Ajettu Viking Linen terminaalille ja ostettu hytti plus pyöräpaikka iltalautalla Tukholmaan. Aurinkoinen ilma, lämmin heinäkuinen ilta.

Aamulla Tukholmassa satoi.

Lähdetty E20:tä pitkin kohti Osloa. Reittinä Södertälje, Strängnäs, Örebro, Karlstad, Årjäng. Ja sitten Norjan puolella Maskim, Askim, tie 23 (tunneli Oslon lahden ali), Drammen, tie 32, tie 40, Svarstad.

Välillä satoi, välillä paistoi aurinko. Onneksi varusteet toimivat hyvin, eivätkä saappaat, takki tai haalarit päästä vettä läpi pisaraakaan. Silloiset ajohanskani eivät kyllä mitkään sadetta kestävät olleet, mutten enää muista että hanskojen kanssa olisi erityistä ongelmaa ollut kovinakaan sadepäivinä.

Yöpaikka sillan pielessä olevalla leirintäalueella. Mökki, 350 NOK kahdelta hengeltä. (N59 25 34 E09 59 25, WGS 84)

Vaihteen vuoksi suurin osa päivästä oli aurinkoista. Lämpötila nousi välillä 30 °C:een.

Alkumatka meni hyvin. Tie 356 Skieniin ja sieltä 36 luoteeseen. Ulefossissa käännytty tielle 359, ja Lundessa tielle 106. Maisemat olivat mahtavia, Flåvatn näytti todella upealta. Telemark on yksi Norjan upeimmista alueista - mutkateitä korkeiden mäkien yli, jyrkkiä kallioita, jokia syvissä rotkoissa. Ja sää oli erinomainen.

Flåvatn näytti todella upealta.

(Flåvatn, Telemark, Norja - 20.7.2002)

Flåvatn näytti todella upealta.

Sitten yhdessä mutkassa (N59 18 52 E08 41 12), ajoin pyörän ulos. Vasemmalle kääntyvä mutka, etupyörä ajautui asfaltilta hiekalle, pyörä kaatui, liukui eteenpäin minua samalla työntäen, iskeytyi aidan pylväänä olevaan 20 cm puupölkkyyn murskaten sen pieniksi puusäleiksi (ensin luulimme ettei siinä ollut mitään pylvästä ollutkaan, mutta muutaman metrin päästä löytyi aikamoinen määrä puun säleitä), ja lopulta jäi jumiin aidan ja maan väliin. Ja tuo viimeinen oli tärkeää siinä mielessä, että muuten se olisi työntänyt minun mennessään suoraan rinteestä alas. Tosin positiivisena asiana todettakoon että siinä oli puiden välissä vapaata pudotusta useampikin kymmenen metriä, joten ei siinä pudotessa olisi itseään kolhinut (vaan vasta siellä alhaalla...).

Mopon takalaukku esti pyörää liukumasta alas rinnettä.

(Telemark, Norja - 20.7.2002)

Mopon takalaukku esti pyörää liukumasta alas rinnettä.

Vasemmalle kääntyvä mutka, etupyörä ajautui asfaltilta hiekalle, pyörä kaatui, liukui eteenpäin minua samalla työntäen, murskasi mennessään aidan pylväänä olevaan 20 cm puupölkyn, ja lopulta jäi jumiin aidan ja maan väliin

(Telemark, Norja - 20.7.2002)

Pakoputki oli murtunut, vilkun valo hajonnut, ja joukko uusia vauhtiviivoja oli ilmestynyt pyörän kylkeen, mutta muuta mekaanista vikaa ei onneksi jäänyt.

(Telemark, Norja - 20.7.2002)

Ei minulla paljoa nopeutta ollut. Mutkaa lähestyessä oli 80, ja kaatumisen kohdilla luokkaa 60. Enpähän vain silloin osannut kääntää tarpeeksi.

Kun sitten pääsin jaloilleni, piti jäädä ihmettelemään että mitäs tässä nyt tehdään. Vähän ajan kuluttua tuli joku enklantia puhuva norjalainen neekeri ja auttoi pyörän aidan alta takaisin pystyyn. Äänenvaimentimen putki oli murtunut, ohjaustanko vääntynyt ja vilkun valo rikki. Muuten pyörä toimi. Neekeri soitti vielä huoltomiehen, joka tuli lava-auton kanssa tuntia myöhemmin. Auto vei pyörän ja minut Kviteseidiin, jossa pyörä korjattiin.

Huoltamon lava-auto haki pyörän ja kuskin.

(Telemark, Norja - 20.7.2002)

Huoltamon lava-auto haki pyörän ja kuskin.

Tuo neekeri kertoi myös paikkakunnan nähtävyyksistä. Oli norjalaisen valkoisen vaimonsa kanssa kiertämässä Telemarkia, ja suositteli erityisesti Dalesta Bandak-järveä pitkin Kviteseidiin ja sieltä Sundkileniä ja Flåvatnia pitkin Lundeen kulkevaa laivareittiä. Laivoja kuulemma kulkee useampia, joten ei ole pakko mennä koko matkaa, vaan voi kääntyä esim. puolesta välin takaisin. Muistelen että Kviteseidissä näimme laivan klo 17, ja aikataulun mukaan laiva pysähtyi siellä useamman kerran päivässä Dalen ja Lunden suuntiin mennessään. Muistelen neekerin myös kertoneen että Dalesta Lundeen menee kokonainen päivä (tai olisiko ollut, että kokonaisessa päivässä ehtii mennä edestakaisin?). Vaimonsa kanssa suosittelivat molemmat tuota laivamatkaa, sillä se kulkee Norjan kauneimpien maisemien halki. Valitettavasti se laivamatka jäi minulta sitten kokematta

Kun pyörää huollettiin, matkaseurani kanssa istuimme paikalliseen pizzeriaan lounaalle. Minulla selkä särki aika tavalla, joten päätin heti pyörän saatuani lähteä käymään lääkärissä. Jos selkään tulisi pidempiaikaisia vaivoja, vakuutuksesta korvauksen hakeminen vaatisi lääkärintodistuksen.
Samalla kun astuin pyörän selkään Kviteseidissa huoltamon pihalla, alkoi sade. Ajettu vuoren yli Seljordiin, lähimpään päivystävään lääkäriin.

Seljordin päivystävällä terveysasemalla (N59 29 05 E08 37 55) oli nuori, ruotsalainen mieslääkäri. Kertoi pohjoismailla olevan lääkärien vaihtoa, ja sellaisen ohjelman puitteissa hän oli tullut jostakin Ruotsin länsirannikolta tänne Norjaan - taisi olla kesän ajaksi tai puoleksi vuodeksi.

Kun olin kertonut tapahtuneesta kaatumisesta ja miten olin iskenyt selkäni aidan tolppaan, lääkäri komensi heti paareille makaamaan ja röntgeniin. Halusi varmistaa ettei ole mitään murtumia selkärangassa. Kuulemma vakiotoimenpide, kun onnettomuus on tapahtunut 60 km/h nopeudessa. Lähin röntgen vain oli Notoddenissa, tunnin ajomatkan päässä. No kun en saanut ajaa pyörällä, piti sinne mennä ambulanssilla. Pyörän jätin Seljordiin.

Tunnin matka ambulanssissa on pitkä, joten jotain tekemistä sinäkin aikana pitää keksiä. En muuten itseni lisäksi tunne ketään muuta joka on sairaalamatkalla onnistunut iskemään ambulanssin hoitajatytön

Röntgenissä ei selkärangasta löytynyt muuta kuin hiusmurtumia, joten väittivät minun olevan taas kunnossa. Selkä vaan särki niin kovin että päätin jäädä yöksi Notoddeniin. Sairaalan lääkäri antoi luvan nukkua päivystäjän lepohuoneessa. Ja kun läheltä löytyi vielä paikallinen baarikin, oli ilta ihan onnistunut. Samalla opin etteivät suomalaiset mitään humalahakuisia juojia ole. Menisitte Norjaan katsomaan mitä se humalahakuinen juominen oikeasti on!

Aamulla taksilla Seljordiin, ja siellähän se mopo odotti paikallisen terveysaseman parkkipaikalla. Pyörän etulasissa kiinni lappu, jossa sen eilisen ambulanssitytön puhelinnumero. Tytön nimi oli Nina.

Norjalaisia serpenttiinejä.

(Telemark, Norja - 21.7.2002)

Norjalaisia serpenttiinejä.

Sitten taas ajamaan. Takaisin ohi Kviteseidin, 41:stä etelään. Heti Kviteseidin eteläpuolella noustiin vuoren yli, ja sen pohjoisreuna oli serpentiiniä upein näköaloin pohjoispuolen vuonoon (onko ne vuonoja, vai mitä nuo sisämaan kapeat rotkot lienevät?).
Vrådalista eteenpäin Nisserin rannan muistan mukavista maisemistaan. Sitten tielle 412, jota pitkin Arendaliin. Kaupungissa oli hieno ranta, ja sää oli upea.

Sitten E18:aa Kristiansandiin. Kaupungista itsestään en muista juuri mitään, taisi olla tylsä paikka. Kristiansandin länsipuolelta löytyi leirintäalue, josta vuokrasimme mökin. Paikan nimi taisi olla Ålos?
Illalla leirintäalueella yksinäinen harrikkakuski Norjasta kertoi hyvistä pyöräreiteistä. Kehui erityisesti Bergenin itäpuolella olevaa Sörtjordenin etelään päin antavaa vuonoa. Siellä pitäisi olla erityisen jylhiä ja upeita maisemia.

Vaihteeksi taisi olla koko päivä ilman sadetta. Taisi koko matkalla olla vain kaksi kokonaan sateetonta päivää?

Norjan mantereen eteläkärki.

(Lindesner-Fyr, Länsi-Agder, Norja - 22.7.2002)

Norjan mantereen eteläkärki.

Mantereen eteläkärjessä on tietenkin majakka.

(Lindesner-Fyr, Länsi-Agder, Norja - 22.7.2002)

Sitten ajamaan E39:ää kohden Sandensia. Alkumatkasta kävimme kääntymässä Norjan mantereen eteläisimmässä pisteessä. Muistaakseni se oli tien 460 päässä (N57 58 57 E07 02 54). Muistelen paikan olleen käymisen arvoinen.

Hiukan lännempänä, Kvinesdalissa, oli myös upean nähtävyydet lounaaseen antavan laaksoon.
Sitten tie alkoi välillä mennä tunneleihin. Melkein kaikki olivat lyhyitä, muutaman kymmenen metrin kalliotunneleita. Mutta niistä kaikista puuttui valaistus, ja hiukankin pidemmät tunnelit olivat todella vaikeita aurinkoisena päivänä.
Hiukan myöhemmin alkoi lämpötila laskea, ja piti laittaa kaikki mukana olleet vaatteet päälle. Lämpötila taisi olla luokkaa 10 °C.

Välillä tie kulki pidempiäkin matkoja metsätaipaleilla, ilman että muuta liikennettä olisi juuri näkynyt. Nopeusrajoituskin taisi nousta 100:aan, kun se tavallisesti näillä pääteilläkin oli alhaisempi (80 km/h?).

Lopulta saavuttiin Sandensiin joskus kahdeksan aikoihin. Majapaikan löytäminen tuotti hiukan vaikeuksia, mutta tienviittojen perusteella sellainen löytyi ja lopulta saimme huoneen yöksi.

Kvinesdal ja sen laaksoa lounaaseen, kohti Fedavuonoa.

(Kvinesdal, Länsi-Ager, Norja - 22.7.2002)

Kvinesdal ja sen laaksoa lounaaseen, kohti Fedavuonoa.

Sandnesista jatkettu tietä E39. Hiukan kaupungin pohjoispuolella oli tosi pitkä tunneli, taisi olla luokkaa 9 km. Taaskaan ei valaistusolosuhteet olleet mitenkään ihanteelliset, mutta onneksi olin jo oppinut ottamaan aurinkolasit pois ennen tunnelia.

Jossakin Stordin saarella muistan maisemien olleen kuin Lapissa ainakin. Kitukasvuista puuta, tunturin tynkää, jne.
Sitten lautta Bjørnafjordeniin. Lautalla taisi pyörä pitää kiinnittää oikein liinoilla?
Bjørnafjordenista Bergeniin olikin todella rankkaa sadetta. Tie oli kapea ja kulki jyrkillä kallioreunoilla, eikä vähäinen näkyvyys suinkaan tehnyt ajamista helpommaksi. Jossakin kohdassa muistan ajatelleeni ettei tässä mahdu samalle tielle tuon vastaan tulevan henkilöauton kanssa. Varmaan siellä olisi ollut upeat maisemat. Mutta sateen vuoksi niitä ei nähnyt.

Bergeniin saavuttu noin klo 15. Siellä löysimme suoraan keskustaan, jossa turisti-info neuvoi majoituksista. Parin korttelin päästä löytyi kohtuullisen edullinen majapaikka (N60 23 35 E05 19 50). Loppupäivä kierrelty kaupungin vanhaa keskustaa hämmästelemässä, mitä sitä nyt sateiden välissä olevilta poutajaksoilta pystyi näkemään. Muistan myös löytäneeni paikallisen Irlantilais-pubin, vaikka niitähän nyt on joka kaupungissa.

Bergenin vanhaa kaupunkia.

(Bergen, Norja - 23.7.2002)

Bergenin vanhaa kaupunkia.

Sitten E16:tta tielle numero 7. Se on jonkinlainen nähtävyystie, jota pitkin turisteja kuljetetaan. Myöhemmin se ambulanssityttö kertoi isänsä olleen turistibussin kuljettaja, ja tyttö muisti olleensa usein kyydissä mukana juuri tuolla tiellä.
Tie nousi ylängölle vähän Eidfjordin jälkeen. Nousussa oli sellaisiakin tunneleita, jotka kiertävät täyden ympyrän. Siinä pimeässä, tien kallistellessa ja kääntyessä, pyörän pystyssä pitäminen olikin jo ihan oma taiteensa. Onneksi tiet olivat niin kapeita, ettei pyörän kaataminen tunnelissa tuntunut olleenkaan järkevältä vaihtoehdolta - siinähän olisi väkisin kaatunut vastaantulijan kaistalle

Vøringsfossen, Norjan tunnetuimpia vesiputouksia.
Putouksilla on korkeutta 182 metriä.

(Vøringsfoss, Hordaland, Norja - 24.7.2002)

Vøringsfossen, Norjan tunnetuimpia vesiputouksia.
Putouksilla on korkeutta 182 metriä.

Sitten ylänköä pitkin koilliseen. Siellä ylhäällä oli myös lunta, joskin vain siellä täällä.
Vähän ennen Geiloa tie taas laskeutui alemmas, ja maisemat alkoivat muuttua metsäisemmiksi. Lopulta pysähdytty Golissa ja otettu huone paikallisesta hotellista (N60 42 10 E08 56 08). Golissa muistan nähneeni myös yhden noista Norjan erikoisista puukirkoista.

Gol Stavkyrkje.
Tämä sauvakirkko on rakennettu yli kahdeksansataa vuotta sitten.

(Gol, Buskerud, Norja - 24.7.2002)

Gol Stavkyrkje.
Tämä sauvakirkko on rakennettu yli kahdeksansataa vuotta sitten.

Sitten kohden etelää, edelleen samaa tietä numero 7. Ringerikeen saakka tien varret olivat maalaismaisemia, sieltä etelään päin enemmän tylsää ja ilmeetöntä.

Oslossa löysimme leirintäalueelle, joka sijaitsi keskustasta kaakkoon (N59 53 53 E10 46 14). Taisi olla keskusaseman vieressä joku turisti-info, josta tuo paikka neuvottiin? Leirintäalueelta oli näkyvyys suoraan yli kaupungin.

Bussilla Oslon keskustaan, ja hämmästelemään paikallisia nähtävyyksiä. Tässä vaiheessa se ambulanssityttö soitteli ja lähetteli tekstiviestejä jo monta kertaa päivässä, ja siinä Oslon katuja kävellessäkin se puhelimitse opasti kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Kuninkaan linnan edustallakin tuli käytyä, mutta kuningas ei ollut kotosalla - kyselin paikallisilta että lieneekö se lähtenyt vaikkapa oluselle, jota he jostakin syystä kaikki pitivät hauskana (!) kysymyksenä. Ei se edes näyttänyt kuninkaan linnalta, vaan pelkältä tylsän näköiseltä kivirakennukselta. Varsinkin linnan ympäristö oli onnistuttu tehokkaasti tuhoamaan 70-luvun tyyliin rakennetuilla tylsän näköisillä mustilla kivitaloilla. Kaupungin rannassa muistan olleen ison linnan, jonka muureilla ja nurmikoilla ihmiset ottivat aurinkoa. Taas oli kuuma ja aurinkoinen päivä, ja sadetta tuli vain aika-ajoin.

Leirintäalueella nukuimme teltassa. Oli muuten ainoa telttayö tällä matkalla, ja samalla tuli nukuttua elämäni viimeinen telttayö. Siinä määrin mukavaa tuo telttailu, että säästän sen jatkossa kokonaan muille.
Lauantain onnettomuuden jäljiltä kipeä selkä tietenkin vain lisäsi telttailusta saatua nautintoa...

Sitten päätin lähteä yksin kohden Seljordia. Tai no, se ambulanssityttö sen päätti, enkä minä viitsinyt väittää vastaan.

Joka tapauksessa, aamulla ajoin ensin johonkin hienoon oslolaiseen Frognerpark puistoon. Muistan että siellä oli paljon patsaita ja kukkaistutuksia, ja jonkinlainen purokin puiston poikki kulki.

Sitten E18:aa etelään johonkin vanhaan viikinkien kuningaskaupunkiin. Olisiko ollut Tönsberg tai ehkä Sandefjord? Siellä oli vanhan kuninkaanlinnan rauniot, joita kävin hämmästelemässä, ennen kuin jatkoin matkaa kohden sisämaata.

En muista varmaksi, mutta teinä saattoi olla 312 Andebuun, 609, 306 220, 851 ja 40 Hvittingrosiin. Sieltä edelleen 40 Konsbergiin, ja sieltä E134 Notoddeniin. Rannikolta Notoddeniin ei ollut mitään erityistä nähtävää. Tie 609 (jos se nyt oli tuo tie) oli pieni mutkainen metsätie, nousi ylös ja alas, ja minua pelotti kun viikon takainen kaatuminen edelleen iski mieleen joka mutkaan ajaessa.
Jossakin Konsbergin jälkeen oli kaivosmuseo, jota myös kävin katsomassa.

Notoddenin jälkeen, olisiko ollut Hjartdalissa, oli taas yksi noista Norjan vanhoista puukirjoista.

Sitten E134:ää Seljordiin, jonne olimme sopineet treffit ambulanssihoitajan kanssa.

Sen yön olimme Ninan "kaupunkiasunnolla" - kyllä Seljordia voi kaupungiksi kutsua, sillä sieltä löytyi jopa kolmikerroksisia taloja (kellari, maataso ja yläkerta).

Aamulla siirryimme Ninan kotiin Vrådaliin. Päivä oli helteinen ja päätimme mennä rannalle. Hän tiesi hyviä paikkoja joissa saimme olla ihan kahdestaan. Tai no, tuo Norja on vielä Suomeakin tyhjempi, joten vaikka olisimme olleet Vrådalin kylän keskellä, ei kai sielläkään olisi ketään muita näkynyt.

Niihin aikoihin Norjan kruununprinssi oli menossa naimisiin. Morsiamenaan oli tyttö, jota pidettiin jotenkin sopimattomana prinsessan rooliin. Hän oli yksinhuoltaja ja olipa jopa joskus kokeillut huumeitakin (ikään kuin se olisi ollut jotenkin huono asia!). Ninan kanssa keskusteluista muistan ymmärtäneen, että joidenkin norjalaisten mielestä koko romanssi oli erityisen romanttinen ja edessä olisi (vai oliko ne jo menneet ?) oikeat satuhäät. Toiset taas pitivät tuota tyttöä sopimattomana rooliin, eivätkä halunneet nähdä häntä hallitsijaperheessä ollenkaan. Minun kysymykseni koko kuningasperheen tarpeellisuudesta herätti samalla tavoin kahdenlaisia vastauksia. Joidenkin mielestä oli jotenkin hienoa että Norjalla on kuningas, ja että se voi myös nostaa ulkomaista kiinnostusta (lue: rahavirtoja) Norjaa kohtaan. Toiset taas ajattelivat että koko kuningas on tarpeeton. Mutta jälkimmäisetkään eivät oikein osanneet sanoa että minkälainen järjestelmä kuninkuuden tilalle pitäisi rakentaa.

Illalla Nina tietenkin raahasi minut ystävilleen esiteltäväksi paikalliseen rantabaariin. Ja taas tuli muistutus suomalaisten ja norjalaisten erilaisista juomatavoista. Edelleenkään en ole onnistunut selvittämään itselleni, johtuuko heidän humaltumisensa enimmäkseen

1. norjalaisten huonommasta viinapäästä,
2. suomalaisten paremmasta viinapäästä (mikä voisi johtua esim. enemmästä harjoittelusta), vai
3. norjalaisten nopeammasta juomatahdista.

Itse olen kallistumassa tuon viimeisen kannalle, ja käsittääkseni kakkosvaihtoehdon argumentointi ei edes ole paikkaansa pitävä.

Hiukan kummastutti kun ne kaikki norjalaiset naureskelivat suomalaisille ja Pirkolle (vai mikä sen nimi nyt oli, se suomalaista esittänyt huippusuosittu norjalaiskoomikko joka Norjan TV:ssä esitti kaikki mahdolliset norjalaisten suomalaisia koskevat stereotypiat). Ja kuitenkin, illan lopuksi, minä olin ainoa koko ravintolassa kävijöistä joka kykeni omin avuin kävelemään takaisin kotiin (tai no, Ninan kotiin).

Kun lopulta olin saanut kannettua Ninan kotiinsa oksentamaan ihan omaan vessaan, sai pitkä ja kilometririkas ajopäivä arvoisensa lopun...

Ninan lapset oli tulossa takaisin kotiin, joten minun piti lähteä alta pois. Itselläkin alkoi jo koti-ikävä, joten päätin suunnata suoraan Tukholmaan ja sieltä takaisin Turkuun.

Pääsin liikkeelle Vrådalista vasta klo 13:10, joten sen illan lautoille ei enää ollut mahdollista ehtiä. Päätin silti ajaa mahdollisimman pitkälle, ja yrittää ottaa hotellihuoneen jostakin hiukan ennen Tukholmaa.

Muistan Norjan puolella olleen useita tietyömaita, joissa olivat oikaisemassa E18:ta. Monin paikoin tuo "iso valtatie" oli pahainen kyläpolku, mutta olivat kovasti tekemässä siitä "oikeaa maantietä".

Matka oli pitkä, ja aurinko oli jo aika alhaalla kun pysähdyin päivälliselle Karlstadin keskustan laivaravintolaan. Samalla harkitsin etsiväni itselleni huoneen jostakin hotellista. Karlstadissa ollessa alkoi jo ilta hämärtää, ja tietä oli silti pitkälti. No, illan sitten pimetessä sai hotellit jäädä, ja päätin ajaa suoraan Tukholmaan asti. Luulin saavani sieltä hotellin. Viimeiset sata tai kaksi sataa kilometriä oli jo täysin pimeää, ja muistan pelänneeni hirviöiden juoksevan metsästä kimppuuni. Joten pidin reipasta ajonopeutta, jotteivät saisi minua kiinni

Siljan satamassa olin klo 1:50 (aamuyöstä), eikä siihen aikaan enää mistään voinut hotellihuonetta saadakaan. Joten sen yön nukuin pyörän vieressä, Siljan satamassa. Välillä kävin katsomassa Vikingin sataman ja kaupungin keskustan. Mutta eihän silloin yöllä siellä mitään nähtävää ollut. Onneksi oli sen verran lämmin kesäyö, ettei sentään palellut.

Aamulla noustu laivaan. Lastaajat totesivat ettei pyörää tarvitse laittaa kiinni, sen verran kaunis päivä tulossa ettei ole ollenkaan aallokkoa.

Pitkän päivän päätteeksi saavuttu takaisin Turkuun ja kotiin.

Todettakoon vielä muutama Norjaa koskeva asia:

• Alpit ovat maailman paras vuoristo moottoripyöräajeluun. Mustat Metsät (Scwarzwald) ovat maailman toisiksi parhaat Alpit. Mutta myös Norjasta löytyy hienoa vuoristoa, mahtavia maisemia ja hyvää ruokaa. Sadettakin riittää, varsinkin Atlantin puoleisella rannikolla.
• Norjan vuoristo on paljon lähempänä kuin Alpit. Norjaan pääsee vajaassa 24 tunnissa. Alpeillekin pääsee vajaassa vuorokaudessa, mutta ei omalla pyörällä ajaen.
• Telemark on etelän (Oslosta länsilounaaseen) parasta sisämaa-aluetta. Siellä on keskimäärin kuivempaa kuin lännessä, ja lämpimämpää kuin pohjoisessa. Löytyy hienoja mutkateitä joilla ei tarvitse katsella vastaantulevaa liikennettä.
• Norjassa on hyvää ruokaa. En enää muista mitä ruokia siellä erityisesti olisi ollut, mutta muistan että pidin paikallisista ruoista.
• Norjasta löytyy hyvää olutta. Ei ne huonoa olusta niin paljoa joisikaan.
• Norjalaisilla tytöillä on sellainen jännä geneettinen mutaatio, joka tekee niistä keskimääräistä kiinnostavampia. Sikäläisiä tyttöjä nähneet kyllä tietävät mitä tarkoitan. Muille vihjeenä annettakoon että ne molemmat ovat kerrassaan hämmentävän kookkaita, ja silti oikean muotoisia.
• Norjaan menisi mielellään uudestaan, varsinkin yllä mainituista syistä