskontoa, kunhan eivät tuomitse istuvaa hallitusta.
Falun Long -uskonto on tuominnut kommunistihallituksen, ja siksi tuo uskonto on Kiinassa kielletty.
Linkkejä:
| Taivaallisen Rauhan Aukion mielenosoitus |
